iltalukiolaisten

Minkälaisia numeroita te iltalukiolaiset saatte? Itselläni tuntuu tällä hetkellä opiskelu hieman tökkivän ja kursseista ei tunnu pääsevän edes läpi. Aiheet ovat olleet kyllä melko vaikeita, mutta olisi se mukavaa kun ei tarvitsisi jokaissesta aineesta rästikoetta tehdä!
4631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tietysti riippuu aineesta...Ite käyn päivät töissä ja aikaa ei riitä kuin viikonloppuisin tehtävien tekemiseen, joskus tosin jaksaa vielä illallakin, riippuu päivästä.Jotkut aineet menee hyvin ja toiset huonommin, se on selviö, kaikkeen ei oo aikaa paneutua.Mulla ainakin hyvä ryhmä auttaa jaksamaan, kaikilla kun tuntuu joskus olevan lähes ylitsepääsemättömiä vaikeuksia opiskelujen kanssa, et ole yksin.Iltalukion käyminen on tosi rankka laji, joka vaatii töissäkäyvältä lähes kaiken vapaa-ajan.Itse olen toisella vuosikurssilla ja aion jatkaa loppuun asti.Sitten katsotaan mihin rahkeet ovat riittäneet.
Tsemmpiä sulle ja koeta vaan jaksaa jatkaa , lopussa kiitos seisoo...you know.

Äänestä
  • Mulla on n.25 v aikaa edellisestä opiskelusta keskikoulussa.Mitään vanhaa ei tuntunut olevan muistissa,joten opiskelu on ollut tosi rankkaa.Jotenkin olen selvinnyt kurssikokeista välillä paremmalla,välillä huonommalla menestyksellä.Tällä hetkellä odottelen viikon päästä tulevia kirjoitusten tuloksia.Saanko lakin nyt syksyllä selviää pian !
    opintojen kanssa kamppailevalle, jatka vaan sinnikkäästi eteenpäin,vaikka tuntuukin välillä toivottomalta kyllä se kannattaa!!!

    Äänestä

  • saman kokenut kirjoitti:

    Mulla on n.25 v aikaa edellisestä opiskelusta keskikoulussa.Mitään vanhaa ei tuntunut olevan muistissa,joten opiskelu on ollut tosi rankkaa.Jotenkin olen selvinnyt kurssikokeista välillä paremmalla,välillä huonommalla menestyksellä.Tällä hetkellä odottelen viikon päästä tulevia kirjoitusten tuloksia.Saanko lakin nyt syksyllä selviää pian !
    opintojen kanssa kamppailevalle, jatka vaan sinnikkäästi eteenpäin,vaikka tuntuukin välillä toivottomalta kyllä se kannattaa!!!

    Suurimmat vaikeudet on olleet matikassa ja enkussa. Enkussa meni joku kurssi uusiksi, muut kerralla läpi ja kyllä todituksesta löytyy kiitettäviäkin arvosanoja, mutta ikävä kyllä pari kuutosta. Keskiarvo on hyvin lähelle kahdeksaa eli ei mielestäni ollenkaan huonosti.

    Äänestä

Riippuu ihan aineesta. MAtikka ja fysiikka ym. menee ihan penkin alle (ei kehtaa ees sanoo numeroit) Mutta toisaalta maantiedosta sain just kympin ja enkusta on tullut ysiä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvosanat kirjoitti:

Minkälaisia numeroita te iltalukiolaiset saatte? Itselläni tuntuu tällä hetkellä opiskelu hieman tökkivän ja kursseista ei tunnu pääsevän edes läpi. Aiheet ovat olleet kyllä melko vaikeita, mutta olisi se mukavaa kun ei tarvitsisi jokaissesta aineesta rästikoetta tehdä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu