Mikä

Jokainen saa mielestäni edetä omaan tahtiinsa. Eikös monet nuoret kiirehdi ihan turhia. Ei ole yhtä 'oikeaa tapaa' toimia.

Tee niin kuin teet, mutta älä väkisin, tai koska sinua painostetaan, tai kun kaikki muutkin. Sekin on samantekevää mitä "aikaa" eletään, ei ole muuta aikaa joka on tosi, kuin se jonka sinä itse tunnet.

Ja vastentahtoisesti kaikki on kuitenkin kamalaa, itse sinun on löydettävä halusi ja voitettava pelkosi.

Nuoruus on kuitenkin lyhyt, sen sivuuttaminen on kylläkin hukkaan heittämistä, tuhlausta. Tosin useimmat tekevät juuri niin, - älä huoli, yhdenlaista tuhlaamista se on yhden ja saman kanssa 12-vuotiaasta asti laahaaminenkin. Samoin se että 23-vuotiaana on ollut 23:n kanssa tai useamman.

Ja kaikki pelkäävät - jokseenkin aina, suhteen alussa ja ennen kuin sellaista onkaan. Kuuluu asiaan, niin luulen. Samoin pettymykset, torjutuksi tulo, jopa narriksi joutuminen, ikävä kyllä.

Ai niin - frigidiyttä ei ole olemassa, on vain huonoja rakastajia ja (pääasiassa miesten) propagandaa.

sama juttu. Kaikki ihmiset kasvavat ja jokaisella on oma aikansa. Esimerkiksi seksuaalisuuden voi helposti kokea uhkaavana ja alitajuisesti kieltää sen. Toisaalta jos on bi, kuten minä tuntuu ahdistavalta se, että tunteet vaihtelevat ja olo tuntuu niin epämääräiseltä ja oudolta. Näistä kommenteista ei täällä kannata välittää. Tämä maailma on outo et sinä. Ehkä ei kannattaisi ajatella seksuaalisuutta vaan ihmistä.Seksi ei ole tärkein, eikä toiseksi, eikä edes kolmanneksi tärkeintä.

kyllä se ajan kanssa selviää..

sitten kun viehättävä ihminen tulee sua vastaan ja ihastut ja rakastut, niin se on sit siinä...

älä ota stressiä - nauti elämästä:)

olet!

Tai sitten olen minäkin ja siihen en suostu. Koska oon tavis. Sinun iässäsi olin tosiaan neitsyt, ja alkoi hävettää kamalasti: kehtaa kenenkään tutun kanssa enää ollakaan, kaveri mykistyy taatusti ja nauraa jälkeenpäin, ja kohta "kaikki" tietää, "kuvitella, se oli vielä neitsyt".

Syytkin olivat samoja kuin sinulla, kukaan ei kiinnostanut "sillä tavalla", odotin rakastumista, olihan siitä luettu ihan perusteellisesti, ja mitkään oireet eivät mätsänneet. Siihen maailmanaikaan me keskiverrot haluttiin olla myös kunnon tyttöjä. Vaikka historia kertoo seksuaalisen vallankumouksen alkaneen 60-luvulla, niin minun pienoisen elämänkokemukseni mukaan tyttöjen ehkäisyvälineiden käyttö, ensin pillereiden, sitten kierukoiden, alkoi normaalistua vasta joskus 70-luvulla. Tiedä sitten muista. (Kuten huomaat, mulla on ikää).

Eli oli omia syitä ja yleisiä syitä, mutta juttu oli ratkaistava nokkelasti. Missio, toteutus, pettymys. Uusia yrityksiä, tylsää. En ajatellut tai katsellut naisia sillä silmällä, ei juolahtanut mieleen, homoseksualismi ei kuulunut arkeen millään tavalla. Ennenkuin päälle 30-kymppisenä rävähti totuus silmille. Aikanaan kypsyin "kokeilemaan" naista, sille tielle jäin, sen samaisen koehenkilön kanssa :).

Monet tuntuvat loukkaantuvan "kokeilusta". Totta toisaalta, ei kukaan saa joutua "koe-eläimeksi" vastoin tahtoaan. Mielestäni kokeiluissa ei ole sinänsä mitään pahaa, jos osapuolet ovat tietoisia tapahtuman luonteesta. Tunne-elämä ei silloin vain ole mukana sillä ihastuttavalla tavalla, joka voitelee epäonnistumisen, yrittämisen ja erehtymisen ja töppäilyjen haavat. Vaarana on vääristynyt kuva seksuaalisuudesta ja torjunnan kasvu.

Rakastuneiden kokeilut ovat aina vastustamattomia, väittäisin. Joten odota rauhassa, tutustu ihmisiin, todennäköisesti ihastut itse piakkoin. Ja sitten kääntyy sivu, millainen, sitä ei tiedä etukäteen, mutta voit vaikuttaa sen sisältöön.

se olla vähän niinkin että jos pidät tilannettasi outona niin sellainen se myöskin on.

Onko se sitten niin että pitää tietää mihin kuuluu ja ketä haluaa rakastaa ja onko siihen joku ala-tai yläikäraja?

Outoa tässä maailmassa ei ole kuin Miihail Jäksön.

Vissiin se on sitten kiusallista kuunella kun muut ketoilee kuinka on tultu tehtyä sitä ja sun tätä, mutta tuskin sultakaan aika kesken loppuu vaikka annat mielesi kypysä.

Luonto tikanpojan puuhun ajaa.

Taidat muistuttaa hieman minua :)

Tuntuu, että jokaisen pitäisi tänä päivänä olla väkisin "kiinnostunut" jostain toisesta - mitä se sitten mahtaakaan tarkoittaa. Mutta mitä tehdä, jos ei jaksa kiinnostua ihmisistä edes hyvänpäivän tuttuina? Miten päästä perille toisesta, jos oma kyynisyys sen estää? Niin paljon on turhuutta, tietämättömyyttä, pinnallisuutta.

Olen aikanaan seurustellut miehen kanssa, vaikka kuvio oli tuhoon tuomittu. Tänä päivänä ajatuskin miehen kanssa olemisesta on absurdi. Mitä ihmettä me siinä suhteessa tekisimme... Kuvitelmissani, haaveissani on aina ja iankaikkisesti ollut vain naisia, eikä se siitä muuksi muutu.

Elän keskellä lesboyksinäisyyttä.

Se on sitä, kun samaan aikaan sekä pelkää että ihailee naisia (=mitä jos kuitenkin ihastun ja pilaan kaiken) ja miesten kanssa kaveeraaminen alkaa ottaa pannuun viimeistään siinä 629.ehdotuksen kohdalla.

Hölläisin mielelläni pipoa, jos osaisin.

jollekkin vanhemmalle lesbolle aika saalis

Ei tarvitse hävetä jos tuossa iässä olet vielä kokematon. Kaltaisiasi on varmasti muitakin.
Kannattaa oottaa sitä oikeeta eikä mennä sänkyyn kenen tahansa vastaan tulevan kanssa. Mä ainakin arvostan ihmistä joka on kokematon.
Ja mitä sitten jos se oikea ei tulekaan vastaan? Vo yksinkin elää. Musta on tärkeetä että ihminen saa elää niinkuin tahtoo