Moni turisti ei niin pidä Sporesta, koska siellä on siistiä eli ei yllätä muu kuin ilmasto. Odottavatko kaikki lomalta sitä, että mikään ei toimi (junat tulevat silloin kuin huvittaa jne.) ja on paskaista. Spore on niin ihana tropiikin saari, että voisin kuvitella asuvani ja tekeväni töitä siellä.
Hyviä saarilomakohteita Aasiassa, joita voi yhdistää Sporeen matkaan ovat Bali Indonesiassa ja Koh Samui Thaimaassa. Malesia on köyhä ja likainen, jossa ihmiset eivät puhu englantia.
Olen käynyt kaksi kertaa vuodessa Aasiassa ja Malesiaan minua ei enää saa.
Hyviä saarilomakohteita Aasiassa, joita voi yhdistää Sporeen matkaan ovat Bali Indonesiassa ja Koh Samui Thaimaassa. Malesia on köyhä ja likainen, jossa ihmiset eivät puhu englantia.
Olen käynyt kaksi kertaa vuodessa Aasiassa ja Malesiaan minua ei enää saa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vois olla aika extreme paikka asua perheen kanssa... Ainakin vaikuttaa siistiltä ja turvalliselta ja tosiaan noille pikku saarille pääsee suht edukkaasti. Vakaassa harkinnassa kyllä on pari kolme vuotta töitä sillä suunnalla joten asn kattoo.
Millähän kokemuksella haukut Malesiaa??
Voin 18 kuukautta ko. maassa asuneena sanoa,että Malesia ei ole köyhä eikä likainen sekä englannilla tulee vallan hyvin toimeen siellä.
Reilusti kolmisen vuotta Malesian maisemissa pyorineena allekirjoitan kylla Tunkun kommentin.
Malesiassa itse asiassa englannilla parjaa paremmin kuin Thaimaassa.
Likaisuus riippuu taas siita mihin vertaa. Jos esim. KL:aa vertaa Singaporeen, niin onhan KL hiukkasen nuhjuisempi, mutta siistimpi kuin Bangkok.
Hassua. Minä oleskelin 4 kuukautta Singaporessa ja Malesia (Johor Bahru) oli juuri sopivaa vastinetta sille kaikelle ulkokultaisuudelle ja "rotujen harmonialle" sun muulle hallituksen propagandalle. Ei silti, kyllä minäkin S'poressa viihdyin suurimman osan aikaa. KL on myös hieno paikka, jotenkin malesialaiset ovat aidommin ystävällisiä kuin singaporelaiset. Malesia ei todellakaan ole likainen, ehkä hieman nuhjuinen mutta ainakin aito.