mitä tekisin?

Minulla on todella hyvä ystävä. Sanotaan häntä nyt vaikka Tiinaksi. Hän on kanssani samassa koulussa ja vietämme suurinman osan vapaa-ajastammekin yhdessä. Olen aina tiennyt hänen olevan lesbo, eikä se ole mikään ongelma. En ole koskaanajatellut asiaa, koska se on ollut täysin luonnollista. Mutta tämä nytten ei ollut asiani. Välimme on aina ollut todella läheiset, eikä koskettaminen ole ollut mitenkään harvinaista. Jokunen aika sitten kosketukset muuttuivat kummankin puolelta erilaisiksi, hyväilevimmiksi. Olimme eilen kaikki yhdessä viihteellä. Suutelimme Tinnan kanssa. Ei mitään sillaista pientä pusuttelelua, vaan oikeaa suutelua. Tämä ei edes tuntunut minusta mitenkään väärältä, vaan suorastaan mielyttävältä.
Puhuimme asiasta Tiinan kanssa, mitä haluan ja mitä en. Hän myös kertoi olleensa jo pitkään ollut ihastunut minuun. Vaan pelkäsi tunteitaan, koska tiesi minun olevan 'hetero'. Nyt olen aivan hämmentynyt mitä tekisin. En jotenkaan osaa ajatella koko asiaa. Kaikki asiani on muutenkin sekaisin, etten oikeen osaa nyt päätää mitä haluisin. Jotenkin tuntuu, että haluisin yrittää hänen kanssaan jotain, koska taidan olla itsekkin vähän ihastunut häneen. Pelkään vaan sitä, että miten meidän kävisi. En osaa seurustella, kammoan läheisyyttä. Pelkään, että rikkoisin sen ystävyyden mikä meillä nyt on suhteella. Tiedän satuttavani häntä koko ajan enemmän, jollen päätä mitä haluan. Tiina on yksi ihannimmista ja sympaattisista ihmisistä joita tunnen. En vain halua satuttaa häntä ja itseäni.
Olen myös puhunut tästä asiast paljon Tiinan entisen tyttöystävän, Lauran, kanssa. Hän on myös minun läheinen ystäväni. Laura on antanut minulle paljon tukea ja tiedän hänen käyneensä nämä melkein samat asiat itsekkin läpi. Hän on myös muussa elämässään yhtä vaikeassa tilanteesa kansaani. Tilanteessa, jossa perhesuhteet ovat niin sekaisin, ettei tiedä miten päin eläisi.
Tiina sanoo, ymmärtävänsä minua, ja tietävänsä miten vaikeaa tämä on minulle. Uskon häntä. Minua vain pelotta, jos annan vain mennä ja katsoa mitä seuraa. Pelkään muiden ja omaa mielipidettä. Kumpikaan vanhemmistani(ovat eronneet vuosi sitten) ei hyväksyisi ajatusta, että seurustelisin tyttön kanssa, mutta eihän tämä ole heidän asiansa. Jotenkin vain pelottaa, koska en tiedä mitä tapahtuisi, jos antaisin itselleni vallan. En vain tiedä mitä haluan.
Olisi mukavaa kuulla miten muut tässä tilanteessa ovat tehneet, ja muutenkin.
81300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olet ilmeisesti aika nuori eikä sinulla ole takanasi entisiä suhteita tai eroja.

Tilanne voi olla yhtä epävarma, riippumatta siitä, olisiko kyse suhteesta naisen vai miehen kanssa: koskaan ei voi olla etukäteen varma toimiiko suhde.
Jos haluat suhteen toimivan, joudut tekemään sen eteen töitä koko suhteen ajan. (keskusteleminen, omista ajatuksista kertominen, tilan antaminen toiselle, yhteisten pelisääntöjen sopiminen ja noudattaminen, ongelmien selvittäminen niiden pakenemisen sijaan jne.)
Kaikesta vaivasta huolimatta suhteen kestäminen ei kuitenkaan ole varmaa, mutta onnistumisen todennäköisyys kasvaa.
Jos suhde ei kaikesta huolimatta kestä ikuisuutta, pystytte varmaan olemaan suhteen jälkeen edes ystäviä, jos olette kohdelleet toisianne kunnioittavasti ja rehellisesti suhteen aikana.

Mikä on vaihtoehtosi, jos et uskalla ryhtyä suhteeseen henkilön kanssa, josta selvästi pidät, jota haluat ja joka haluaa sinua?
Ajattelitko elää lopun elämääsi erakkona?
Vai unelmoitko jostain sosiaalisesti mahdollisimman täydellisestä kulissiavioliitosta rikkaan miehen kanssa?

Jos torjut tuon sinulle nyt tarjolla olevan suhteen, saatat katua sitä lopun elämääsi. Jos edes yrität, sinun ei tarvitse myöhemmin ainakaan jossitella.
Elämä on elettäväksi tarkoitettu, säästöön et sitä saa.

Äänestä

Tosiaan,kerran sitä vain eletään!Onhan se tietenkin riski kun on kyse ystävästä,että mitä sitten tapahtuu jos seurustelette ja tuleekin ero.Mutta se on kuitenkin asia joka taatusti jää sinua vaivaamaan jos et rohkeasti kokeile mihin se voisi johtaa =) Ja mitä vanhempiisi tulee,niin älä elä sen mukaan mitä he toivovat,olet kuitenkin varmasti jo täysi-ikäinen.Mielestäni on niin hassua että lesboja,homoja ja bi ihmisiä katsotaan kieroon.Mitä ihmiset oikein pelkäävät?Että se on tarttuva tauti vai?!Ihmiset ovat ihmisiä sukupuoleen katsomatta ja jos ihastuu saman sukupuolen edustajaan niin mitä kauheaa siinä on.Itselläni ei ole vastaavanlaista kokemusta kuin sinulla,mutta mieti rauhassa mitä sisälläsi tunnet.Älä ajattele ystäväsi sukupuolta,vaan sitä mitä hyvää hänessä näet.Ja uskalla ihastua ja antaa tunteittesi ohjata,sydän ei valehtele =) Mutta jos sinusta tuntuu että seurustelu olisi uhka ystävyydellenne,niin varmasti tämä "tiina" sen ymmärtää.Nämä ovat vaikeita asioita,mutta ei se elämä siihen lopu että antaa toiselle mahdollisuuden...

Äänestä
  • eletään vain kerran eli keksi jotain muuta ja laita tähtäimeen mies ja perhe se antaa sitä tarkoitusta elämään. Toi lesbo suhde todennäköisesti tekee sen että sukulaiset pistää välit poikki. Pitääkö muuten paikkansa se että mitä ei korva kuule eikä silmä näe sitä ei sydän sure

    Äänestä

  • susan.. kirjoitti:

    eletään vain kerran eli keksi jotain muuta ja laita tähtäimeen mies ja perhe se antaa sitä tarkoitusta elämään. Toi lesbo suhde todennäköisesti tekee sen että sukulaiset pistää välit poikki. Pitääkö muuten paikkansa se että mitä ei korva kuule eikä silmä näe sitä ei sydän sure

    Minkäköhän ikäinen mahdat olla. Luullakseni aika nuori, vaikka ei sillä taida suuresti olla väliä. Mitään valmiita vastauksia minulla tai kellään muullakaan ei tilanteeseesi voi olla. Heitän nyt ilmaan muutaman ajatuksen. Olin joskus itse samassa tilanteessa, silloin olin todella nuori, eikä olo bissenä ollut vielä kovin kotoisa, en siis uskaltanut tehdä mitään ja myönnän, monta vuotta harmitti, jopa ahdisti. Toisaalta voi olla niin, että joskus (olematta ikärasisti), etenkin kovin nuorena on vaikea erottaa syvän ystävyyden ja ihastumisen tunteita?

    On helpompi sanoa "seuraa tunteitasi", kuin oikeasti tehdä niin. Tiedän juuri miltä tuo tilanteesi tuntuu. Tuntee olevansa tilanteessa jossa järjellä ajateltuna on vain huonoja viahtoehtoja. Pelkäät menettäväsi joko mahdollisuuden rakastua tai ystävän ja kuten sanoit pelkäät myös muiden suhtautumista.

    Mitäs jos puhuisit Tiinalle suoraan siitä miten tunnet ja jatkaisitte pienin askelin eteenpäin?
    Ja jos siltä tuntuu, että homma kehittyy seurusteluksi, ei senkään tarvitse olla elämää vakvampaa. Eikä sieltä kaapista tarvitse kerralla ulos tulla, eikä kaikille ikinä ellei halua. Lopulta on kyse vain sinun elämästäsi ja sinun tunteistasi.

    Niin ja jos sulla on muita hyviä kavereita koita puhua jollekin niistä, se yleensä auttaa..

    Äänestä

  • Illusion of Truth kirjoitti:

    Moi,
    esittämäsi kysymykset ovat hyviä ja kovin inhimillisiä. Itse olin samassa tilanteessa lukioaikoina, hirveän rakastunut parhaaseen ystävääni, joka oli myös rakastunut minuun. Meistä ei kumpikaan kuitenkaan uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta - eikä meistä siten koskaan tullut mitään. Olen surrut asiaa myöhemmin paljon, ja niinpä voin nyt sanoa: yritä rohkeasti! Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta etpähän ainakaan jää katumaan. Se, usko mua, on kaikkein pahinta. Sittenpähän ainakin tiedätte toimiiko teidän suhde vai ei. Rohkeutta ja valoa tulevaan elämään,
    -Lena

    Äänestä

  • lena kirjoitti:

    ..vielä sanoisin sen, että jos vähänkään siltä tuntuu niin älä jätä mahdollisuutta käyttämättä. Se harmittaa kuitenkin eniten, kuten edellinen kirjoittaja totesi.

    Äänestä

Terve, minä koin myös samankaltaisen tilanteen lukioaikana 9 vuotta sitten.Ainoa ero on että minä olin vähän niinkun se Tiina. Menin uuteen kouluun lukioon ja siellä rakstuin heti ensi silmäyksellä tyttöön jonkakanssa meistä tuli alkuun todella läheiset ystävät.Oltiin aina yhdessä koulussa ja vaapaalla, käytiin yökylässä toistemme luona jne...Muutaman kuukauden päästä tein aloitteen kun olimme juhlimassa ja olin hänen luona yökylässä.Suutelin häntä ja siitä se sitten alkoi:)Tämä kyseinen tyttö koki olevansa hetero ja oli sitä mieltä että ei voisi ajatella olevansa kenenkään toisen naisen kanssa kuin minun...Vietimme hirveästi aikaa yhdessä ja rakstelimme aina kun oli siihen mahdollisuus.Salasimme suhteemme vanhemmiltamme,se oli helppoa olimmehan me vain ylimmät ystävät.Minä olin palavasti rakastunut, kuljimme yhdessä 2,5 vuotta kunnes totuus oli pakko kohdata...Tiesin koko ajan suhteemme aikana että ystäväni ei tuntenut täysin samalla tavalla kuin minä.Hän rakasti minua tietenkin ystävänä ja hänestä se mitä meillä oli oli ihanaa mutta pojankanssa hän loppujenlopuksi halusi seurustella.Niin siinä sitten kävi että kun ensimmäinen poika todella kiinnostui hänestä, juuri ennen kirjoituksia, tyttöystäväni halusikin ruveta tapailemaan sitä poikaa.
On sanomattakin selvää että tunsin suurta pettymyksen tunnetta ja mustasukkaisuutta. Ystävyytemme loppui siihen. Minä en olisi sitä halunut mutta ystäväni sanoi että hän ei pysty pitämään minua lähellään, elämässään jos hän aikoo seurustella pojankanssa. Hän päätti katkaista ystävyytemme ja yhteydenpitomme.Sen enempää selittelemättä ja minua kiellettiin ottamasta yhteyttä.Sydämeni särkyi enkä todellakaan voinut ymmärtää tätä julmuutta,kuinka hän saattoi tehdä niin minulle.
Onneksi ei sentään tarvinnut nähdä häntä enään koulussa koska"lukuloma" kirjotuksia varten oli juuri alkamassa.
Oli kumminkin ihan hirveätä tulla kirjoituksiin ja nähdä häntä sen pojankanssa.Tuntui kuin sydämessäni olisi veistä väännetty.Ei vaan se että en voinut enään olla rakkaanikanssa, vaan se oli pahinta että paras ystäväni oli pettänyt minut ja että en voinut enää tukeutua ystävääni.

Yritin kovasti unohtaa tämän tytön ja jatkaa elämää mutta olin loppujenlopuksi todella katkera tapahtuneesta.Ylipääsemiseen meni ainakin vuosi ja "surutyö" ehkä sai päätöksensä
kun sitten vuoden päästä törmäsin tähän tyttöön kapakassa. Ensi kohtaaminen oli shokki enkä olisi halunut puhua tytölle sanaakaan mutta hän lähestyi minua.Pyysi anteeksi tapahtunutta ja sanoi että oli ikävöinyt minua.Kyseli ettenkö voisi antaa anteeksi ja jos vain mitenkään voisimme taas olla ystäviä...
Silloin hän vielä seurusteli sen samaisen pojankanssa ja he olivat muuttaneet yhteen.(Eivät ole tosin enään)
En kumminkaan ollut valmis antamaan hänelle enään ystävyyttäni takaisin, minuun kuin vielä silloin sattui.Myöhemminkin törmäsimme ja silloin jo suostuin että näkisimme joku päivä ja juttelisimme. Nykyään hän aina välillä soittelee ja haluaa tavata ja "muistella menneitä" ja vaikka olenkin häntä tapaillut ja olemme puhuneet asiat läpi niin en voi sanoa että pystyisin oikeesti ikinään antamaan sitä sydämessäni anteeksi.
Hän kaipaa sitä ystävyyttä mikä silloin välillämme oli (ja vähän muutakin;-))mutta minä en voi sitä enään antaa koska hän rikkoi välillämme olleen luottamuksen. Sen verran vahingoniloinen olen että kieltämättä saan tiettyä tyydytystä siitä että tiedän hänen katuvan tekojaan ja hänen haluavan minut elämäänsä läheisenä ystävänä.:-)
Enää minuun ei koske eikä minulla ole mitään tarvetta antaa hänelle mitään, hän on minulle korkeintaan hyvänpäivän tuttu.
Se kai tämän tarinan opetus on että ystävyyttä on turha kuvitella säilyttävän siinä vaiheessa kun jompikumpi tai kumpikin rakastuu. Kun ero tulee se aina satuttaa oli syy mikä tahansa.
Mutta en silti kadu tekojamme, yhdessäoloamme ne oli nuoruuteni mitä kauniimpia,rakkaimpia ja kiihkeimpiä hetkiä:)
Onnea teille, en jättäisi kokemusta elämättä! Sitähän se eläminen on eikä vaan koulua ja työtä;)
ISO HALAUS!
T.Misu

Äänestä

kuuntele sydäntäs. Uskon, että jos suhde ei onnistu, niin se loppuu kyllä hyvin ja ystävyyteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vähän häviksissä.. kirjoitti:

Minulla on todella hyvä ystävä. Sanotaan häntä nyt vaikka Tiinaksi. Hän on kanssani samassa koulussa ja vietämme suurinman osan vapaa-ajastammekin yhdessä. Olen aina tiennyt hänen olevan lesbo, eikä se ole mikään ongelma. En ole koskaanajatellut asiaa, koska se on ollut täysin luonnollista. Mutta tämä nytten ei ollut asiani. Välimme on aina ollut todella läheiset, eikä koskettaminen ole ollut mitenkään harvinaista. Jokunen aika sitten kosketukset muuttuivat kummankin puolelta erilaisiksi, hyväilevimmiksi. Olimme eilen kaikki yhdessä viihteellä. Suutelimme Tinnan kanssa. Ei mitään sillaista pientä pusuttelelua, vaan oikeaa suutelua. Tämä ei edes tuntunut minusta mitenkään väärältä, vaan suorastaan mielyttävältä.
Puhuimme asiasta Tiinan kanssa, mitä haluan ja mitä en. Hän myös kertoi olleensa jo pitkään ollut ihastunut minuun. Vaan pelkäsi tunteitaan, koska tiesi minun olevan 'hetero'. Nyt olen aivan hämmentynyt mitä tekisin. En jotenkaan osaa ajatella koko asiaa. Kaikki asiani on muutenkin sekaisin, etten oikeen osaa nyt päätää mitä haluisin. Jotenkin tuntuu, että haluisin yrittää hänen kanssaan jotain, koska taidan olla itsekkin vähän ihastunut häneen. Pelkään vaan sitä, että miten meidän kävisi. En osaa seurustella, kammoan läheisyyttä. Pelkään, että rikkoisin sen ystävyyden mikä meillä nyt on suhteella. Tiedän satuttavani häntä koko ajan enemmän, jollen päätä mitä haluan. Tiina on yksi ihannimmista ja sympaattisista ihmisistä joita tunnen. En vain halua satuttaa häntä ja itseäni.
Olen myös puhunut tästä asiast paljon Tiinan entisen tyttöystävän, Lauran, kanssa. Hän on myös minun läheinen ystäväni. Laura on antanut minulle paljon tukea ja tiedän hänen käyneensä nämä melkein samat asiat itsekkin läpi. Hän on myös muussa elämässään yhtä vaikeassa tilanteesa kansaani. Tilanteessa, jossa perhesuhteet ovat niin sekaisin, ettei tiedä miten päin eläisi.
Tiina sanoo, ymmärtävänsä minua, ja tietävänsä miten vaikeaa tämä on minulle. Uskon häntä. Minua vain pelotta, jos annan vain mennä ja katsoa mitä seuraa. Pelkään muiden ja omaa mielipidettä. Kumpikaan vanhemmistani(ovat eronneet vuosi sitten) ei hyväksyisi ajatusta, että seurustelisin tyttön kanssa, mutta eihän tämä ole heidän asiansa. Jotenkin vain pelottaa, koska en tiedä mitä tapahtuisi, jos antaisin itselleni vallan. En vain tiedä mitä haluan.
Olisi mukavaa kuulla miten muut tässä tilanteessa ovat tehneet, ja muutenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu