Naispedofilit

Olen muutaman kerran osunut täällä siihen käsitykseen ettei naisista löydy pedofiileja. Itse työskentelen pornolinjalla ja voin kertoa että äitien hyväksikäyttämät pojat ovat arkipäivää työssäni. Pahuus ei häviä minnekään vaikkei siitä ääneen puhutakaan, naiset voivat olla aivan yhtä julmia kuin miehetkin omia lapsiaan kohtaan. Lisäksi vielä nämä naapurin tädit ja nuorekkaina säilyneet naisopettajat jotka kyllä osaavat käyttää tilaisuutta hyväkseen. Joten nyt silmät auki ja tunnustetaan tosiasiat vaikka feministijärjestöt haluavatkin vaieta ongelman kuoliaaksi.
45367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olin lapsena usein kummitätini luona hoidettavana vanhempieni matkojen ja iltamenojen vuoksi. Meillä ei kotona ollut kylpyammetta, joten halusin aina kylpyyn. Ollessani noin 12v alkoi noi seksiasiatkin tuleen mieleen, kulli seisoi ja rukkailut olivat päivittäisiä. Tätini tuli aina kylvyn lopuksi pesemään, viruttelemaan ja kuivaamaan minut. Yleensä hän oli pikkuhuosuissa ja rintsikoissa. Nyt hän tuli kylpytakissa, jonka hän riisui pois ja oli sitten aivan nakuna.

Minulla alkoi heti seisomaan, sillä olin jo hieman kylpemiseni aikana hilpannut kulliani, joten minulla oli seksivire päällä. Muitta mutkitta täti saippuoi myös seisovan kullini ja kehui samalla kuinka komea miehisyys minulle on kasvamassa. Sillä kertaa kullin pesu oli tosi huolellinen toimenpiden, jonka aikana kullini syöksi spermat kaaressa tätini päälle. Tämähän on oikein tykki kun täältä lähtee ammuksiakin, sanoi tätini naurahtaen.

Pesu, virutus ja kuivain suoritettiin sitten normaalin kaavan mukaan loppuun. Sen jälkeen täti jäi vielä suihkutteleen itseään ja minä katselin vieressä pyyhkeeseen kietoutuneena. Tietenkin minulla alkoi seisoa uudelleen. Kuivatessaan itseään hän huomasi seisovan kullini ja sanoi, kyllä tuo sinun pelisi kaipaa opetusta ja tarttui käteeni ja vei minut makuuhuoneeseensa. Siellä hän sitten opetti minulle seksin salat monipuolisesti. Ja niitä opetuksia jatkettiin joka kerta kun pääsin hänen luokseen. Vieläkin parin vuosikymmenen jälkeen olemme joskus yhdessä sängyssä, vaikka minulla on vaimo ja omaa jälkikasvua.

Äänestä
  • kerro oliko?

    Äänestä

  • ..sinun kelpas!

    Äänestä

Kun olin ala-asteella niin yksi 50-60 vuotias naisopettaja laittoi joka aamu jonkun pojan vaihtamaan ulkokengät sisäkengiksi. Hän istui tuolilla ja poika meni tekemään homman. Jotain alistamista siinä oli, koska hän oli hoikka ja hyväkuntoinen ihan kauniskin. Kuudennella menin luokkaan aina aikaisin aamulla, että pääsin hänen kengät vaihtamaan. Samalla näin sääret aika ylös. Hän käytti aina hametta. Joskus viimeisen tunnin jälkeen kun vaihdoin hänen kengät niin hän pyysi hieromaan sääriään ja silloin hän nosti hameen polvien yläpuolelle. Se oli tosi herkkua nuorelle pojalle.
Vanhempana kävin hänen luonaan kahvilla ja tervehdyskäynneillä ja siinä oli jotain eroottista latausta ja nykyään harmittaa miksen ehdottanut seksiä. Hieroin häntä vanhempanakin ja joskus hieroin reisiäkin. Nykyään hän on jo kuollut.
Harmittaa !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luuriduunari kirjoitti:

Olen muutaman kerran osunut täällä siihen käsitykseen ettei naisista löydy pedofiileja. Itse työskentelen pornolinjalla ja voin kertoa että äitien hyväksikäyttämät pojat ovat arkipäivää työssäni. Pahuus ei häviä minnekään vaikkei siitä ääneen puhutakaan, naiset voivat olla aivan yhtä julmia kuin miehetkin omia lapsiaan kohtaan. Lisäksi vielä nämä naapurin tädit ja nuorekkaina säilyneet naisopettajat jotka kyllä osaavat käyttää tilaisuutta hyväkseen. Joten nyt silmät auki ja tunnustetaan tosiasiat vaikka feministijärjestöt haluavatkin vaieta ongelman kuoliaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu