Olenko jotenkin epänormaali koska tunnen tehneeni oikein antaessani murrosikäisen lapseni maalle perhekotiin?
Täällä Espoossa nuoren asiat menivät niin solmuun että muuta vaihtoehtoa emme löytäneet.
Minulla ei ole ollut ongelmia sossujen, perhekodin tai yhdistyksen kanssa vaan olemme yhdessä toimineet ja ajattelemme vaan nuoren parasta.
Sijoituksesta on pian kaksi vuotta ja nuori voi paremmin kuin aikoihin.
Olen normaali työssä käyvä yh-äiti. En kärsi alkoholi- tai mielenterveysongelmista.
Meille yhdistyksessä toimiva perhekoti on ollut pelastus kasvumyrskyjen keskellä.
Vastatkaa joilla on samanmoisia kokemuksia.
Täällä Espoossa nuoren asiat menivät niin solmuun että muuta vaihtoehtoa emme löytäneet.
Minulla ei ole ollut ongelmia sossujen, perhekodin tai yhdistyksen kanssa vaan olemme yhdessä toimineet ja ajattelemme vaan nuoren parasta.
Sijoituksesta on pian kaksi vuotta ja nuori voi paremmin kuin aikoihin.
Olen normaali työssä käyvä yh-äiti. En kärsi alkoholi- tai mielenterveysongelmista.
Meille yhdistyksessä toimiva perhekoti on ollut pelastus kasvumyrskyjen keskellä.
Vastatkaa joilla on samanmoisia kokemuksia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Joskus on pakko irroittaa nuori ympäristöstä, vaikka tekeekin kipeää. Mutta voi olla nuoren hengestä kysymys.
Katso linkki:
http://www.helsinginsanomat.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=455788
Kiitti Pirjo!
Nuori oli tutustunut jo tupakkaan ja alkoholiin mutta ei vielä muuhun, ainakaan seulojen perusteella, mutta taisi olla vaan ajan kysymys milloin huumeet olisivat tulleet kuvaan mukaan kun oli jo 12 vuorokauden karkureissu joka tosin ei tapahtunut kodista vaan nuorisokodista Espoosta johon hänet ensin sijoitettiin.
anoin oman lapseni sijoitukseen koska tunsin olevani liian väsynyt vastaamaan jokapäiväisistä tarpaista. tulos oli että ns aloitusrahalla perhe remppasi makuhuoneensa ja oma lapsi sai kaikkea uutta. tyttärelläni on kaksi laatikkoa joihin lelujen tulee mahtua ja uusia tavaroita ei tuoda ellei vanhoja viedä pois. perjantaina lapseni oli kertonut tappavansa itsensä (7v) ja toivovansa voivansa rikkoa koko talon. näin toimii sijaisperheet kuj "sossuntäti" ja "uusi aäti" ovat ystävä! ja tämä tapahtuu hämeenlinnassa. toivottavasti saan lapseni takaisin,ennen kuin tarvitaan todellista hoitoa.
Tästä feikit innostuu ja pitää varmasti pitkiä puolustuspuheita ja siitä kuinka bio on huono kun on joutunut sijoitukseen turvautumaana.
Eivät ikinä tule myöntämään että esittämäsi asia on totta tai että siihen on jokin todella pätevä syy ja sitten sinun pitääkin olla kiitollinen että on ihmisiä jotka "hyvästä tahdosta" ottavat lapsesi hoteisiin ja tekevät selväksi ettei rahasta ole missään tapauksessa kyse.
Vaadi lapsellesi tutkimuksia ja terapiaa. Kyllähän nämä hyvän tahdon lähettiläät suostuvat kun ajattelevat lapsen parasta. Tutkimukset puolueettomalle maaperälle niin eiköhä ala aukee tilanne.
Kaikki mustaa valkoisella paperilla pyynnot ja ehotukset joihin kuittaus että ovat lukeneet sossua myöten. Mieluiten todistajien kera jotta eivät voi sanoa etteivät ole nähneetkään kyseisiä papereita.
Asia linjalla ja faktat esiin. Eikä saa murtua ja näyttää olevansa vihainen. Kylmän rauhallisesti ja päättäväisesti.
Onnea matkaan! Jos sinulla on asiat okei, niin voit saada lapsesi kotiin. kotona kuitenkin parempi kuin vierailla. On yttösi kuitenkin pieni vielä!
Meillä taitaa kuitenkin olla erilainen lähtökohta koska minun lapseni oli 14 vuotias kun hänet sijoitettiin.
Lapseni niinkuin muutkin sijoitukset perheessä on puettu aivan ok, ei tietenkään mihinkään pienen pinkeeseen napapaitaan, vaan ihan laadukkaisiin nuorten itse valitsemiin vaatteisiin.
Viikonloppuna kun olimme sossupalaverissa täällä Espoossa jonka jälkeen kävimme shoppailemassa osti sijaisäiti nuorelle 70 euroa maksavat talvisaappaat koulua varten. Minulla ei olisi ikinä ollut varaa ostaa noin kalliita vaatteita vaan olisimme odottaneet alennusmyyntejä.
Eikä tämä ollut ainoa kerta kun sellaisia hankintoja on tehty mutta nyt olin ensikertaa mukana ja hieman yritin änkyttää väliin mutta....
Nyt joku ilkeä sanoo että sijaisvanhemmat ostavat nuoren kiintymyksen mutta niin ei ole kyllä nämä ihmiset ovat aivan aitoja ihmisiä ja he ovat vaan löytäneet oman ammattinsa jonka he osaavat.
on sijoituksessa nuorisoasemalla. Vaaterahaa saa kerran kuukaudessa 60 tai 70 euroa. No hänellä on piikkareita joka lähtöön. Ihan hirvittää. Varmasti tulee liikavarpaita sellaisilla tiedättehän kapeat varpaitten kohdalta piikkarit.
Hyvä henkilökunta on nuorisoasemalla. Ammattinsaosaava!
Niin, ei täällä Espoossa, vaan ihan muualla. Mutta saa käydä joka viikonloppu kotonaan Espoossa!
hämmästyttää, itsearviointi onkin se oikein tie kyllä mutta etukäteen eikä jälkikäteen.
Kun syystä tai toisesta haluaa ja päätyy ehkä jokus joutuu yksinhuoltoasemaan. Niin lapsen "lapsen parasta" nimikkeellä lähtee hakemaan useasti apua valinoille itseään varten! Mieestäni lapsen parasta olisi että muuttaa omaa asemaansa eikä lapsen. Kun on tämä "koneisto" mihin lapsia voi ohjata pois vanhempiensä luonta, niin alkaa hyväksymään ja luottamaan annettuun käsitykseen että se onkin jotenkin lapsen parasta.
Löytyy hyvin usein lapsen ympäristöstä tapahtumia ja normaaliin kasvuun kuuluvia tai sitten siitä turvattomuudesta syntyviä ongelmia joita voi muotoilla että lapsella on jokin ongelma ja siksi sijoitus ym alkaa tulla keinoksi vaikuttaa asiaan.
Lapset eivät halua ulkopuolisia vaikutajia jos kasvuun ja perheturvaan ei tule ongelmia koska se hoitaa ulkoa tulevatkin parhaiten.
ammattilaisiin lastensuojelualalla. Ja sitten huomaakin, että on kusetettu ja niin p..keleesti.
Ja sitten alkaa se tappelu.
Enää ei olekkaan kysymyksessä lasten etu, perusturva ja lapsen hyvä olo vaan tulee taistelu kuka on oikeassa, kenellä on enemmän valtaa jne.
Lapsi jää kokonaan taka-alalle!
muuten samoin, mutta minun nuoreni on ollut vasta puoli vuotta pienryhmäkodissa.
Itse lähdin apua hakemaan ja sitä myös sain, kun omat keinot eivät enää riittäneet.
Toivon, että vuoden tai kahden sijoitus tuottaa tulosta, ja poika pääsee takaísin kotiin.
Se hyvä tässä on ollut alusta lähtien, että poika ei yhtään ihmetellyt tai vastustellut sijoitusta. Ymmärsi itsekin, että jotain pitää tehdä, tai tulevaisuus ei ruusuinen ole.
tärkeää on että se "perusturva" eli perhe (isä ja äiti)valitsee ensiksi kaikki vaihtoehdot ettei lapset tai lapsi jää yhden huoltajan varaan. Koska siitä se perusturvan puute alkaa puhumattakaan kun aletaan "tuottamaan" tällaisia lapsia keinohedelmöidyksellä.
Tässä useimmiten on kuitenkin kysymys aikuisten jaksamisesta ja kasvamisesta siihen vastuuseen mikä kuuluu ja koituu kun lapsia on ja he kehittyvät omine tarpeineen. Tosin lapsille asetetaan aivan kohtuuttomat ja älyttömät tarpeet ja käsitykset mitä ja miten tulee olla "varahais aikuisia" ennen kun on kypsynytkään juuri mitenkään.
Asialle pitäisi pikaisesti tehdä täysin uudet arvomaailmat ja asettaa ja antaa lasten vahemmille se kuuluva aika ja ohjaus ja tuki olla oikeasti vanhempi lapsilleen ja palvella sitten sen jälkeen markkinavoimia/ja pyrokratiaa sekä koneistoja jos jää aikaa ja voimavaroja.
Toivon että sinulla olisi käynyt yhtä hyvä tuuri kuin minulle sijaisperheen kanssa.
Minun nuorellani on aivan selvät kuviot että hän jatkaa asumista sijaiskodissa kunnes on käynyt lukion eli vielä kaksi ja puoli vuotta eli hän on jo siinä vaiheessa yli 18v.
Häntä pelottaa muuttaa takaisin Espooseen sillä hän ei halua enään entiseen seuraan ja uudet kaverit on nyt siellä pienellä paikkakunnalla jossa hän asuu.
Kun hän on kotona niin kertaakaan hän eile halunnut lähteä tapaamaan ketään entistä kaveria vaan olemme viettäneet aikamme yhdessä ja jos joskus hän on halunnut olla ilman minua on hän mennyt siskonsa luo.
Tyttäreni on myös koko ajan ollut sitä mieltä että ratkaisu oli oikein, edes lähtö lastenkodista jossa ennen oli ei ollut dramaattinen vaikka emme ennakkoon olleet hänelle mitään puhuneet koska pelkäsimme että hän taas ottaa hatkat.
minun kohdallani, että en ole yksinhuoltaja. Perusturva on kyllä kunnossa, mutta sekään ei aina riitä, kun nuori ajautuu väärään seuraan, eikä enää itse tai vanhempienkaan avulla pääse siitä irti.
Minulla on sama tilanne. En pidä itseäni epänormaalina. Ajattelen, että jos joku tulee arvostelemaan tekemääni ratkaisua, hänellä täytyy olla tosi paljon tietoa, minkälaista elämämme oli. Muuten, keskustelin pari päivää sitten tämän sijoitetun lapseni kanssa asiasta ja hän sanoi, että hän ymmärtää, että ratkaisu oli hänen kohdallaan oikea. Onhan elämä tosi rankkaa näin, mutta vielä rankempaa se olisi, jos en tätä ratkaisua olisi tehnyt. Jotkut vaan vaatii erittäin tiukkoja raameja kasvussaan.
Viestisi on kuin omasta elämästäni. Kauanko sijoitus on kestänut? Minkä ikäinen lapsesi on?