Hermannin kukko

Kyseinen kapakka oli ainakin ennen Helsingin keskusvankilan henkilökunnan kantapaikka. Siellä oli asiakaskuntana melkein yksinomaan puoli-alkoholisoituneita sörkan luuseri-pamppuja (eli suurin osa sörkan pampuista), ja myös Populuksessa saattoi heihin törmätä viettämässä vapaapäivää tai -iltaa. Vangit sen sijaan vapauduttuaan ja lomilla vietti aikaansa iloisessa Katupojassa tai Kurvittaressa, ja sinne ei ollut pampuilla mitään asiaa. Ois voinu sattua leukaan ja joskus sattuikin.

Meinaan vaan että pamppu voi esittää kovaa jätkää työpaikalla, mutta kun otetaan kalterit pois välistä, niin sitten ei enää ollakaan niin kovia.
164110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lyön mistä tahansa vetoa, että yksikään vanginvartija ei uskaltaisi mulle, tai kenellekään muullekaan, puhua samaan sävyyn siviilissä kuin betoniaidan takana. Vanginvartijat ovat niitä,jotka eivät päässeet poliisikouluun,mutta haluavat silti päästä pätemään.
Oon kohdannut pienen elämäni aikana monenlaisia ihmisiä, ja koskaan mulle ei ole kukaan puhunut samaan sävyyn,mitä vankilassa. (ja siis, itse en ole vanki, en edes ex) Ja jos joku joskus uskaltaisi siviilissä aukoa samaan malliin, saattaisi käydä huonosti.
Se on se "virkapuku" mikä tuo turvaa näille wannabekytille.
Ei siis mitenkään,että poliiseja halveksisin. Tärkeää työtä tekevät,kuten myös vanginvartijat.
Ei olisi huhupuheita,ilman jonkinlaista perustaa totuudelle.

Äänestä
  • Voinu käydä entisille vangeillekin köpelösti jos olisivat menneet sinne pamppujen kapakkaan.

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    Voinu käydä entisille vangeillekin köpelösti jos olisivat menneet sinne pamppujen kapakkaan.

    Heh heh,eihän pamput voittaneet koskaan edes lentopallossa vankeja, puhumattakaan voimailulajeista. Vangeille olisi käynyt siinä mielessä köpelösti koska pamput heille ominaiseen tapaan olisivat tehneet rikosilmoituksen itseaiheuttamastaan tappelusta.

    Äänestä

  • jotka ei pääse poliisikouluun niin mitähän mahtaa vangit olla?

    Äänestä

  • ovat näitä kirjoitti:

    jotka ei pääse poliisikouluun niin mitähän mahtaa vangit olla?

    Yhteiskunnan asteikot, siis laidasta laitaan. Presidentistä ammattitaidottomaan puliukkoon on ollut vankiaineisto.

    Äänestä

  • Olen kanssasi samaa mieltä asiasta. Pamppujen käytös on enimmäkseen kyräilevän töykeää. Kävimme yhdessä vankilassa tapaamassa minulle tuttua vankia, vanhaa ikänsä lusinutta hörhöä. Siinä meidän kohdalla tuntui pamput viihtyvän ja kuikuilevan sinne suuntaan ahkerasti. En huomannut tuossa mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Jälkeenpäin vaimoni oli tyrmistynyt, kuinka henkilökunta käyttäytyi. Töykeän ylimielisen tympeää. Tuo ei vetelisi missään muualla. Itse tuommoiseen tottuneena en huomannut heti mitään mutta vasta sitten aloin ajattelemaan kun emäntä sen sanoi. Asia oli totta.

    On joitain pikku poikkeuksiakin, uudet vartijat jotka eivät ole vielä sinut työnsä kanssa. Samoin vanhat konkarit jotka ovat jo suurpiirteisempiä. Huvittava tapaus oli kun kävin koulua ja vartia vei tunnilta talaisin selliin. Oven edessä hän neuvottomana kysyi; mitä minä nyt teen? Sanoin rauhallisesti; laita se ovi lukkoon.

    Pamppu jos luet tätä; kohteliaisuus ei maksa mitään!

    Äänestä

  • Sulo.S kirjoitti:

    Olen kanssasi samaa mieltä asiasta. Pamppujen käytös on enimmäkseen kyräilevän töykeää. Kävimme yhdessä vankilassa tapaamassa minulle tuttua vankia, vanhaa ikänsä lusinutta hörhöä. Siinä meidän kohdalla tuntui pamput viihtyvän ja kuikuilevan sinne suuntaan ahkerasti. En huomannut tuossa mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Jälkeenpäin vaimoni oli tyrmistynyt, kuinka henkilökunta käyttäytyi. Töykeän ylimielisen tympeää. Tuo ei vetelisi missään muualla. Itse tuommoiseen tottuneena en huomannut heti mitään mutta vasta sitten aloin ajattelemaan kun emäntä sen sanoi. Asia oli totta.

    On joitain pikku poikkeuksiakin, uudet vartijat jotka eivät ole vielä sinut työnsä kanssa. Samoin vanhat konkarit jotka ovat jo suurpiirteisempiä. Huvittava tapaus oli kun kävin koulua ja vartia vei tunnilta talaisin selliin. Oven edessä hän neuvottomana kysyi; mitä minä nyt teen? Sanoin rauhallisesti; laita se ovi lukkoon.

    Pamppu jos luet tätä; kohteliaisuus ei maksa mitään!

    eikä asiakkaisiin enää luoteta, kun on tullut sinuiksi sen työn kanssa.

    Suomessa otetaan heikon itsetunnon vuoksi asiat niin henkilökohtaisesti, ei muisteta että vartijoiden homma on vain vartioida, vankien lusia.

    Äänestä

  • On täysin totta, että varmasti on sellaisia vartijoita töissä kun kirjoituksessa kuvailit. Mutta älä yleistä asiaa koskemaan kaikkiin. On totta,että palveluksessa on vartijoita, jotka eivät sovellu alalle ja joille olisi kaikista paras vaihtoehto alan vaihto. Asia kuitenkin on näin että millä tahansa ammatti-alalla on töissä alalla sopimattomia henkilöitä. Pienen murto-osan törkeä käytös ikävä kyllä yleistyy kaikkiin ja unohdetaan että valtaosa on ihan kunnollista henkilökuntaa. Näin se on mm. koulussa ja armeijan palveluksessa.Täytyy muistaa, että vartijatkin tekevät työtä ja heidän täytyy noudattaa ohjeita ja määräyksiä. Ei niistä voi lipsua.

    Kun seuraavan kerran asioit vankilassa(ihan missä asiassa hyvänsä) pidä mielessäsi(olet saattanut jo pitääkin) että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ei se aina ole asiallista vierailijoidenkaan käytös. Ei ole näin työntekijänäkään mukavaa saada asiatonta palautetta asiasta, joka ei koske itseä lainkaan ja jonka on luonut ihan toinen henkilö kuin vartija.

    Itse olen pyrkinyt noudattamaan niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan periaatetta, sääntöjen lomassa tietenkin.

    Kun seuraavan kerran koet, että kohtelu on epäasiallista ja olet mielestäsi itse asioinut normaalin tapaan, kuten ihmisten kanssa on tapana,muista että on myös toisenlaista henkilökuntaa.

    Väite, että vartijat ovat niitä jotka eivät ole päässet poliisikouluun,mutta haluavat päästä pätemään, perustuu yksinomaan mutu-tietoon. (mutu=musta tuntuu)

    Äänestä

olen itse joskus käynyt Iloisessa katupojassa ja jutellut parin kaverin kanssa.Toinen oli vapautunut vanki ja toinen vartiopäällikkö,eikä kumpikaan toistaan vikonut,samassa pöydässä istuivat ja juttelivat miesten malliin.

Äänestä
  • sattuuhan sitä.

    Äänestä

No mutta eikö teidän retkujen pitäisi olla etsimässä töitä,viettämässä auvoista koti-iltaa,tai kuuntelemassa "rottapastorisulon"saarnaa salilla eikä ensimmäisenä istumassa "kapakan rippituolissa"....
Turuus oli ainakin ennen Linnankadun varrella Kuunari niminen läävä josta moni ihanan siviilin aloittanut hörhö kärrättiin mäelle takaisin parin kolmen tunnin vapauden jälkeen.
Hah te sivitymättömät moukat jo tästä aiheesta näkee miksi ääliöt istuvat kiven sisällä ilman avaimii......

Äänestä
  • Muotojumalisuus sinussa yhdistyy itsetyytyväisyyden kanssa. Semmonen paketti, että kierrän kaukaa.

    Koitahan sinäkin mies taapertaa elämäsi kunnialla läpi.

    Äänestä

mukavaan vangin vaimoon. Mies kuulemma istui 5vuoden tuomiota ja hän oli käynyt juuri tänään eli perjantaina, tapaamassa sitä. Muistan kun menin sisään ravintolaan, niin naiselta pääsi pieni voihkaisu nähdessään minut. Olen pitkä, tasaisesti ruskettunut & karismaattinen, no suoraan sanoen komea ja varakas, joka näkyy myös pukeutumisessani (mittatilaus puvut kengät ym.) No, aikamme siinä juteltuamme mm. sveitsiläisten kellojen tarkkuudesta, avomeri kelpoisista veneistä sekä urheiluautoista hän ehdotti, että lähtisimme yhdessä hänen luokseen maistamaan fingeporilliset lakkalikööriä. Ravintolasta ulos päästyäni pysähdyin ja työsin käteni housujen taskuuni etsien mersuni slk 500 avaimia,en pieneen hetkeen muistanut, että olin vaihtanut viihteelle ja jättänyt auton omakotitaloni autotalliin, no se johtui pienoisesta alkavasta humalatilasta(kotona alkuun otetut chivas regal whiskyt). Päästyämme hänen luokseen, vaatimattomaan, nuhjuiseen kaksioon hän suorastaan hyökkäsi kimppuuni sanoen, ettei ole 10 vuoteen saanut kunnon miestä ja nyt pitäisi saada heti. Noh, en nyt ala tässä tarkemmin kertomaan mitä kaikkea puuhastelimme, mutta lauantai-iltana lähtiessäni sain kunnon kiitokset, ison suudelman poskelleni ja puhelinnumeron uusia tapaamisia varten. Että sellainen juhla viikonloppu sieltä alkoi;)

Äänestä
  • On se surullista,kun ihmisillä ei ole oikeata elämää,vaan pitää tälläisille keskustelupalstoille kirjoittaa sitä elämää,mitä haluaisi elää ja jota ei ole pystynyt toteuttamaan..
    En tiedä,mutta luulisin täällä Suomi24:ssa olevan sellaisen palstan,jonne saa kirjotella omia unelmiaan ja haaveitaan...
    Tälläisiä katkeria (ja kateellisia) ihmisiä on olemassa ihan liikaa...

    Äänestä

  • Lydia kirjoitti:

    On se surullista,kun ihmisillä ei ole oikeata elämää,vaan pitää tälläisille keskustelupalstoille kirjoittaa sitä elämää,mitä haluaisi elää ja jota ei ole pystynyt toteuttamaan..
    En tiedä,mutta luulisin täällä Suomi24:ssa olevan sellaisen palstan,jonne saa kirjotella omia unelmiaan ja haaveitaan...
    Tälläisiä katkeria (ja kateellisia) ihmisiä on olemassa ihan liikaa...

    Mielummin vahtikoira, kuin ajokoira!

    Äänestä

  • siehä sait oikei namiloida pimpetin kaa kunnolla.
    On se sääli ettei aviomiehet hoida velvollisuuksiaan vaan vehtaavat linnoissa kaiken maaliman hampparilaumojen kaa,saa sitten pikkufrouvat käyvä "kukossa" mulukkumetällä...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kimi kirjoitti:

Kyseinen kapakka oli ainakin ennen Helsingin keskusvankilan henkilökunnan kantapaikka. Siellä oli asiakaskuntana melkein yksinomaan puoli-alkoholisoituneita sörkan luuseri-pamppuja (eli suurin osa sörkan pampuista), ja myös Populuksessa saattoi heihin törmätä viettämässä vapaapäivää tai -iltaa. Vangit sen sijaan vapauduttuaan ja lomilla vietti aikaansa iloisessa Katupojassa tai Kurvittaressa, ja sinne ei ollut pampuilla mitään asiaa. Ois voinu sattua leukaan ja joskus sattuikin.

Meinaan vaan että pamppu voi esittää kovaa jätkää työpaikalla, mutta kun otetaan kalterit pois välistä, niin sitten ei enää ollakaan niin kovia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu