Viikonloppuna päättyi onnellisesti koiriemme seikkailuretki pohjoisessa. Saatiin molemmat koiravanhukset kotiin, uuden koiruuden seuraksi.
Sen verran tiedetään, että Tico on viety koiratarhalle jo alkuviikosta ja se on tuolloin ollut veressä. Mitään vaurioita siitä ei kuitnekaan löytynyt eli joko se on saalistanut tai sitten puolustautunut. Tämä vanharouvamme on sitten odotellut koiratarhan häkissä hakijoita... Kun se vihdoin pääsi kotiin, ensimmäinen vuorokausi meni kauheita kokemuksia selvitellessä. Voi sitä ulinaa, urinaa ja puhistelua! Nyt koira vaikuttaa olevan ihan kunnossa, ainoastaan tassuja vähän aristaa. Tänään on eläinlääkärin tarkistuksen vuoro.
Roope onkin sitten vähän kehnommassa jamassa. Se on ollut omilla teillään pidempään ja vasta to uskaltautui ihmisten ilmoille. Roope on aina suhtautunut vieraisiin hieman varauksellisesti ja sille on varmasti ollut kova paikka hakeutua ihmisten ilmoille. Onneksi se löysi tiensä juuri oikeaan paikkaan; erään lääkäriperheen puutarhaan. Siellä se oli maannut väsyneenä ja apaattisena marjapuskan juurella ja reagoi vasta sitten, kun enoni tuli sitä hakemaan. Koira on siitä lähtien ollut arka ja väsynyt, hädin tuskin syönyt mitään ja nukkunut vain. Roope viedään myös eläinlääkärin tarkistettavaksi, mutta siinäkään ei näy päälle päin mitään vaurioita. Toivottavasti se tuosta vielä toipuu... Jalat ovat myös Roopella kipeät.
Mutta helpotus on aivan valtava. Nyt vain sitten keskitytään toipumiseen ja koiruuksien hellittelyyn. Lepo ja rakkaus tekee ihmeitä!
Sen verran tiedetään, että Tico on viety koiratarhalle jo alkuviikosta ja se on tuolloin ollut veressä. Mitään vaurioita siitä ei kuitnekaan löytynyt eli joko se on saalistanut tai sitten puolustautunut. Tämä vanharouvamme on sitten odotellut koiratarhan häkissä hakijoita... Kun se vihdoin pääsi kotiin, ensimmäinen vuorokausi meni kauheita kokemuksia selvitellessä. Voi sitä ulinaa, urinaa ja puhistelua! Nyt koira vaikuttaa olevan ihan kunnossa, ainoastaan tassuja vähän aristaa. Tänään on eläinlääkärin tarkistuksen vuoro.
Roope onkin sitten vähän kehnommassa jamassa. Se on ollut omilla teillään pidempään ja vasta to uskaltautui ihmisten ilmoille. Roope on aina suhtautunut vieraisiin hieman varauksellisesti ja sille on varmasti ollut kova paikka hakeutua ihmisten ilmoille. Onneksi se löysi tiensä juuri oikeaan paikkaan; erään lääkäriperheen puutarhaan. Siellä se oli maannut väsyneenä ja apaattisena marjapuskan juurella ja reagoi vasta sitten, kun enoni tuli sitä hakemaan. Koira on siitä lähtien ollut arka ja väsynyt, hädin tuskin syönyt mitään ja nukkunut vain. Roope viedään myös eläinlääkärin tarkistettavaksi, mutta siinäkään ei näy päälle päin mitään vaurioita. Toivottavasti se tuosta vielä toipuu... Jalat ovat myös Roopella kipeät.
Mutta helpotus on aivan valtava. Nyt vain sitten keskitytään toipumiseen ja koiruuksien hellittelyyn. Lepo ja rakkaus tekee ihmeitä!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hyvää toipumisaikaa teille.
juttu että sait koirat kotiin, onnea toipumiseen!
että vanhukset kotiutui.Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mikä ne karkoitti omalta reviiriltä.Jotakin ne ovat varmasti säikähtäneet.Toipumisia.
Onpa aika uskomaton juttu ja hienoa, että kadonneet perheenjäsenet ovat taas kotona turvassa! Pohdinkin tuossa aikaisemmassa ketjussasi, olisiko tuo Tiitun poismeno saanut koirat pois tolaltaan? Mitä olet itse mieltä karkumatkan syystä?
Onhan sitä pohdittu paljonkin, mitä loppujen lopuksi oikein tapahtui... Kunpa nuo koiruudet osaisivat puhua!
Roope on ainakin niin arka, että jotakin se on pelästynyt. Tuon pelästymisen puolesta puhuu myös se, että koirat ovat lähteneet eri suuntiin. Yleensä ne ovat aina yhdessä. Nehän siis karkasivat kaukana kotoa, äitini sukuloidessa pohjoisessa (koirien koti noin 600 km:n päässä).
Koirat eivät reagoineet Tiitun poismenoon mitenkään erityisesti, siis eivät olleet levottomia, apeita tai muutakaan. Siksi emme osaa oikein ajatella, että siitä olisi kysymys... Lähinnä tulee mieleen, että ne ovat pelästyneet niitä susia tai karhuja tai sitten jostakin syystä lähteneet ajamaan vaikkapa jänistä. Eivät ne aiemmin ole omasta pihasta poistuneet, mutta ehkä maalaisilma ja vapaudenhuuma sekoitti niiden päät.
Koirillahan on yleensä hyvä suuntavaisto ja jos ne olisivat lähteneet vain karkureissulle, niin olisivat kai löytäneet takaisin. Mutta jos jokin on saanut ne niin pois tolaltaan, että ovat juosseet liian kauas ja olleet liian hädissään löytääkseen takaisin... Tai eivät ole uskaltaneet tulla? VAihtoehtoja on monia.
oikeesti loistava juttu että olet saanut haukut takaisin, tämä oli ehdottamasti tämän tylsän maanantain piristys uutinen :)
Minkä rotuisia ovat?
Sekarotuisia, joissa lukematon määrä eri rotuja. Niin ja keskikokoisia (säkä 40 cm).
Harjoitteletko koulua varten vai mistä on kysymys. Ensin nyyhkytarina kuolevasta koirasta, sitten tulee iso paha susi ja vie kaksi koiraa. Muutaman hetken päästä koirat ovatkin kokeneet ihmepelastuksen ja koirien omistaja löydetään satojen kilometrien takaa.
Vedätystä vai uskotko itse juttuihisi.
Aika uskomaton tarina jo alunperin,samoin se,että noin vanhat koirat olisivat kestäneet noin pitkän reissun?Ja miten ne löysivät kotiin,tai siis miten omistaja löydettiin.En jaksa uskoa että ikivanhoilla seropeilla olisi tatuointi tai mikrosiru,pannassa voi tietysti olla nimi tai numero,mutta silti.
Ihmettelen kun tämä asianomainen on kaikkea muuta kertonut niin tarkkaan, mutta tässävaiheessa kun
koirat kotiutui..... muka... niin eipä osaakkaan kertoa miten koirat löysi tiensä kotiin ???
Satua koko hänen tarinansa !
ettei Vivekan kertomassa ole mitään yliluonnollista tai valheeseen viittaavaa. Meillä on paikallisradio ja -lehdet, niissä ilmoitellaan ja niitä seurataan tarkkaan. On poliisi ja löytöeläinkoteja, puskaradio on joskus tosi tehokas ja ei sovi unohtaa kainuulaista avuliaisuuttakaan.
Joku etsii ja toinen löytää, kohtaaminen käy samoin kuin maalikylissä. Näin yksinkertaista.
Kaikista kanavista huolimatta korpi voi niellä kitaansa ja kohtalo jää mysteeriksi. Tässä katoamisessa oli onnellinen loppu, tosi mukavaa.
viveka,älä välitä noista epäilijöistä
Oon lukenut valituista paloista joskus kertomuksia ÄLYTTÖMÄN pitkistä matkoista mitä koirat on kulkenu
Olis makeeta niitten sun koirien tarina laittaa vaikka iltasanomiin,soittasit niille ja kuvien kans iso juttu.
Osui ja uppos.. jotain tuollaista tämän tarinan taakse olen epäillytkin..
Aika hauskalta (mutta omituiselta) tuntuu, että joku tosiaan epäilee tarinani todenperäisyyttä. Okei, juttu on kaiken kaikkiaan omituinen ja uskomaton, mutta 100 -prosenttisen totta. Tarina on myös hyvin helposti todistettavissa... Viimeisimmästä Ruovesi -lehdestä löytyy äitini lyhyt kirjoitus koirien katoamisesta (joka oli kylällä aika iso juttu, kun lähes kaikki tuntevat äitini ja koiramme) ja seuraavassa lehdessä pitäisi olla korjaus asiaan eli se, että koirat ovat löytyneet.
Mikä voisi olla motiivini keksiä näinkin monimutkaista tarinaa? Viime viikolla olin todella surullinen, sillä luulin todellakin menettäneeni 3 koiraystävää lyhyen ajan sisällä. Sitten kun ne löytyivät, olin luonnollisesti riemastunut ja halusin jakaa asian niiden ystävällisten koiraihmisten kanssa, jotka olivat tukena surussanikin. Mutta saatte epäillä juuri niin paljon kuin haluatte, minulle tärkeintä on että koiravanhuksemme ovat kotona. Ja tietyllä tavalla epäilyksenne tekee minut entistä ylpeämmäksi koiriemme seikkailusta; aikamoisia sissejä niiden täytyy olla, kun selvisivät moisesta reissusta ja niin uskomattomia, ettei tarinaa edes uskota...heh!
Tuo vinkki Iltalehteen ilmoittamisesta voisi olla oikein hyvä. Taidanpa soittaa äidilleni vielä tänään (asumme eri paikkakunnilla) ja pyytää häntä ehdottamaan juttua sinne. Sinänsä aiheesta saisi vaikka kuinka mielenkiintoisia näkökulmia susien suojelusta eläinten suojeluun.
Ja sitten lisäselvitystä tarinaan (yritin kertoa vain oleellisen lyhyesti ja ytimekkäästi):
Sekarotuisilla koirillamme ei siis ole siruja tai tatuointeja. Koirat löytyivät enoni laitettua ilmoituksen paikallisradioon. Sinänsä se on uskomatonta, että koirien löytäjät sattumalta kuuntelivat tuota ilmoitusta...
Toinen koira löytyi siis yksityisestä perheestä, toinen oli viety löytöeläintarhalle.
Koirat katosivat Juurikkalahdesta, Roope löytyi jostakin Vuokatin vaarojen takaa, Katinkullan lähistöltä (en tiedä tarkkaa löytöpaikkaa). Tico oli viety Kuhmon lähistöllä sijaitsevalle tarhalle. Ja koirat todellakin ovat olemassa. Onneksi!:)
Kerron mielelläni lisää yksityiskohtia, jos jokin jäi askarruttamaan tai epäselväksi. Sähköpostini on [email protected].
Ja jos asia ei vielä tullut selkeästi esille:
Äitini on siis pohjoisesta kotoisin ja oli vierailemassa enoni luona (äidin entinen kotitalo). Koirat katosivat tämän talon pihasta. Äiti palasi ilman koiria kotiin (600 km:n päähän), mutta enoni jatkoi etsintää. Ja nykyisin kun on tuo telefoonikin, niin nämä kaksi onnistuivat pitämään yhteyttä toisiinsa.
Koiria kuulutettiin radiossa, puskaradiossa ja levitettiin kylille sanaa. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään Helsinkin, vaan ihmiset oikeasti tuntevat toisiaan ja jopa keskustelevat toistensa kanssa! Eli sana levisi melko nopeasti...
Niin ja koirien löytymisestä siis ilmoitettiin enolleni, joka haki koirat kotiinsa ja ilmoitti äidilleni. Ja äiti haki sessut omaan kotiinsa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.:)
Aikaisemmasta kirjoituksestasi, sai käsityksen että koirat oli vaeltaneet tuon 600km. tuolla katoamisreissullaan, ja se teki tarinan uskomattomaksi, kun ottaa huomioon koirien iän.
Ei tarinasi enään niin uskomaton olekkaan.