Olipa kerran puunukke. Puunukke kasvoi kodin ja päiväkodin kautta kouluun. Hänellä oli paljon koulukavereita ja muitakin kavereita. Häntä pelotti kamalasti esiintyä luokassa. Joka kerta, kun hän arastellen esiintyi, hänen kehoonsa kasvoi pieni puinen poletti. Joka kerta, kun hän kompuroi, ja toiset nauroivat häntä, joka kerta, kun hän sanoi jotain typerää tai hassua, hänen kehoonsa kasvoi uusi poletti. Pian oli koko hänen puinen kehonsa aivan täynnä poletteja.
Joillakin hänen kavereistaan ei ollut kuin muutama poletti. Häntä alkoi pikkuhiljaa hävettää niin kovasti, kaikki hänen polettinsa, että hän jäi kotiin, eikä halunnut enää mennä ulos. Hänen kaverinsa nauroivat, koska hän heidän mielestään oli aivan typerä. Ja hän sai taas uuden poletin.
Eräänä päivänä hän näki ikunastaan puunuken, jolla ei olut yhtään polettia!
Hän katseli ihaillen tätä puunukkea ja toivoi hartaasti, että hänkin olisi yhtä silonen ja hieno kuin tämäkin. Yllätyksekseen tuli tämä puunukke hänen ovelleen ja pyysi häntä ulos. Kuinka tämä kaunis hieno puunukke välitti hänen laisestaan puunukesta, joka oli täynnä rumia poletteja. Ujona ja itseään häpeillen hän lähti puunuken matkaan. Uuden ystävänsä kera hän rohkeni taas muiden puunukkien sekaan. Sitten se taas tapahtui, hän sanoi jotain typerää ja sai kehoonsa uuden poletin. Ja puunukkemme juoksi itkien piiloon.
Piilossa istuessaan ja itkiessään hän tapasi miehen. Mies puhutteli häntä nimellä,mutta hän ei lainkaan muistanut nähneensä miestä aiemmin.
"-Kuinka tiedät nimeni?"
Kysyi puunukkemme ihmeissään.
"-Tottakai tiedän nimesi, olenhan tehnyt sinut." Vastasi mies ystävällisesti.
"-Ooo vai oletko sinä tehnyt minut!"
Sanoi Puunukkemme ihmetellen.
"-Olen"
"-Minussa on jokin vika.... voitkohan korjata sen?"
Kysyi puunukkemme toivoen.
"-Mikä vika sinussa sitten on?"
Kysyi mies ystävällisesti.
"-Katso noita muita puunukkeja.
Niillä on vain vähän poletteja kehossaan ja tuolla yhdellä kauniilla ei ole yhtään. Voi kun voisin olla kuin hän!"
"-Mutta rakas lapsi. Poletit eivät tartu sinuun jos et anna niiden tarttua!"
Naurahti mies silittäen puunuken päätä. Puunukke katsoi miestä silmät suurina. Mitä hän tarkoitti että eivät tartu, hänhän oli aivan täynnä niitä!
"-En oikein ole varma siitä, että ymmärrän mitä tarkoitat? Miten niin, ei tartu, minähän ole niitä täynnä."
"Hyvä on yritän selittää"
sanoi mies istuen puunuken viereen.
Hän otti yhden nuken poleteista käteensä ja katseli ja pyöritteli sitä käsissään hetken.
"Mikä tämä on?"
"Se tuli, kun eräs toinen puunukke kutsui minua tyhmäksi"
"Oletko sinä tyhmä?"
Puunukkemme kiemurteli kysymyksen alla mutta ei vastannut. Ei hän ei ollut tyhmä, niin hän ainakin ajatteli, mutta hän päätti kaiken varalta olla hiljaa.
"Entä tämä?"
Hän otti toisen poletin.
"Se tuli, kun kompastuin juuri kun olin saamaisllani pallon..."
Näin he jatkoivat hetken ja pian oli iso kasa poletteja heidän vierellään nurmikolla.
"Katso kaikki nämä poletit ja kaikki mitä vielä päälläsi on, ne ovat toisten mielipiteitä sinusta Mutta mitä itse luulet ovatko he oikeassa?"
Puunukke tunsi häpeän punan kohoavan kasvoilleen, ei, hänen mielestään ne eivät olleet oikeassa.
Hänen alahuulensa työntyi itseppäisyyttä osoittaen eteenpäinja hän vastasi.
"-Ei, he eivät mielestäni ole oikeassa!"
Mies hymyili
"-Aivan. He eivät ole oikeassa."
"-Eikö sinustakaan?"
Kysyi puunukke hämmästyneenä. Hänhän oli juuri valmistautunut pitkään ja uuvuttavaaan väittelyyn, ja syytöksiin.
"-Ei, ei minustakaan"
"-Mistäs sinä sen tiedät"
Kysyi puunukke varovasti.
"-Sanoinhan jo että olen tehnyt sinut. Ei sinussa ole koskaan ollutkaan mitään vikaa. Toiset ovat vaan saaneet sinut uskomaan niin. Ei sinun tule välittää toisten mielipiteistä. Tiedät itse paremmin. Näetkö tuon nuken josta niin pidät, jolla on niin siloinen pinta ja jollaisen sinäkin haluaisit. Hän ei anna poletien tarttua itseensä. Poletit eivätartu jos et itse sitä halua."
"-Minusta tuntuu, että alan ymmärtää." Sanoi puunukke silmät loistaen. "-Miksi minä välittäisin mitä toiset minusta ajattelevat hehän ovat vain puunukkeja, kuten minäkin."
Suu leveässä hymyssä ja poletit putoillen hän juoksi nauraen takaisin puunukkien luokse.
copyright Pinoccio
Joillakin hänen kavereistaan ei ollut kuin muutama poletti. Häntä alkoi pikkuhiljaa hävettää niin kovasti, kaikki hänen polettinsa, että hän jäi kotiin, eikä halunnut enää mennä ulos. Hänen kaverinsa nauroivat, koska hän heidän mielestään oli aivan typerä. Ja hän sai taas uuden poletin.
Eräänä päivänä hän näki ikunastaan puunuken, jolla ei olut yhtään polettia!
Hän katseli ihaillen tätä puunukkea ja toivoi hartaasti, että hänkin olisi yhtä silonen ja hieno kuin tämäkin. Yllätyksekseen tuli tämä puunukke hänen ovelleen ja pyysi häntä ulos. Kuinka tämä kaunis hieno puunukke välitti hänen laisestaan puunukesta, joka oli täynnä rumia poletteja. Ujona ja itseään häpeillen hän lähti puunuken matkaan. Uuden ystävänsä kera hän rohkeni taas muiden puunukkien sekaan. Sitten se taas tapahtui, hän sanoi jotain typerää ja sai kehoonsa uuden poletin. Ja puunukkemme juoksi itkien piiloon.
Piilossa istuessaan ja itkiessään hän tapasi miehen. Mies puhutteli häntä nimellä,mutta hän ei lainkaan muistanut nähneensä miestä aiemmin.
"-Kuinka tiedät nimeni?"
Kysyi puunukkemme ihmeissään.
"-Tottakai tiedän nimesi, olenhan tehnyt sinut." Vastasi mies ystävällisesti.
"-Ooo vai oletko sinä tehnyt minut!"
Sanoi Puunukkemme ihmetellen.
"-Olen"
"-Minussa on jokin vika.... voitkohan korjata sen?"
Kysyi puunukkemme toivoen.
"-Mikä vika sinussa sitten on?"
Kysyi mies ystävällisesti.
"-Katso noita muita puunukkeja.
Niillä on vain vähän poletteja kehossaan ja tuolla yhdellä kauniilla ei ole yhtään. Voi kun voisin olla kuin hän!"
"-Mutta rakas lapsi. Poletit eivät tartu sinuun jos et anna niiden tarttua!"
Naurahti mies silittäen puunuken päätä. Puunukke katsoi miestä silmät suurina. Mitä hän tarkoitti että eivät tartu, hänhän oli aivan täynnä niitä!
"-En oikein ole varma siitä, että ymmärrän mitä tarkoitat? Miten niin, ei tartu, minähän ole niitä täynnä."
"Hyvä on yritän selittää"
sanoi mies istuen puunuken viereen.
Hän otti yhden nuken poleteista käteensä ja katseli ja pyöritteli sitä käsissään hetken.
"Mikä tämä on?"
"Se tuli, kun eräs toinen puunukke kutsui minua tyhmäksi"
"Oletko sinä tyhmä?"
Puunukkemme kiemurteli kysymyksen alla mutta ei vastannut. Ei hän ei ollut tyhmä, niin hän ainakin ajatteli, mutta hän päätti kaiken varalta olla hiljaa.
"Entä tämä?"
Hän otti toisen poletin.
"Se tuli, kun kompastuin juuri kun olin saamaisllani pallon..."
Näin he jatkoivat hetken ja pian oli iso kasa poletteja heidän vierellään nurmikolla.
"Katso kaikki nämä poletit ja kaikki mitä vielä päälläsi on, ne ovat toisten mielipiteitä sinusta Mutta mitä itse luulet ovatko he oikeassa?"
Puunukke tunsi häpeän punan kohoavan kasvoilleen, ei, hänen mielestään ne eivät olleet oikeassa.
Hänen alahuulensa työntyi itseppäisyyttä osoittaen eteenpäinja hän vastasi.
"-Ei, he eivät mielestäni ole oikeassa!"
Mies hymyili
"-Aivan. He eivät ole oikeassa."
"-Eikö sinustakaan?"
Kysyi puunukke hämmästyneenä. Hänhän oli juuri valmistautunut pitkään ja uuvuttavaaan väittelyyn, ja syytöksiin.
"-Ei, ei minustakaan"
"-Mistäs sinä sen tiedät"
Kysyi puunukke varovasti.
"-Sanoinhan jo että olen tehnyt sinut. Ei sinussa ole koskaan ollutkaan mitään vikaa. Toiset ovat vaan saaneet sinut uskomaan niin. Ei sinun tule välittää toisten mielipiteistä. Tiedät itse paremmin. Näetkö tuon nuken josta niin pidät, jolla on niin siloinen pinta ja jollaisen sinäkin haluaisit. Hän ei anna poletien tarttua itseensä. Poletit eivätartu jos et itse sitä halua."
"-Minusta tuntuu, että alan ymmärtää." Sanoi puunukke silmät loistaen. "-Miksi minä välittäisin mitä toiset minusta ajattelevat hehän ovat vain puunukkeja, kuten minäkin."
Suu leveässä hymyssä ja poletit putoillen hän juoksi nauraen takaisin puunukkien luokse.
copyright Pinoccio
Vastaukset 4
Vanhimmat
Iso mieskin liikuttui...KIITOS!
tuli jotenki hyvä mieli...
Ihana tarina, jossa tärkeä sanoma! Pilkan kohteena oleminen ei poista kenenkään arvoa ihmisenä. :)
todella hauska :)