Mistähän tää seisokkiongelma johtuu. Oon 19v jätkä ja oon seurustellu vuoden nuoremman tyttöystäväni kanssa nyt noin 4kk. Vaikka emme ole vielä yhdyntään asti menneet niin silti pikkuveitikka ei ala aina seisomaan. Jotenkin sellainen olo että olen kyllästynyt samaan kaavaan. Eli suutelemme kiihkeästi ja sitten vähennämme aina vaatteita jne... alussa ja vähän aikaa sitten seisoi kuin rautakanki tuossa vaiheessa mutta nyt vähään aikaan ei ole ollut erektiosta tietoakaan. Nyt olen alkanut jännittää asiaa ja sen vuoksi homma vain pahenee vaikka tyttökin alkaisi haluta mennä jo pidemmälle. Millä saan pikkuvaikan taas toimimaan kun vika on kuitenkin ylä- eikä alapäässä. Auttaako jos on vaikka useamman päivän runkkaamatta tai jotain??
Ei seiso?
jäbikkä19
41226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
huomattavasti jo oot runkkaamatta useamman päivän. Tosin sillon laukeaa nopeammin, mutta mitäs sillä on niin väliä, kunhan pääsee asiaan ensin, niin siitä ne jännitykset ja muut sitten hiljalleen poistuukin.
Ite tein silleen 18 vuotiaana kun ekoilla kerroilla jännitti, etten käyttäny kortsua(tunsin tytön ja hän minut, olimme neitsyitä molemmat) Sekin auttaa ettei joudu siitä kortsusta huolehtimaan! Toki ei pidä sitten sisälle laskee:)
Mutta viisaintahan olis että (näin jälkeenpäin ajatellen) varais kunnolla aikaa, kynttilänvaloa yms. yhdessä alasti sänkyyn. Yksinkertaisesti sopia parin kanssa että hyväillään toisiamme, ja "tutkitaan" toisiamme. johtaa mihin johtaa. Sitten kun alkaa kanki olemaan niin eikun hommiin! Vieläkin olen saman naisen kanssa ja muksujakin on:), eli ei se vissiin ekakerta menny aikoinaan ihan poskelleen ;)
Tuo, jos ei nyt auttanut niin ainakin rohkaisi. Tuo kynttilähomma kuullostaa hyvältä
Älä nyt hyvä mies opeta nuoria nussimaan ilman kortsua! Vaikka kumpikin olisi neitsyitä voi muija tulla helposti raskaaksi. Tähän ei auta vaikkei sisään laskisikaan kun siemennestettä erittyy kuitenkin koko aktin ajan. Asia on sitten toinen, jos muija käyttää pillereitä, mutta harva neitsyyden menettäjä vielä on kuurilla. Älkää siis ottako riskiä vaan käyttäkää kumia!
P.S. Mistä voit tietää puhuuko yhden illan ystävyys totta kertoessaan olevans neitsyt? Tauteja ei pysäytä kuin kondomi!
turha tulla leijuun jossain kuvitelmissas, tämä on aivan provo "ei seiso, kun aina saa"-tyylilläs. Kirjottele mieluummin seksifantasia-palstalle