Voisiko joku homeopaatti kertoa, mitä tuo nosodi oikein tarkoittaa? Niitä on neljä, sen tiedän. Olen saanut kolme, mutta vielä saan yhden. On vähän aukko sivistyksessä tässä kohtaa.
Nosodi
Kysyvä ei tieltä eksy
93793
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Nosodeja on enemmän kuin neljä. Ne ovat oikeastaan taudinaiheuttajista tai eritteistä saatuja aineita, jotka puhdistetaan ja valmistetaan homeopaattisiksi lääkkeiksi.
Mistäköhän Psorinum on tehty? Jostain sienestä tai tulehdusbakteerista kenties?
Kiitos vielä jos voit vastata:)
Se on ihottuman eritteestä.
Onneksi täällä palstalla käy edes joitain homeopaatteja, niin saamme oikeaa tietoa. Sitä kun näkyy olevan niin vähän netissä ja useat kirjatkin ovat vuodelta yks ja kaks. MM. nosodista olen kirjasta lukenut, että niitä on vain neljä.
Ei saa mainostaa, mutta kerron vain vinkiksi, että hanki Teija Virtasen Kodin Homeopatiaa. Siinä on yksinkertaiset perustiedot. Olen käyttänyt sitä kursseilla.
Haen kirjan, sillä on mukavaa tietää, mitä minussa tapahtuu hoidon aikana ja mikä vaikuttaa mitenkin. Homeopaatti ei aina ehdi vastaanotolla kaikkea selittämään- sehän on selvä.
Kiitos Sinulle!
>on mukavaa tietää, mitä minussa tapahtuu hoidon
>aikana ja mikä vaikuttaa mitenkin.
Kiva, selitä sitten meille kaikille epäilijöillekin tuo vaikutustapa, kun saat sen selville.
Sain Psorinum-nosodin ja lääkkeen nauttimishetkestä kului tasan kymmenen päivää kun sain järkyttävän reaktion. Ihottumaa, turvotusta älytöntä kutinaa ja hermot niin kireällä, että huh. Lisäksi sain "krapulan", joka kesti viikkoja. Kamalaa päänsärkyä joka aamu herätessä, silmät aivan ummessa ja sitä rataa.. Nyt nosodin vaikutus on alkanut laantua, vaikkakin se vaikuttaa vielä pitkään..
Olipa kokemus! Lisää Psorinum-nosodista tietoa löytyy englannin kielellä mm. Peter Morrellin sivuilta. Itse toivon, etten enää joudu kyseistä lääkettä ottamaan. Sen verran ikävää oli, mutta eiköhän siitä hyvä seuraa. Eilen illalla munuaisissa niprintää ja maksassa myös happeningia, jota tunsin koko päivän. Nyt jatkan hoitoa normaalisti ja jäämme seurailemaan tuloksia..
Nyt tiedän, miltä Psorinum tuntuu. Olinkin nimittäin jo saanut kyseisen nosodin ennen kuin kysyin täällä Sinulta. Sainpa vastauksen viikkokausia kestäneeseen hirveään olooni. Oli nimittäin kulunut jo viikkoja siitä kun sain lääkkeen, kunnes vasta kävi ilmi, että sehän oli jo annettu. Olin lopettanut lääkevoiteen käytön ja luulin, että tämän lopettaminen aiheutti näin huiman reaktion.. Huh. Toisaalta hyvä, etten etukäteen ollut lukenut aiheesta. Mm. Peter Morrell siitä kirjoittelee ja varoitteleekin sen rajuudesta. Nyt voin tuon allekirjoittaa.
Halusin vain kertoa Ammattilaiselle, miten minun kohdallani kävi. Eli viisi viikkoa oli kurjuutta, kuten alla kuvailen.