kun aina pitää olla jotain ajateltavaa joka tressaa ja tuottaa tuskaa.
itsetutkiskelu on ehkä se pahin jolla teemme elämästämme vaikean ja jokseenkin ahdistavan,
Him.... joskus on puhuteltava itseääkin ankarasti ja seisahduttava miettimään mitä oikein miettii.
Mitä mieltä olette te muut viisikymppiset, paneeko se ikä miettimään vai mistä oikein on kysymys. Jutellanko taas.
itsetutkiskelu on ehkä se pahin jolla teemme elämästämme vaikean ja jokseenkin ahdistavan,
Him.... joskus on puhuteltava itseääkin ankarasti ja seisahduttava miettimään mitä oikein miettii.
Mitä mieltä olette te muut viisikymppiset, paneeko se ikä miettimään vai mistä oikein on kysymys. Jutellanko taas.
Vastaukset 4
Vanhimmat
nykyisin vähemmän itsekriittinen kuin aiemmin.
Ehkä sitä jo antaa itselleen armon käydä oikeudesta ja jättää oman elämän tarkoituksen määrittelyn ympäristön ja sen 'selittämättömän' tahon kontolle.
Muuten kyllä pidän juttelusta,eikä siinä tarvitse olla sen kummempaa tarkoitusta,kuin saada ja antaa hyvää mieltä tai keventää omaa tai toisen kuormaa.
aikaa, että kaikki on vain ajasta kiinni, eläminen ja kuoleminen. Itse on mitä on ja hyvä niin ja muut ovat mitä ovat ja hyvä niinkin. Mikään ei ole kiveen hakattua, aika tasoittaa senkin, vie mennessään. Ei kannata niin kamalasti surra ja murehtia, aika tekee tehtävänsä.
ajateltavaa...no omalta kohdaltani olen tullut siihen tulokseen, että koska ajatukset yleensä täyttyvät "ongelma asioista", että kai silläkin on tarkoituksensa
ainakin pyrkiä ratkaisemaan ongelma, punnita erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisia seuraamuksia...en tiedä onko se sitä "murehtimista" vai mitä se on?
mutta moni asia kyllä on hoitunut, kun oikein ankarasti suunnittelee ja tavoittelee sitten sitä kohden
ja ellei tavoite täyty niin sitten on kuitenkin hyvä, että on edes yrittänyt jotain
onhan niitä asioita jotka ei murehtimalla kummene...silloin on kai parasta antaa tosiaan ajan hoitaa...
lyhyemmälle aikavälille. Monet viisaat ovat näyttäneet esimerkkiä ja alkaneet tässä iässä tosissaan miettiä, mitä haluavat loppuelämältään. Pitkän aikavälin tavoitteet kannattaa varmaan siirtää jo lähivuosina toteutettaviksi.
Yksi tuttu kertoi juuri kolarista säikähdyksellä selvittyään, että päättikin olla siirtämättä eläkkeelle lähtemistä eteenpäin. Kun ei voi tietää, kuinka paljon terveitä vuosia on jäljellä, on parasta käyttää ne vuodet elämiseen - varsinkin kun hänen kumppaninsakin on vielä hyvissä voimissa. Päättivät siis ryhtyä uudella tavalla nauttimaan elämästään ja osaavat kuulemma entistä paremmin arvostaa sitä.
Meillä taitaa kohta kaikilla olla sellaisia tuttuja ikätovereita, jotka ovat ahkerasti säästäneet toteuttaakseen unelmiaan "sitten joskus eläkeissä", ja sitten sitä eläkeikää ei ole koskaan tullutkaan. Surullista.
Yritetään elää tätä päivää ja olla suvaitsevampia - erityisesti itseämme kohtaan.;)