Alkuneuvoja!

Meille on tulossa parin viikon päästä cotonin pentu. Lapsuuden kodissani oli japaninpystykorva, josta kyllä kehkeytyi varsin mukava hauva ilman kummempia koulutuksia. Nyt kuitenkin haluaisin antautua tälle koiralle aivan sydämestäni ja hoitaa sekä kouluttaa sen mahdollisimman hyvin. Olen lukenut sekalaisia tekstejä ja ohjeita paljon, mutta silti tuntuu, etten kunnolla tiedä, mitä tehdä aivan heti välittömästi pennun saavuttua! Auttakaa! :) Kuka osaisi antaa hyviä neuvoja ihan ensialkuun? Mitkään ohjeet eivät ole liian lapsellisia! Missä kohtaa kannattaa palkita ja miten? Entä miten sanoa ei?

Kaipaisin myös kirjavinkkejä! Onko kellään tiedossa oikein hyvää ohjekirjaa koiran kouluttamiseen?
5389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hanki itsellesi kirja. Tuire Kaimio: Pennun kasvatus. Siinä perustietoa ja vähän muutakin.

Äänestä
  • Kiitos kovasti vinkistä! Taidanpa hankkia kirjan itselle, ettei tarvitse kirjastoista jonotella!

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Kiitos kovasti vinkistä! Taidanpa hankkia kirjan itselle, ettei tarvitse kirjastoista jonotella!

    ensimmäiset asiat, jotka koirasi tulisi oppia on luoksetulo, sisäsiisteys sekä luottamus sinuun omistajana :)

    Pidä pentua heti alusta pitäen vapaana ulkona, kunhan teitä ei ole lähellä. Kutsu sitä nimeltä ja palkitse iloisella äänellä, namilla tai houkuttelemalla leikkimään. Touhuile paljon pennun kanssa :)

    Sisäsiistiksi pentusi oppii parhaiten, kun viet sitä ulos mahdollisimman usein, aina ruoan jälkeen ja muutenkin. Kehu sitä kovasti kun se tekee tarpeensa ulos, voit jopa antaa namin, vaikka tämä tuntuukin hölmöltä. Kannattaa ehkä opettaa sille käsky, esim "pissalle" toistamalla sitä pentusi kyykistyessä tarpeilleen. Älä toru sitä, kun se tekee sisälle, vaan siivoa hajutkin tarkasti pois.

    Ei -käskyn voit opettaa pennulle asettamalla lattialle/maahan jotain tosi herkkua ja kävelyttämällä pentua siitä ohi. Kun pentu pyrkii herkun luo, kiellä sitä tiukasti ja pysäytä se. Houkuttele pentu luoksesi ja palkitse. Toista harjoitusta silloin tällöin, tarkoitus on, että kun kiellät pentua, se lopettaa puuhansa ja tulee luoksesi. Silloin voit palkita sen paremmalla tekemisellä.

    Ei kannata antaa vieraiden koirien tulla pentusi luo lenkillä, vaan kävelkää rauhallisesti ohi. Yritä sen sijaan tutustuttaa pentusi toisiin koiriin esim kavereidesi tai sukulaistesi luona tai pentukurssilla. Koirien pitäisi olla vapaana leikkiessään. Pienistä (ja isoistakin) koirista tulee helposti arkoja räksyttäjiä, jos kaikki vieraat koirat saavat tulle pelottelemaan niitä lenkillä pentuna.

    On kuitenkin tosi tärkeää, että annat pentusi leikkiä toisten koirien kanssa pennusta pitäen ja että tutustutat sen myös kaikkiin tuttuihin (vieraisiin ihmisiin). Näin koirastasi kasvaa reipas ja rohkea.

    tsemppiä pennun kanssa :)

    Äänestä

  • Susi kirjoitti:

    Viestisi on luettu - kiitos! Ihanaa, että joku jaksaa kirjoitella noin pitkästi neuvoja ihan satunnaiselle kyselijälle! Otan kyllä myös vinkeistä vaarin! :)

    ..luottamuksesta. Luottamuksen tulee olla molemminpuolista ja siinä mielessä ehdotonta että voidaan luottaa yhteisiin pelisääntöihin, joista sitten annetaan suuntaviivat palavereissä. Mikäli koira ei ala kunnioittamaan isäntää on syytä mennä terapiaan ja kursseille kyseisestä aiheesta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hanna kirjoitti:

Meille on tulossa parin viikon päästä cotonin pentu. Lapsuuden kodissani oli japaninpystykorva, josta kyllä kehkeytyi varsin mukava hauva ilman kummempia koulutuksia. Nyt kuitenkin haluaisin antautua tälle koiralle aivan sydämestäni ja hoitaa sekä kouluttaa sen mahdollisimman hyvin. Olen lukenut sekalaisia tekstejä ja ohjeita paljon, mutta silti tuntuu, etten kunnolla tiedä, mitä tehdä aivan heti välittömästi pennun saavuttua! Auttakaa! :) Kuka osaisi antaa hyviä neuvoja ihan ensialkuun? Mitkään ohjeet eivät ole liian lapsellisia! Missä kohtaa kannattaa palkita ja miten? Entä miten sanoa ei?

Kaipaisin myös kirjavinkkejä! Onko kellään tiedossa oikein hyvää ohjekirjaa koiran kouluttamiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu