animalian

animalia on jatkanut kamppanjaansa. Asia ärsyttää minua suunnattomasti, jotenka sanompa mielipiteeni. Kuvat jotka ovat mainoksissa eivät näytä salaa otetuilta, olivat hyviä kuvauksellisesti ja hyvä laatuisia ja oli kuvattu mitä oltiin haluttu sanoa.

Tulipa vaan mieleen että kuvat on saatu otettua vain jos ne on järjestetty. Mikä se sellainen on joka järjestää miehen kantamaan lintuja kaulasta ja jaloista ja sitten paasaa kuinka huonosti niitä kohdellaan. Voisimpa melkin lyödä vetoa että kuvat on jostain Euroopasta eikä Suomesta. Suomi on aivan eri asia, suomessa eläimiä kohdellaan hyvin.
4384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomessahan ei todellakaan kohdella sikoja ja kanoja mainoksien esittämällä tavalla, vaan asiat ovat varmasti paremmalla tolalla. Ja voivathan kuvat olla Suomesta, mikäpä sitä estäisi vähän ahtamasta sikoja samaan karsinaan kuvaushetken ajaksi.. ja ainahan sitä voi napata pari kanaa kiinni vapaakasvattamon lattialta kuvattavaksi. Ja ihmiset uskoo sokeasti että onpas Suomessa huonoa tuo eläinten kohtelu..

Että hohhoijaa taas...!

Äänestä

Erään arvion mukaan tuollainen julistekampanja suuren mainostoimiston toteuttamana, maan suurimpien kaupunkien parhailla paikoilla maksaa 500000 eur - 1 milj eur.

Miten pienehköllä aatteellisella yhdistyksellä voi olla varaa tykittää tuollainen kasa rahaa yhteen kampanjaan? En olisi ollenkaan yllättynyt jos maksumiehinä ovatkin suurten teollisten lihantuottajamaiden (kuten esim. Brasilia) lihafirmat. Kaikki tuotanto, mitä EU-maista saadan alasajettua tai tehtyä kannattamattomaksi, on näille uusi bisnesmahdollisuus.

Jos itse olisin jonkun suuren maailmanmarkkinoilla operoivan lihajätin johtoportaassa, heittäisin mielelläni muutaman sata tuhatta euroa jonkun suomalaisen eläinsuojelupoppoon propagandakassaan.

Äänestä

Suomessahan on laki,joka kieltää terroristijärjestöt,Animalia on sellainen

Äänestä

Nämä yritykset tukee Animaalia ja on mainittu heidän kotisivuilla. Minä en sitten suosii näitä yrityksiä.
Axelssons
Blombergs
Boys & Girls
Brothers
B-Young
Cassels
Champagne
Citymarket
Claire.dk
DEA
Esprit
Exit
Filippa K
Handsmakarn
Hennes & Mauritz
Ivana Helsinki
Jack & Jones
JC
Johnells
KappAhl
Karen Millen
Klädhuset M
Kookai
Lindex
Mango
Marimekko
Marys Mode
Message
MQ
Nanso
Noa Noa
Only
Part Two
Saks
Selected
Sisters
Sportex
Stadium
Tabasco
Tatch
TDK
Team Sportia
Tippy
Vero Moda
Vila
Zara
Åhléns

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mainokset kirjoitti:

animalia on jatkanut kamppanjaansa. Asia ärsyttää minua suunnattomasti, jotenka sanompa mielipiteeni. Kuvat jotka ovat mainoksissa eivät näytä salaa otetuilta, olivat hyviä kuvauksellisesti ja hyvä laatuisia ja oli kuvattu mitä oltiin haluttu sanoa.

Tulipa vaan mieleen että kuvat on saatu otettua vain jos ne on järjestetty. Mikä se sellainen on joka järjestää miehen kantamaan lintuja kaulasta ja jaloista ja sitten paasaa kuinka huonosti niitä kohdellaan. Voisimpa melkin lyödä vetoa että kuvat on jostain Euroopasta eikä Suomesta. Suomi on aivan eri asia, suomessa eläimiä kohdellaan hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu