Oikeistolainen

Onhan tunnettua että Poliisin ja Puolustusvoimienkin työntekijät äänestävät vaaleissa oikeistoa. Minä kysynkin että miksi?

Kuitenkaan poliisi ei ole mikään liiketaloudellinen yritys. Poliisi, Puolustusvoimat, Kela, Sosialivirasto, Työvoimatoimisto ja kaikki muutkin valtionlaitokset saavat palkkansa tavallisten ihmisten verotuloista.

Miksi sanotaan sellaista joka saa palkkansa toisten ihmisten ansaitsemista palkoista? Kyllähän sitä sanotaan vasemmistolaisuudeksi.

Jokainen poliisi joka äänestää ja edustaa oikeistoa niin hänen pitäisi saada palkkansa liiketaloudellisen yrityksen tavoin. Poliisi täytyisi laittaa bisnes firmaksi.

Tänään on kuitenkin niin että poliisi äänestää oikeistoa mutta vasemmistolaiset maksavat hänen palkkansa. Joku sanoi että rikkatkin maksavat veroa ja isommalla prosentilla kuin köyhä. Kuitenkin nuo rikkaitten verotulot valtiolle ovat pieni tulonlisä. Suomalaisista verotuloista veroja maksaa eniten kuitenkin köyhin väestönosa joka elättää poliisinkin. He ovat vasemmistolaisia. Etkö sinä kiitä ikinä?

Keskusrikospoliisikin on paljon tutkinut tapauksia ja tehnyt työtä että saisi talousrikollisuuden tehneille oikeudenmukaiset tuomiot. Oikeistolaisenhan... tai olisitko poliittsen kaverisi saattamassa vastuuseen? Talousrikollinenhan äänestää samaa puoluetta kuin tutkijatkin. Sinähän jätät kaverin pulaan.

Jos äänestät oikeistoa, sinun pitää myös elää oikeistolaisen tavoin.

Onhan tunnettua että oikeistolainen haluaa laittaa maksajiksi vasemmiston, mutta osaatko hävetä?
12812
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olipa epäselvä ja epälooginen kirjoitus.

"Miksi sanotaan sellaista joka saa palkkansa toisten ihmisten ansaitsemista palkoista? Kyllähän sitä sanotaan vasemmistolaisuudeksi. "

Tuon käsityksen mukaan olemme sitten kaikki vasemmistolaisia, koska kyllä yksityistenkin yritysten tulot perustuvat siihen, että joku ostaa niiltä jotain. Ostajakin on ansainnut tulonsa jostain, mutta ei häntä yleensä mielletä yrityksen työntekijöiden elättäjäksi, koska hän saa maksamalleen hinnalle vastineen osteassaan yrityksen tuotteen. Niin yksityisen yrityksen työntekijä kuin poliisikin tekevät arvokasta työtä työnantajalleen, jota työnantaja ostaa maksamalla palkkaa. Vai väitätkö, että poliisien olemassaolo on työnantajan (yhteiskunnan) kannalta turhaa? Jo varhaisimmat talousliberaaleja oppeja kehitelleet taloustieteilijät totesivat, että vaikka yhteiskunnan roolia kansantaloudessa ja tuotannossa tulisikin vähentää, tulee sen kuitenkin vastata tietyistä toiminnoista, kuten sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, koska näihin toimintoihin liittyy erityispiirteitä, jotka tekevät niiden yksityisen tuotannon ongelmalliseksi.

Kyllä kai vasemmistolaisuus on ennemmin esim. sitä, että halutaan korostaa yhteiskunnan roolia taloudessa, halutaan yhteiskunnan omistavan myös sellaiset tuotantovälineet, jotka voisivat olla yksityisomistuksessakin, halutaan korkeilla veroilla ja tulonjaolla yhteiskunnan päätösvalta taloudellisissa asioissa mahdollisimman suureksi verrattuna yksilön päätösvaltaan, sama pätee myös muihin kuin taloudellisiin asiohin.

Äänestä
  • Tsah... Kyllä se vaan taitaa olla niin että tässä väkisinkin vasemmistovenkulaksi muuttuu... =)

    Äänestä

  • Tuo sinun oma viestisi on niin sekava ja ennen kaikkea epälooginen, että parempi kun et tänne tuollaista tekstiä kirjoittelisi. Selityksesi siitä, että yksityistenkin yritysten tulot perustuvat siihen, että joku ostaa niiltä jotakin ei liity mitenkään näihin veronmaksajien varoilla loisiviin vasemmistolaisiin. Kukaan ei osta Suomen valtiolta näitä palveluja vaan esimerkiksi paskalakkien elättämiseen käytetyt rahat ryöstetään oikeaa tuottavaa työtä tekeviltä ihmisiltä. Ryöstön tunnusmerkistöhän täyttyy silloin kun ihmiseltä viedään omaisuutta joko väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla ja nimenomaan tästähän verotuksessa on kysymys. Yksityisen firman tulot perustuvat siltä palveluja tai tuotteita hankkivien ihmisten vapaaehtoisuuteen ja eikä yritys voi pakkomyydä kenellekään mitään.

    Äänestä

  • Osku kirjoitti:

    Tuo sinun oma viestisi on niin sekava ja ennen kaikkea epälooginen, että parempi kun et tänne tuollaista tekstiä kirjoittelisi. Selityksesi siitä, että yksityistenkin yritysten tulot perustuvat siihen, että joku ostaa niiltä jotakin ei liity mitenkään näihin veronmaksajien varoilla loisiviin vasemmistolaisiin. Kukaan ei osta Suomen valtiolta näitä palveluja vaan esimerkiksi paskalakkien elättämiseen käytetyt rahat ryöstetään oikeaa tuottavaa työtä tekeviltä ihmisiltä. Ryöstön tunnusmerkistöhän täyttyy silloin kun ihmiseltä viedään omaisuutta joko väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla ja nimenomaan tästähän verotuksessa on kysymys. Yksityisen firman tulot perustuvat siltä palveluja tai tuotteita hankkivien ihmisten vapaaehtoisuuteen ja eikä yritys voi pakkomyydä kenellekään mitään.

    Poliisin oikeistolaisuuteen löytyvät perinteet kyllä historiasta. Venäjän vallan aikana poliisi oli sama kuin ohrana. Itsenäisyyskamppailussa poliisit taas olivat lahtareita.
    Sen jälkeen vasemmisto on pitänyt huolen tästä lahtariperinteestä esim. Kemin kahakka 1949 oli tyypillinen lahtareitten provokaatio. Sen jälkeen tuli yleislakko 1956 jolloin SAK julisti taas poliisin lahtariporukaksi. Sitten tulivatkin punaiset vuodet 1970 luvulla, jolloin punaisten mukaan poliisi oli paitsi lahtari, myös natsi, sika jne. Esimerkkejähän riittää.
    Tänäkään päivänä ei poliisiksi juuri hakeuduta mm. vasemmistoliiton tai vihreitten riveistä.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    aina äänestän sdp

    Äänestä

  • Jos sinusta tuntuu vasemmistolaisuus keljulta niin yksityistetään poliisilaitos. Autojen katsastusasematkin oli ennen valtiom vasemmistolaisuuteen perustuvassa monopolissa.

    Minun mielestäni poliisin toiminnot voi yksityistää samallatavoin kuin katsastuksenkin.

    Siinähän saat sitten olla vastuullinen omasta tekemisestäsi tai tekemättä jättämisestä.

    Sitten saat nauttia omasta mieleisestäsi oikeiston ihailusta.

    Tänään kuitenkin poliisi saa palkkansa vasemmistolaisilta mutta kuitenkin poliisit äänestävät vaaleissa oikeistoa.

    Äänestä sitten mitä haluat mutta elä sen mukaan.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Poliisin oikeistolaisuuteen löytyvät perinteet kyllä historiasta. Venäjän vallan aikana poliisi oli sama kuin ohrana. Itsenäisyyskamppailussa poliisit taas olivat lahtareita.
    Sen jälkeen vasemmisto on pitänyt huolen tästä lahtariperinteestä esim. Kemin kahakka 1949 oli tyypillinen lahtareitten provokaatio. Sen jälkeen tuli yleislakko 1956 jolloin SAK julisti taas poliisin lahtariporukaksi. Sitten tulivatkin punaiset vuodet 1970 luvulla, jolloin punaisten mukaan poliisi oli paitsi lahtari, myös natsi, sika jne. Esimerkkejähän riittää.
    Tänäkään päivänä ei poliisiksi juuri hakeuduta mm. vasemmistoliiton tai vihreitten riveistä.

    Ihmisten nimittelyä pilkkanimillä en haluaisi mutta kuitenkin kaikki ihmiset eivät ole samaa mieltä asioista.

    Minulla on erän vanha tuttava ja hän on nykyisinkin virassa oleva Puolustusvoimien Everstiluutnantti. Mies kertoo minulle että hän joutuu muuttamaan työnsä takia jatkuvasti. Ennen sotilaitten asunnot kasarmialuellla omisti Puolustusvoimat mutta myhemmin niiden omistus on siirtynyt yksityisille siviilien kiinteistönhallinta yrityksille. Hän kertoo että hänen vuokransa on noussut kokoajan eikä asuntoja ole korjattu. Hän tuntee kärsineensä vääryyttä. Minä sanoin hänelle että äänestäessäsi oikeistoa et edusta Suomen Puolustusvoimien luojaa Marsalkka Mannerheimia vaan bisnesmiehiä. Mannerheim ei ollut besnesmies vaan kuninkaallinen ylimys vertaistaan vailla.

    Äänestä

  • Osku kirjoitti:

    Tuo sinun oma viestisi on niin sekava ja ennen kaikkea epälooginen, että parempi kun et tänne tuollaista tekstiä kirjoittelisi. Selityksesi siitä, että yksityistenkin yritysten tulot perustuvat siihen, että joku ostaa niiltä jotakin ei liity mitenkään näihin veronmaksajien varoilla loisiviin vasemmistolaisiin. Kukaan ei osta Suomen valtiolta näitä palveluja vaan esimerkiksi paskalakkien elättämiseen käytetyt rahat ryöstetään oikeaa tuottavaa työtä tekeviltä ihmisiltä. Ryöstön tunnusmerkistöhän täyttyy silloin kun ihmiseltä viedään omaisuutta joko väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla ja nimenomaan tästähän verotuksessa on kysymys. Yksityisen firman tulot perustuvat siltä palveluja tai tuotteita hankkivien ihmisten vapaaehtoisuuteen ja eikä yritys voi pakkomyydä kenellekään mitään.

    "veronmaksajien varoilla loisiviin vasemmistolaisiin"
    Itse olen puuhastellut rakennusalalla pienen ikäni ja meillä jos missä on vahva vasemmistolaistausta. Väitätkö, että ikänsä raskaalla rakennustyöllä itsensä elättänyt ja vasemmistoliittoa äänestänyt timpuri on veronmaksajien elätti ja yhteiskunnan loinen, koska hän on vasemmistolainen, häh?

    Luepa Paasilinnan suloinen myrkynkeittäjä. Siinä on kuvattu just näitä yhteiskunnan loisia, jotka eivät ole tehneet päivääkään töitä, vaan saavat toimeentulonsa sossusta. Silti pojat äänestävät komeasti kooomusta. Se kun on isänmaallinen puolue. Sama on näillä isänmaallisilla skineillä ja muilla hörhöillä. KOvasti ollaan oikeistolaisia, mutta niinpä vaan työmiehen maksamat verohat kelpaavat. Poliisit taitavat maksaa veroja saamastaan valtion korvauksesta. Kelan rahoista eivät nämä tosi oikeistolaiset maksa mitään takaisin.

    Äänestä

Varapääjohtaja Sauli Niinistö on ainut todellinen työväen presidenttiehdokas ja sillä sipuli.Ääänestä Saulia !

Äänestä

Supon Nevala on demari ja tunari.(vert.episoodi nimeltä Alpo Rusi/STASI)

Äänestä

"Tänään on kuitenkin niin että poliisi äänestää oikeistoa mutta vasemmistolaiset maksavat hänen palkkansa. Joku sanoi että rikkatkin maksavat veroa ja isommalla prosentilla kuin köyhä. "

Kyllä,jos rikkaan tulot ovat samanlaisia ansiotuloja kuin kenenkä muun tahansa. Totuus kuitenkin on että suurin osa rikkaitten ihmisten tuloista on pääomatuloja. Tämä on järkevää siksi koska pääomatulon verotus prosentti on kaikille sama tuloista riippumatta. Oliko se nyt 28% ansaitusta tulosta

Äänestä

"Jos äänestät oikeistoa, sinun pitää myös elää oikeistolaisen tavoin."

Poliisin pitää toimia lainkirjaimen mukaan, ei poliittisen ideologian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

poliisi kirjoitti:

Onhan tunnettua että Poliisin ja Puolustusvoimienkin työntekijät äänestävät vaaleissa oikeistoa. Minä kysynkin että miksi?

Kuitenkaan poliisi ei ole mikään liiketaloudellinen yritys. Poliisi, Puolustusvoimat, Kela, Sosialivirasto, Työvoimatoimisto ja kaikki muutkin valtionlaitokset saavat palkkansa tavallisten ihmisten verotuloista.

Miksi sanotaan sellaista joka saa palkkansa toisten ihmisten ansaitsemista palkoista? Kyllähän sitä sanotaan vasemmistolaisuudeksi.

Jokainen poliisi joka äänestää ja edustaa oikeistoa niin hänen pitäisi saada palkkansa liiketaloudellisen yrityksen tavoin. Poliisi täytyisi laittaa bisnes firmaksi.

Tänään on kuitenkin niin että poliisi äänestää oikeistoa mutta vasemmistolaiset maksavat hänen palkkansa. Joku sanoi että rikkatkin maksavat veroa ja isommalla prosentilla kuin köyhä. Kuitenkin nuo rikkaitten verotulot valtiolle ovat pieni tulonlisä. Suomalaisista verotuloista veroja maksaa eniten kuitenkin köyhin väestönosa joka elättää poliisinkin. He ovat vasemmistolaisia. Etkö sinä kiitä ikinä?

Keskusrikospoliisikin on paljon tutkinut tapauksia ja tehnyt työtä että saisi talousrikollisuuden tehneille oikeudenmukaiset tuomiot. Oikeistolaisenhan... tai olisitko poliittsen kaverisi saattamassa vastuuseen? Talousrikollinenhan äänestää samaa puoluetta kuin tutkijatkin. Sinähän jätät kaverin pulaan.

Jos äänestät oikeistoa, sinun pitää myös elää oikeistolaisen tavoin.

Onhan tunnettua että oikeistolainen haluaa laittaa maksajiksi vasemmiston, mutta osaatko hävetä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu