Hei kaikki!
Haluaisin saada kommentteja muilta samassa tilassa olevilta (kaikkien kommentit tervetulleita). Eli tilanteeni on seuraava: olen ollut mieheni kanssa pian neljä vuotta ja miehelläni on edellisestä liitostaan 9-vuotias tytär, minulla ei ole vielä biologisia lapsia. Mieheni on ns. viikonloppuisä (lapsi usein esim. lomat meillä ja viikonloppuja). Kun lapsi on meillä, tuntuu, että hänellä ei ole olemassa mitään kuria. Isä ei henno komentaa lastaan (koska saa olla tämän kanssa niin vähän). Tämä ilmenee erilaisina asioina: lapsi saa valvoa ainakin puoleen yöhön näin tahtoessaan, ei ole pakko syödä paljoakaan kunnon ruokaa (karkkia saa syödä lähes mielin määrin), lapsi saa nukkua samassa sängyssä isänsä kanssa näin tahtoessaan (nukkui 8-vuotiaaksi aina kanssamme vähintään samassa huoneessa, omakin huone hänellä meillä on). Tässä vain muutamia esimerkkejä.
Minä en juurikaan voi asioihin vaikuttaa, sillä minua lapsi ei tottele. Tähän isä kyllä huomatessaan sen saattaa käskeä lapsen tottelemaan (!!).
Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole normaalia. Minusta lapsella pitäisi jo ihan oman etunsa vuoksi olla meilläkin samat säännöt, mitkä hänellä on toisessa kodissaan. Olen tästä yrittänyt puhua miehelleni, mutta vastaus on aina suunnilleen sama: Lapsihan on niin kiltti, ettei häntä tarvitse komentaa ja ettei henno, kun lapsi suurimman osan ajastaan pois meiltä. Uskon, että lapsen äiti ei tiedä tästä menosta meillä mitään, ja ainakaan minä en aio hänelle asiaa valottaa (emme ole edes puheväleissä).
Onko kenelläkään muulla vastaavaa tilannetta? Miten olette siitä selvinneet? Meille on tulossa lisäksi yhteinen lapsi kuukauden kuluttua ja uskon tämän hankaloittavan tätä tilannetta entisestään. Mieheni kanssa meillä on muuten loistava suhde ja hänen tyttärensäkin kanssa meillä on lämpimät välit (paitsi tämä tottelemattomuus saa minut välillä raivon partaalle...)
Haluaisin saada kommentteja muilta samassa tilassa olevilta (kaikkien kommentit tervetulleita). Eli tilanteeni on seuraava: olen ollut mieheni kanssa pian neljä vuotta ja miehelläni on edellisestä liitostaan 9-vuotias tytär, minulla ei ole vielä biologisia lapsia. Mieheni on ns. viikonloppuisä (lapsi usein esim. lomat meillä ja viikonloppuja). Kun lapsi on meillä, tuntuu, että hänellä ei ole olemassa mitään kuria. Isä ei henno komentaa lastaan (koska saa olla tämän kanssa niin vähän). Tämä ilmenee erilaisina asioina: lapsi saa valvoa ainakin puoleen yöhön näin tahtoessaan, ei ole pakko syödä paljoakaan kunnon ruokaa (karkkia saa syödä lähes mielin määrin), lapsi saa nukkua samassa sängyssä isänsä kanssa näin tahtoessaan (nukkui 8-vuotiaaksi aina kanssamme vähintään samassa huoneessa, omakin huone hänellä meillä on). Tässä vain muutamia esimerkkejä.
Minä en juurikaan voi asioihin vaikuttaa, sillä minua lapsi ei tottele. Tähän isä kyllä huomatessaan sen saattaa käskeä lapsen tottelemaan (!!).
Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole normaalia. Minusta lapsella pitäisi jo ihan oman etunsa vuoksi olla meilläkin samat säännöt, mitkä hänellä on toisessa kodissaan. Olen tästä yrittänyt puhua miehelleni, mutta vastaus on aina suunnilleen sama: Lapsihan on niin kiltti, ettei häntä tarvitse komentaa ja ettei henno, kun lapsi suurimman osan ajastaan pois meiltä. Uskon, että lapsen äiti ei tiedä tästä menosta meillä mitään, ja ainakaan minä en aio hänelle asiaa valottaa (emme ole edes puheväleissä).
Onko kenelläkään muulla vastaavaa tilannetta? Miten olette siitä selvinneet? Meille on tulossa lisäksi yhteinen lapsi kuukauden kuluttua ja uskon tämän hankaloittavan tätä tilannetta entisestään. Mieheni kanssa meillä on muuten loistava suhde ja hänen tyttärensäkin kanssa meillä on lämpimät välit (paitsi tämä tottelemattomuus saa minut välillä raivon partaalle...)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Useinhan se menee niin että,siellä etävanhemman luona saa vähän "vapaammin"olla kaikinpuolin,toisaalta sen ymmärrän etenkin silloin jos tapaamiset toteutuu harvoin,ei sitä silloin haluaisi lapseltaan kieltää mitään ja näin pahoittaa lapsen mieltä.
kuri pitäisi olla isänkin luona vaikka harvemmin näkevät. Isompana lapsi osaa asiaa arvostaa! Sitä monesti luulee että tekee oikein kun antaa kaiken periksi mutta se on niin väärin kuin olla ja voi. Muurosiässä voi tulla tulla todella vaikeita tilanteita jos kaiken on saanut periksi.
Kyllähän sen varmasti aikuinen kuin aikuinen tietää että,kuri pitäisi olla ym.siellä etänkin luona,mutta käytännössä niin ei todellisuudessa ole.Lapset saavat valvoa myöhään,namiakin saa vaikka ei ruokaa olisi syönytkään ja sensellasta,niin se vaan menee...
Olen ajatellut myös tuota, että murrosikä voi olla aika hankala. Tyttö kun on tottunut saamaan kaiken periksi nyt, miten sitä enää muuttamaan?
Itse ainakin muistan lapsuudestani, että juuri ne säännöt ja tietyt rutiinit (tietysti yhdistettynä rakkauteen) loivat sen turvallisuuden tunteen, mikä on varmasti lapselle tärkeintä. Ja nyt kun meille on tulossa tämä yhteinen lapsi, mille aion tietysti pitää normaalia kuria, voi se asioita hankaloittaa ja paljon. Onhan heillä onneksi paljon ikäeroa, että pieni ei voi itseään suoraan verrata isosiskoonsa, mutta äkkiä sitä mallia ottaa isommilta sisaruksilta. Eli esim., jos muutkaan eivät syö kunnon ruokaa, en syö minäkään jne. Onhan tuohon vaiheeseen tietysti vielä aikaa, mutta joskus sekin on edessä.
Ja itseäni hämmästyttää paljon nämä niin kuuluisat nukkumisjärjestelyt. Ymmärrän toki, jos lapsi esim sairaana tai muussa erityistilanteessa (painajaiset, pelot, turvallisuuden haku jne.) haluaa tulla vanhempien kanssa samaan sänkyyn/huoneeseen nukkumaan, mutta outoa minusta, jos se on vielä kouluiässä joka öinen rituaali. Ainakin nyt vielä kun en ole tätä äitiyden ihanuutta päässyt itse kokemaan, kuvittelisin, että omalle lapsellenikaan en tähän alkaisi. Tästä voi tietysti moni olla eri mieltä.
Ja en ymmärrä myöskään sitä, että lapsen ei ole pakko syödä samaa ruokaa muiden kanssa, jos ei vaan satu pitämään ruoasta. Meillä oli ainakin lapsena käytäntö, että jos ei syöty sitä mitä tarjottiin, sitä mentiin sitten vaikka nälkäisenä nukkumaan. Omasta mielestäni todella loistava periaate!! Tässäkin voidaan tietysti joskus joustaa (sairaus tms.) Mieheni tyttö jättää usein ruokansa syömättä ja alkaa sitten puolen yön tietämillä valittamaan, ettei saa nukutuksi kun on niin nälkä! Voi hel....ti! Mitäs isä tekee?? Lähtee laittamaan lapselle iltapalaa, hoh hoijaa....
Perheeseemme kuuluu minä, mies, miehen 4-vuotias lapsensa ja kohta syntyvä ensimmäinen yhteinen esikoisemme. Miehen lapsi on meillä yhtä paljon kuin äidillään, vaikka äidillä on yksinhuoltajuus. Oikeastaan lapsi on meillä enemmän mitä äidillään, jos tarkkoja ollaan.
Koska lapsi on meillä niin paljon, meillä on ainakin pakko olla säännöt, joiden mukaan eletään.
Ruoka syödään ruoka-aikana, ja jos ei syö, sitten on ilman.Jälkiruokaa ei tietenkään saa jos ruokaakaan ei syö. Nukkumaan mennään illalla sen mukaan, miten väsynyt lapsi on. Jos lapsi on jo ihan levoton 8-9 aikaan, silloin lapsi menee nukkumaan, ja omaan sänkyynsä, koska hänellä sellainen on.Kuitenkin viimeistään kymmeneltä illalla lapsi on nukkumassa, vaikka olisi miten pirteä vaan.
Tässä muutamia esimerkkejä meidän arjesta...
Meille mieheni poika pääsee hyvin harvoin pitkän välimatkan takia. Tämä yhdistettynä siihen, että mieheni oon "lepsu kurinpitäjä" muutenkin, aiheuttaa sen, ettei pojalla ole sääntöjä oikeastaan ollenkaan. Sen lisäksi poika on...vähätellen sanottuna villi, eli enrgiaa rittää kuin pienessä kylässä.
Aluksi pojan meillä olo tuntui minusta todella vaikealta. Mm. isä lämmitti lapselle ruoan kolmeen eri otteeseen, kun lasta piti houkutella syömään yli kaksi tuntia. Koko kaksi tuntia lapsi huusi ja itse ja lopulta valehteli (mm. miten huonosti hänellä menee kotona, häntä kiusataan jne.). Satumme tietämään, ettei mikään tästä pidä yhtään paikkaansa. Lapsi siin haki rajojaan ja oli väsynyt ja nälkäinen. Itse olisin laittanut paljon tiukemmat rajat, mutta koin ettei se ole minun tehtäväni...ettei minulla ole siihen oikeutta.
Pari viimeistä vierailua on mennyt hyvin; joskin pojan pitää hakea meidän kotimme säännöt ihan joka ikinen kerta kun tulee. Hän käy meillä niin harvoin, etteivät ne tule luonnostaan. Eli aina käydään samat keskustelut siitä ostetaanko leluja joka päivä ja kuinka paljon, syödäänkö herkkuja ja pelataan pleikkaria koko ajan. Mutta räyhät näistä on jääneet pois.
Poika nukkuu mieheni vieressä, jos itse olen poissa (kolmivuorotyö). Mielestäni se on ok, nyt kun lapsi siihen vielä suostuu :) Luultavasti ei enää kovin kauaa tapahdu, tulee niin iso poika kaverista.
Mutta sanoisin, että teillekin on kyllä tärkeää tehdä oikeat rajat. Ei kai miehesikään halua, että tyttärensä alkaa pitää häntä sirkushuvi-isänä, jonka ainut tehtävä on toteuttaa prinsessan toiveita, eikä isällä sitten muuta väliä olekaan.
Itse sain mieheni lopettamaan ylenmääräisen periksiantamisen sillä, että palautin hänelle mieleen juuri nämä realiteetit. Miten lapsi alkaa pitää aikuista hänen halujensa täyttäjänä, mutta murkkuiässä vierailut loppuvat kokonaan, kun/ jos mitään muita tunteita ei ole, eikä rahahanat voikkaan olla auki koko ajan.
Olemme eläneet 3v uusperheenä.Miehen lapset joka toinen viikonloppu meillä.isä ei juurikaan komenna heitä paitsi sit kun meno jo liian rajua!Minua he eivät usko ja mies suuttuu heti jos komennan vaikka hän on sanonut että saan komentaa.Lapset myös kielivät äidilleen jos komennan ja sit äiti soittaa isälle ja valittaa!yhteisiä sääntöjä olemme pystyneet joten kuten noudattamaan.Esim.karkkipäivä on miehen lapsille yhden tekevää koska heillä ei sitä ole koskaan ollut mutta omallani on aina ollut ja sen vuoksi monesti tulee ristiriitoja!On vaikeaa pitää sääntöjä kun äidin luona niitä ei ole!Olen itse ymmärtänyt että pitäisi olla yhteiset peli säännöt jotta homma toimisi mut lasten äiti oli sitä mieltä että isin luona omat säännöt ja äidin luona omat mut onkohan tuokaan sit oikein..?Olen todella väsynyt ainaiseen riitelyyn!!
Eli pojalla ei ole mitään kuria äitinsä luona, joten isän "ikäväksi" velvollisuudeksi on jäänyt opettaa sille edes jotain tapoja. Välillä tosin siitä täytyy pikkasen muistuttaa, koska ei hänkään haluaisi pojan mieltä pahoittaa, mutta on toisaalta ymmärtänyt sen, ettei hommasta tule mitään, jos poika saa riehua mielin määrin ja tehdä ihan mitä tahtoo. Onneksi se, toistaiseksi ainakin, tottelee minuakin, mutta välillä menee hermo lapsenvahtina olemisessa.
Ei sitä tosin varmaan ihmeitä saa aikaan, kun vierailuja on joka toinen viikonloppu.
meillä ovat miehen lapset joka viikonloppu ja mieheni hyvittää, ettei viikolla tavata, olemalla 100 % heidän hereillä oloajastaan heidän kanssaan. yhteisiä lapsia ei voinut ajatella kun oli jo nämä kaksi olemassa eli me elämme meidän ehdoilla viikolla ja viikonloput on mieheni lasten viihdyttäjänä.