Tuoksu

Olen miettinyt pitkään, mistä voi johtua
se, että tunnen yht'äkkiä tuoksun,
hajuvesi, ihan miellyttävä,
mutta en osaa sanoa,
miltä se tuoksuu "tuoksuu",
mutta jotenkin tulee mielen vanilja,
kukkaistuoksu ja hiukan mirame huulirasva..

muut eivät tuoksua tunne,

se tulee yht'äkkiä töissä,
(ja nykyään myös kotona)
esim töissä poistun huoneesta,
ja menen samantien takaisin,
siellä "leijuu" se tuoksu.
kuitenkaan kukaan ei ole huoneessa käynyt.

Olen miettinyt voiko se olla oma hajuveteni,
joka päivän päätteeksi muuttuu iholla eri tuoksuiseksi,
mutta ei ole se, tunnen tuoksun vaikkei minulla olisi hajuvettä.

Tuoksun ilmestymiseen ei ole mitään tapaa,
eli ei liity mihinkään tilanteeseen.

ja se on tosiaan alkanut kotonanikin tuoksua, silloin tällöin.

Olisiko mitään teorioita tästä?
233615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

jotain pahasti vinksallaan... siis nupissa. Tällaisia uusia ja outoja aistimuksia tavataan aika usein kovien tärähdysten tms...seurauksena. Hermoradat ei välttämättä toimi niinkuin pitäis, jotenkas ootkos pudonnut lähiaikoina katolta tai jotain?

Äänestä
  • Enpä ole tippunut mistään, enkä päätäni satuttanut..

    Äänestä

Hei!

Tuoksusta tulee mieleeni monia teorioita, mutta tässä muutama epäilys: Jotkut vierellämme tiiviisti kulkevat auttavat henget tai henkioppaat ilmottavat läsnäolostaan toisinaan kosketuksen, äänen taikka sitten juuri tietyn tuoksun kautta, jotta oppisimme tuntemaan heidät. Tai tuleeko tuoksusta mieleesi joku edesmennyt sukulaisesi tai tuttavasi, joka toisinaan kävisi sinua tervehtimässä?

Äänestä
  • Ei kukaan lähisukulaiseni tms ole kuollut lähiaikoina.
    Isovanhemmat kuolleet jo ennen syntymääni.

    Äänestä

  • Minulle myös tuoksuu välillä vanilja olohuoneessa .....
    En itse käytä mitään vaniljan tuoksua
    Muutaman hetken kuoksuu mutta Monta kertaa päivässä


    Enkä ole pudonnut tai satuttanut päätäni

    Äänestä

Epilepsian oireilta kuulostavat tai jonkun muun aivosairauden.

Äänestä
  • kaikki on mahdollista, mutta
    tuskin minulla on epilepsiaa
    tahi muuta aivosairautta..

    Äänestä

  • jos olisi joku aivojuttu,
    niin luulisi sen tuoksun sitten seuraavan minua koko ajan, mutta se on tietyssä paikassa.
    Kotonakin saattaa olohuoneessa tuoksua, mutta ei keittiössä, makuuhuoneessa ym.

    Äänestä

  • BLND kirjoitti:

    jos olisi joku aivojuttu,
    niin luulisi sen tuoksun sitten seuraavan minua koko ajan, mutta se on tietyssä paikassa.
    Kotonakin saattaa olohuoneessa tuoksua, mutta ei keittiössä, makuuhuoneessa ym.

    Oletko havainnut muuta outoa? Onko kukaan muu koskaan haistanut sitä? oletko tutkituttanut ettei nenä onteloosi ole takertunut mitään?:)

    Äänestä

  • suupaltti kirjoitti:

    Oletko havainnut muuta outoa? Onko kukaan muu koskaan haistanut sitä? oletko tutkituttanut ettei nenä onteloosi ole takertunut mitään?:)

    kauan sitten jo että kun haistat hyvän tuoksun, likelläsi vaikkei siihen ole näkyvää syytä, on Enkeli likelläsi.

    Äänestä

  • äitini sanoi kirjoitti:

    kauan sitten jo että kun haistat hyvän tuoksun, likelläsi vaikkei siihen ole näkyvää syytä, on Enkeli likelläsi.

    tuollaista minäkin olen vanhempien ihmisten suusta kuullut.
    Mietin onko kukaan muu huomannut tuoksua,
    ja muistaakseni puhuin asiasta kerran,
    entisen poikaystäväni isosiskon kanssa,
    tämä poika (siis oikeasti mies)
    kuoli muutamia vuosia sitten, ja
    hänen siskollaan ja äidillään on
    "enkeli"kokemuksia liittyen tähän
    poikaan.
    ainakin he itse uskovat/haluavat uskoa
    että kokevat erilaisia juttuja, liittyen
    tähän poikaan.

    mutta kuitenkin.. muistaakseni sisko
    mainitsi myös välillä tuntevansa tuoksua.

    mutta tämä tuoksu ei kuitenkaan ole "miehinen",
    vaikka en tiedä olisiko sillä väliä.

    Äänestä

"tuoksuja" on ollut minullakin. Ne johtuvat omasta pääkopasta. Siis haistaa vaikkei oikeasti mikään haisekkaan. Kerran yksi tuttavani alkoi haistamaan tavattoman voimakkaana P***kan hajun. Jota muut eivät haistaneet. Hän kävi asian tiimoilta lääkärissä ja siellä ne selvittivät että asia johtuu jostain päänsisällä olevasta elimestä, en muista mikä? Ja että sille ei mahda mitään, on täysin vaaraton mutta kiusallinen. menee ohi omia aikojaan jos menee, Ja menihän se.

Äänestä
  • oliko se kateenkorva?

    Äänestä

  • hmmmm... kirjoitti:

    oliko se kateenkorva?

    en tiiä. Joku haistimuskeskus

    Äänestä

kokemus yhtäkkiä ilmenneestä tuoksusta, joka liittyi isotätini kuolemaan. Hän oli ollut kuolleena vain muutamana päivän ja surin häntä luonnollisesti. Yhtäkkiä kesken työpäivän tunsin voimakkaana hänen henkilökohtaisen tuoksunsa ja ajattelin mielessäni hänen tulleen hyvästelemään minut koska olin hänelle tärkeä ihminen.

Äänestä

minulla kanssa ,saattaa yks kaks tulla joku tuoksu voimakkaana "nokkaan" ,kahvi, joku hedelmäinen tuoksu,tuoreen pullan tuoksu ym...
Eikä todellakaan ole kahvia silloin keitelty tai levottu pullaa ym..
(Voisiko joku rinnakkaismaailmasta tuoda tuoksuja tullessaan lähelle..???)

Äänestä

Olen kokenut saman tuoksun(enkelituoksu)
Yllättävinä hetkinä, (talvipakkasessa, sateessa)
Luulen että tuoksu haluaa lohduttaa vaikeina aikoina. Jotkut sanovat että enkeli tai henkiopas kävi luonnasi vahvistamassa sinua. Kaikki ei tälläsiä edes havannoi. Pitää olla jollain tavalla eritysherkkä.....

Äänestä

Nettikummitus se hajuvesillä naisia vokottelee !

Äänestä

Nettikummitus tuoksuu usein pierulle.

Äänestä

Minulla tuli mieleen aika hauskakin tarina. Olen joskus ihmetellyt, kun on näitä Pyhien ihmisten luiden jäänteitä kaupauttu ja sanottu niiden tuoksuvan ihmeelliselle.

Kerran tunsin vomakkaan tuoksun kuin Edenin ouutarha. Ehdin vain huudahtaa, että nyt tiedän sen tuoksun! Ja samassa minut napattiin syrjään tippuvan lohkareen alta.

Äänestä
  • Ja se tuoksu oli todella ihmeellinen.

    Äänestä

Jos se on piipputupakan, Clanin tuoksu, eikä mikään hajuveden LEmu.

Äänestä

halpa hajuvesi lemuaa, kuin pehtoorilla konsanaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BLND kirjoitti:

Olen miettinyt pitkään, mistä voi johtua
se, että tunnen yht'äkkiä tuoksun,
hajuvesi, ihan miellyttävä,
mutta en osaa sanoa,
miltä se tuoksuu "tuoksuu",
mutta jotenkin tulee mielen vanilja,
kukkaistuoksu ja hiukan mirame huulirasva..

muut eivät tuoksua tunne,

se tulee yht'äkkiä töissä,
(ja nykyään myös kotona)
esim töissä poistun huoneesta,
ja menen samantien takaisin,
siellä "leijuu" se tuoksu.
kuitenkaan kukaan ei ole huoneessa käynyt.

Olen miettinyt voiko se olla oma hajuveteni,
joka päivän päätteeksi muuttuu iholla eri tuoksuiseksi,
mutta ei ole se, tunnen tuoksun vaikkei minulla olisi hajuvettä.

Tuoksun ilmestymiseen ei ole mitään tapaa,
eli ei liity mihinkään tilanteeseen.

ja se on tosiaan alkanut kotonanikin tuoksua, silloin tällöin.

Olisiko mitään teorioita tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu