Pienessä kaupungissa asui tyttö nimeltä Cammal. Hänellä oli vaaleat pyörteiset hiukset ja sammaleen vihreät silmät. Kaunis hän ei ollut, mutta jotain erikoista hänessä oli.Häntä katsoessaan tuntui, ettei maailmassa ollut salaisuutta, josta Cammal ei olisi ollut selvillä. Hän tuntui tietävän, miksi kuu kiersi maata uneliaasti katsellen tai miksi jänis oli niin arka eläin. Hän tuntui jopa näkevän toisen ihmisen sydämeen ja tarkasteli hänen ajatuksiaan. Kukaan ei tätä myöntänyt ääneen, sillä he pelkäsivät. Eivät niinkään Cammaleen tähden vaan itsensä. Hullun maine levisi helposti pienessä kaupungissa ja kaikki varjelivat omaa mainettaan tarkasti.Kukaan ei tiennyt tytöstä tarkemmin, ei edes missä hän asui, sillä vasta muutema vuosi sitten hän oli ilmestynyt kaupunkiin. kaikki olivat hiljaisen ystävällisiä Cammaleelle, mutta siihen se jäikin.Cammal ei välittänyt,koska hän todella tiesi paljon ihmisestä. Hän tiesi heidän kaipuunsa tulla hyväksytyksi ja olla muiden kaltaisia.
Cammal kulki hyräillen kaupungilla. Iso kasa kirjoja oli hänen sylissään, sillä hän oli matkalla kirjastoon. muutemia pisaroita putoili taivaalta ja tie oli kurainen. Cammal vain nosti helmojaan tarpeeksi korkealle ja jatkoi kohti kirjastoa.Nopeasti ja aivan arvaamatta kulman takaa tuli pyörä ja Cammal kiljahti säikähtäen ja heitti kirjansa ilmaan. Kirjat lensivät kuraiseen maahan, mutta Cammal nosti ne tyynesti takaisin syliinsä. Pyörä ja sitä ohjannut poika pysähtyivät, mutta poika ei jaksanut välittää Cammaleesta ja kirjoista. Sateesta oli jäljellä vain jotakin sumun tapaista, jonka keskellä poika poltti tupakkaa ja katsoi kaukaisuuteen.
"Et löydä sieltä etsimääsi, näen sen olevan jossain aivan muualla", Cammal sanoi.
Poika katsoi Cammalta, joka seisoi iloisena hänen edessään. "Et arvaakkaan kuinka kaukana", Poika tuhahti. "Näen...", Cammal aloitti, mutta pojan vihainen katse keskeytti hänet. Tupakka lensi kaaressa maahan. "se on loppu", poika sanoi ja lähti jatkamaan matkaansa.
Poika,Jussi, kulki varmoin askelin kohti pientä punaista mökkiä. Hän ei vaivautunut koputtamaan, vaan astui suoraan sisään. Mummo istui tuvan keittiön pöydän ääressä. "Jussi, sinun elämäsi ei ole ohi. Toivo on täällä kapungissa. Ota se vastaan, niin sinulla on mahdollisuus.Apua ottaakseen ei tarvitse olla heikko.Se vaatii paljon, mutta..."
Jussi paiskasi peltirasian laittialle.
"Kuolemaa ei voi kohdata silmästä silmään ja silti selvitä elossa. Minun ohitseni se kulki ja hiljaa se vetää minua mukanaan. Tarviiko sen viedä kaikki? Tyttö ei kestä."
"Ilmeisesti tapasit jonkun, joka voisi pelas...", mummo aloitti, kunnes Jussi huusi: "Hän on liian heikko, liian pieni. Hän on vain ihminen."
"Anna hänen yrittää. Ehkä hän jaksaa kantaa tuskaasi."
"Ei se kuitenkaan auta."
"Puistossa Cammal näki kyyryssä olevan selän vasten penkin selkänojaa. Sama poika, jonka hän oli nähny kirjastoon mennessään, Cammal tajusi. tyttö ei oikein tiennyt pitäisikö hänen mennä. Jos hän ottaisi askeleen, hänen pitäisi kulkea koko matka, sen tyttö tunsi. "Minun täytyy mennä,ehkä hän tarvitsee toista ihmistä, ystävää", Cammal mutisi. Hän astui pojan selän taakse ja painoi kätensä pojan olkapäälle. Yht äkkiä hänen mieleen vyöryi kuvia tummasta hahmosta, irvokkaista kasvoista. Punaista väriä mustalla pohjalla. Tyttö valkoisella lattialla, poika yksin itkemässä. Cammal vapisi pelosta ja kiskaisi kätensä vapaaksi, vaikkei kukaan edes pitänyt siitä kiinni. "Kuka käski tulla? Mitä sinä voit tehdä kuolemalla, se tulee ja ottaa.Tyttöystäväni lähti sen mukana, vaikken koskaan ole tavannut vahvempaa ihmistä.Minäkin menen, kukaan ei voi estää, joten mene pois!" Poika lopulta jo huusi. Kyyneleet valuivat Cammaleen silmistä. Hän sanoi hiljaa: "Ehkä ei ole kyse siitä, kuka pystyy voittamaan kuoleman, vaan siitä, joka pystyy elämään.En ole se, joka voi pelastaa sinut.Odotat minulta ihmettä"
"Tiesinhän...", poika aloitti katkerana, mutta Cammal tokaisi: " Se joka voi pelastaa sinut, olet sinä itse. Ihminen on loppujen lopuksi yksin. Jos olet päättänyt, ettet halua elää,niin mitä minä voin tehdä?Kuolet huomenna tai et, sinä päätät miten elät!Jos tarvitset apua, olen täällä. Mutta ensin sinun pitää valita." Cammal juoksi pois. Hän tunsi itsensä heikoksi. Hän ei jaksanut kantaa sitä surua, joka pojan sisällä oli. Neuvon annettuaan hän oli lähtenyt jaksamatta jäädä lohduttamaan. Ehkä se ei olisi edes auttanut. Silti Cammal oli surullinen.Hän oli lähtenyt, vaikka oli luvannut itselleen, että auttaisi.
Jussi ei palannut Cammalin luokse. Hän ei jaksanut valita raskasta polkua, elämää. Cammal ei voinut pakottaa häntä. Syylisyydestä huolimatta nyt Cammalin piti valita, jäisikö hän sen orjaksi vai jatkaisiko hän elämää.
Cammal kulki hyräillen kaupungilla. Iso kasa kirjoja oli hänen sylissään, sillä hän oli matkalla kirjastoon. muutemia pisaroita putoili taivaalta ja tie oli kurainen. Cammal vain nosti helmojaan tarpeeksi korkealle ja jatkoi kohti kirjastoa.Nopeasti ja aivan arvaamatta kulman takaa tuli pyörä ja Cammal kiljahti säikähtäen ja heitti kirjansa ilmaan. Kirjat lensivät kuraiseen maahan, mutta Cammal nosti ne tyynesti takaisin syliinsä. Pyörä ja sitä ohjannut poika pysähtyivät, mutta poika ei jaksanut välittää Cammaleesta ja kirjoista. Sateesta oli jäljellä vain jotakin sumun tapaista, jonka keskellä poika poltti tupakkaa ja katsoi kaukaisuuteen.
"Et löydä sieltä etsimääsi, näen sen olevan jossain aivan muualla", Cammal sanoi.
Poika katsoi Cammalta, joka seisoi iloisena hänen edessään. "Et arvaakkaan kuinka kaukana", Poika tuhahti. "Näen...", Cammal aloitti, mutta pojan vihainen katse keskeytti hänet. Tupakka lensi kaaressa maahan. "se on loppu", poika sanoi ja lähti jatkamaan matkaansa.
Poika,Jussi, kulki varmoin askelin kohti pientä punaista mökkiä. Hän ei vaivautunut koputtamaan, vaan astui suoraan sisään. Mummo istui tuvan keittiön pöydän ääressä. "Jussi, sinun elämäsi ei ole ohi. Toivo on täällä kapungissa. Ota se vastaan, niin sinulla on mahdollisuus.Apua ottaakseen ei tarvitse olla heikko.Se vaatii paljon, mutta..."
Jussi paiskasi peltirasian laittialle.
"Kuolemaa ei voi kohdata silmästä silmään ja silti selvitä elossa. Minun ohitseni se kulki ja hiljaa se vetää minua mukanaan. Tarviiko sen viedä kaikki? Tyttö ei kestä."
"Ilmeisesti tapasit jonkun, joka voisi pelas...", mummo aloitti, kunnes Jussi huusi: "Hän on liian heikko, liian pieni. Hän on vain ihminen."
"Anna hänen yrittää. Ehkä hän jaksaa kantaa tuskaasi."
"Ei se kuitenkaan auta."
"Puistossa Cammal näki kyyryssä olevan selän vasten penkin selkänojaa. Sama poika, jonka hän oli nähny kirjastoon mennessään, Cammal tajusi. tyttö ei oikein tiennyt pitäisikö hänen mennä. Jos hän ottaisi askeleen, hänen pitäisi kulkea koko matka, sen tyttö tunsi. "Minun täytyy mennä,ehkä hän tarvitsee toista ihmistä, ystävää", Cammal mutisi. Hän astui pojan selän taakse ja painoi kätensä pojan olkapäälle. Yht äkkiä hänen mieleen vyöryi kuvia tummasta hahmosta, irvokkaista kasvoista. Punaista väriä mustalla pohjalla. Tyttö valkoisella lattialla, poika yksin itkemässä. Cammal vapisi pelosta ja kiskaisi kätensä vapaaksi, vaikkei kukaan edes pitänyt siitä kiinni. "Kuka käski tulla? Mitä sinä voit tehdä kuolemalla, se tulee ja ottaa.Tyttöystäväni lähti sen mukana, vaikken koskaan ole tavannut vahvempaa ihmistä.Minäkin menen, kukaan ei voi estää, joten mene pois!" Poika lopulta jo huusi. Kyyneleet valuivat Cammaleen silmistä. Hän sanoi hiljaa: "Ehkä ei ole kyse siitä, kuka pystyy voittamaan kuoleman, vaan siitä, joka pystyy elämään.En ole se, joka voi pelastaa sinut.Odotat minulta ihmettä"
"Tiesinhän...", poika aloitti katkerana, mutta Cammal tokaisi: " Se joka voi pelastaa sinut, olet sinä itse. Ihminen on loppujen lopuksi yksin. Jos olet päättänyt, ettet halua elää,niin mitä minä voin tehdä?Kuolet huomenna tai et, sinä päätät miten elät!Jos tarvitset apua, olen täällä. Mutta ensin sinun pitää valita." Cammal juoksi pois. Hän tunsi itsensä heikoksi. Hän ei jaksanut kantaa sitä surua, joka pojan sisällä oli. Neuvon annettuaan hän oli lähtenyt jaksamatta jäädä lohduttamaan. Ehkä se ei olisi edes auttanut. Silti Cammal oli surullinen.Hän oli lähtenyt, vaikka oli luvannut itselleen, että auttaisi.
Jussi ei palannut Cammalin luokse. Hän ei jaksanut valita raskasta polkua, elämää. Cammal ei voinut pakottaa häntä. Syylisyydestä huolimatta nyt Cammalin piti valita, jäisikö hän sen orjaksi vai jatkaisiko hän elämää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kaunista kuin mikä
Katkeran suloista ja haikeaa... Mutta ei kukaan ole olemassa erillään toisesta. Yksinäisyys, erillisyys - ne ovat illuusioita joita luomme itse itsellemme selittääksemme maailmaa ja kuinka nurinkurisesti sen teemmekään. Ei ole olemassa kuolemaa. On vain elämää erilaisissa muodoissa.