Aamulla heräsin umpiuupuneena. Tunsin olevani onnettomuudesta toiseen vaappuva epäonnistunut ihmispolo. Olisin halunnut jatkaa uinumista lämpimässä vuoteessa, levätä kerrankin kunnolla, nukkua vailla huolen häivää, ilman työn kiireitä, ihmisiä ja vaikeuksia. Pakottauduin liikehtimään oikeastaan vain vaihtaakseni torkkumispaikkaani töihin.
Aamutoimet sujuivat miten sujuivat, horroksessa. Sadattelin mielessäni koettaen hillitä itseni. Ulkona ujelsi tuuli, vihmoi vettä, koiranilma kasteli vaatteet ja kuontaloni. Töissä jatkui sama sekavuuden tila mihin eilen jäimme.
Puolella korvalla kuulin voinnin valittelua, tulosvaatimuksia, ainaisia samantekeviä höpinöitä.
Äsken työsotkut alkoivat selvitä. Keksin sen suuremmitta eleittä miten suoriudun osuudestani. Jotain ratkesi itsestään ja loput kai opin sinnikkäästi junnaamalla. Ulkona sää kirkastui, hetkeksi vaan mutta kuitenkin. Aurinko paistaa kuin anteeksipyytäen vähäistä läsnäoloaan. Soitin kullalleni, jota aamulla tuskin huomasin. Hän on ymmärtäväinen, rakastaa. Nyt tunnen taas, että jaksan työtäni. Jää aikaa olla kotona ja jospa harrastuksille. Juttelin työtovereitten kanssa niitä näitä kahvitauolla. Heilläkään ei ole ollut mitenkään ihmeellistä elämää. En olekaan ainoa. Miten kummassa elämä voikaan helpottaa hetkessä!
Aamutoimet sujuivat miten sujuivat, horroksessa. Sadattelin mielessäni koettaen hillitä itseni. Ulkona ujelsi tuuli, vihmoi vettä, koiranilma kasteli vaatteet ja kuontaloni. Töissä jatkui sama sekavuuden tila mihin eilen jäimme.
Puolella korvalla kuulin voinnin valittelua, tulosvaatimuksia, ainaisia samantekeviä höpinöitä.
Äsken työsotkut alkoivat selvitä. Keksin sen suuremmitta eleittä miten suoriudun osuudestani. Jotain ratkesi itsestään ja loput kai opin sinnikkäästi junnaamalla. Ulkona sää kirkastui, hetkeksi vaan mutta kuitenkin. Aurinko paistaa kuin anteeksipyytäen vähäistä läsnäoloaan. Soitin kullalleni, jota aamulla tuskin huomasin. Hän on ymmärtäväinen, rakastaa. Nyt tunnen taas, että jaksan työtäni. Jää aikaa olla kotona ja jospa harrastuksille. Juttelin työtovereitten kanssa niitä näitä kahvitauolla. Heilläkään ei ole ollut mitenkään ihmeellistä elämää. En olekaan ainoa. Miten kummassa elämä voikaan helpottaa hetkessä!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voisin joka aamu aikaistaa puolituntia heräämisiäni ja työmatkallani voisin keskimäärin kerran viikossa ottaa niskaani ohiajavan auton kuravedet, jos vain saisin herätä joka aamu rakkaani vierestä.
Että osaankin vihata kaukosuhdetta ja rakastaa kaukosuhteeni kohdetta....
Miten ihminen ylipäätään järjestää itsensä tälläiseen tilanteeseen - olevinaan aikuinen nainen! Pyh - kattia kans!
Sitä tarkoitinkin :) Päivän mittaan huomasin, että mikä voisikaan olla tärkeämpää kuin vierellä ihminen, joka rakastaa minua. Sehän on ihme.
Usein hyvin pienet ja ohimenevät murheet joihin oikein pureutuu tuntuvat kaikenkaatavilta. Ainakin itsestäni huomaan sen, kun pääsen murheiden märehtimisen vauhtiin ja saan rauhassa syventyä niihin. Unohdan elää, en huomaa elämääni ja ympäristöäni.
se todellakin on.
Rakastuminen ihmiseen, jonka kanssa ei voi elää täysipainoista elämää kuitenkaan. Toisaalta kuka käskee...
Toisaalta - tälläinen ihminen, kuin minäkin olen - rakastuu kerran elämässään, ottaa tosissaan kerran elämässään ja narahtaa naiseen toiselta planeetalta...,
Niinpä niin. Sen ohikiitävän auton kuravesi todellakin olisi pieni hinta siitä arjen jakamisesta ja ikävän poistamisesta.
Kuinkahan monelle käykään niin, että löytäessään etsimänsä löytääkin sen sieltä mahdollisimman kauimmaisesta kolkasta. Paikasta, jossa käy ehkä kerran eläessään ja sen kerran käytyään jättääkin sinne kaikkein arvokkaimman osan itsestään ja mukanaan tuo loputtoman ikävän.
Tuntuu hullulta.
.. upeaa silti, eikö. En pane edes kysymysmerkkiä. Et vaihtaisi osaa, jos naista pitäisi vaihtaa. Reippaasti menee plussan puolelle miinuksista huolimatta, arvioisin tässä viileesti sivulta. Sitä on kuule niin ilonen, kun sinä ja Zorro ja jokunen muu on löytänyt onnensa :).
sen kätkeköön:)
kyl se rakkaus on kova juttu on se sit lähellä tai kaukana
onnea rakkauteenne
Olet oikeassa Pir ;D
Onnellinen olen näinkin. Samoin muiden puolesta. Vaikkemme arkea saakaan jakaa, niin saamme ne hetket aina silloin tällöin ja niiden avulla jaksamme mitä vain.
Ja ainahan voin lohduttautua, ja sitä suosittelen muillekin vastaavassa tilanteessa oleville, että asutaan edes samassa maassa eikä edes eri puolilla Suomea. Sen verran kuitenkin välimatkaa, että rajoittaa, työtkin sanelee sääntönsä.
Mutta koittanee sekin päivä vielä, jolloin raja-aitoja kaadetaan sellaisella rytinällä, jotta menneet ikävät jäävät unholaan. Siitä alkakoon auvoinen loppuelämä, jota juhlistetaan yhteisellä ulko-ovella ja sen oven takaa ei tule puuttumaan enää koskaan mitään.
Monena arkiaamuna voi olla umpiuupunut. Pikkujumpan, pesun ja meditoinnin jälkeen alkaa valjeta. Ja kun hyppää autoon, ihanan yksin, pienen maailmansa valtiaana, ja radiosta soi vain Classic-kanavan rauhaisia sulosointuja, rupeaa sulautumaan ihmiskuntaan.
Paitsi perhanan kanssa-autoilijoihin, minustakin tulee peto liikenteessä, juma. Harmonia säröilee. En nyt viitti panna galluppia, mitä tolle vois tehdä.
ppii - vastaan varmasti
nim. todellinen rallikuski ja nainen