Tämä tarina on tosi,ja luvalla kerrottu.
Minun tätini avioitui 18-vuotiaana,itseään vanhemman miehen kanssa,lapsenhankinta oli aivan alusta asti selvää.
Tädilläni oli paljon,paljon sisaruksia,joten tätini uumoilu että tuskin hänellä olisi vaikeuksia raskaaksi tulemisessa,myös hänellä oli haaveissa iso perhe.
Tätini ja hänen miehensä alkoivat laajentaa taloa mihin mahtuisi sitten tuleva pienokainenki,avioitumisesta oli kulunut jo jonkin aikaa,tätini ei vain tullut raskaaksi ja tuolloin pelko hiipi sydämmeen.
Kun naimisissa oltiin oltu muutama vuosi,tajusi pariskuntä jäävänsä lapsettomaksi,mutta tätini päätti käväistä lääkärin pakeilla,jos tilanteeseen vaikka löytyisi ratkaisu.
Tuolloin elettiin 60-luvun aikaa,eikä hedelmöityshoitoja ollut,niinkuin nykyään.
Tädilläni kuitenkin todettiin rakenteeltaa poikkeava kohtu,joka myös normaalia enemmän taaksepäin kallistunut.
Myös laajahko endometrioosi ja myoomapesäkkeitä löytyi.
Lääkäri sanoi ettei tätini voi tulla raskaaksi,se on mahdotonta.
Pariskunta suri kohtaloaan,ei näin voi käydä he vain ajattelivat.
ympärilla oli paljon lapsia ja ystävät ja sisarukset synnyttivat tämän tästä lapsen ja se tietenkin tuntui pahalta.
vuosia myöhemmin pariskunnalla kävi mielessä sijaislapsen hankinta ja asia meni vireille,mutta projekti oli kovin pitkä ja raskas.
Syksyllä-77 he saivat päätösen että kesään mennessä he saavat sijaislapsen,joka oli jo kouluikäinen,tätini oli tietenkin onnellinen,vaikka olisi vauvan halunnut,mutta ikää oli jo niin paljon.
Tätini usein kutsuu tätä kauniiksi kevatpäiväksi,silloin hän kuulemma näki ensimmäisen leskenlehden,keväällä luonto herää henkiin ja kasvit kasvat.
Mutta hän jotenkin vaistomaisesti tajusi että hänessä oli myös kevät,hänessä kasvoi jokin.
Uudenvuodenaattona-78,tätini synnytti pojan esikoisensa,joka ainokaiseksikin jäi.
Tätiäni hoitanut lääkäri sanoi että ihmeitä tapahtuu,tässä yksi sellainen.
Tätini ja hänen miehensä kahdenkymmenen vuoden raastava suru ja yksinäisyys tuli päätökseen.
Tätini sanoi että Jumala armahti häntä,hän sai pojan joka oli vuosien toive....
Nykyään tätini jaksaa hyvin ja ja on pienen pojan ylpeä mummu ja pojastaan hän on ylpeä.
Hieno siitä pojasta on tullutkin.
t:näinkin voi käydä
ps:voimia teille lapsettomuudesta kärsiville,vain asian kokenut voi teitä ymmärtää.
lapsettomuus on ehkä yksi haavoittavimmista asioista.
Minun tätini avioitui 18-vuotiaana,itseään vanhemman miehen kanssa,lapsenhankinta oli aivan alusta asti selvää.
Tädilläni oli paljon,paljon sisaruksia,joten tätini uumoilu että tuskin hänellä olisi vaikeuksia raskaaksi tulemisessa,myös hänellä oli haaveissa iso perhe.
Tätini ja hänen miehensä alkoivat laajentaa taloa mihin mahtuisi sitten tuleva pienokainenki,avioitumisesta oli kulunut jo jonkin aikaa,tätini ei vain tullut raskaaksi ja tuolloin pelko hiipi sydämmeen.
Kun naimisissa oltiin oltu muutama vuosi,tajusi pariskuntä jäävänsä lapsettomaksi,mutta tätini päätti käväistä lääkärin pakeilla,jos tilanteeseen vaikka löytyisi ratkaisu.
Tuolloin elettiin 60-luvun aikaa,eikä hedelmöityshoitoja ollut,niinkuin nykyään.
Tädilläni kuitenkin todettiin rakenteeltaa poikkeava kohtu,joka myös normaalia enemmän taaksepäin kallistunut.
Myös laajahko endometrioosi ja myoomapesäkkeitä löytyi.
Lääkäri sanoi ettei tätini voi tulla raskaaksi,se on mahdotonta.
Pariskunta suri kohtaloaan,ei näin voi käydä he vain ajattelivat.
ympärilla oli paljon lapsia ja ystävät ja sisarukset synnyttivat tämän tästä lapsen ja se tietenkin tuntui pahalta.
vuosia myöhemmin pariskunnalla kävi mielessä sijaislapsen hankinta ja asia meni vireille,mutta projekti oli kovin pitkä ja raskas.
Syksyllä-77 he saivat päätösen että kesään mennessä he saavat sijaislapsen,joka oli jo kouluikäinen,tätini oli tietenkin onnellinen,vaikka olisi vauvan halunnut,mutta ikää oli jo niin paljon.
Tätini usein kutsuu tätä kauniiksi kevatpäiväksi,silloin hän kuulemma näki ensimmäisen leskenlehden,keväällä luonto herää henkiin ja kasvit kasvat.
Mutta hän jotenkin vaistomaisesti tajusi että hänessä oli myös kevät,hänessä kasvoi jokin.
Uudenvuodenaattona-78,tätini synnytti pojan esikoisensa,joka ainokaiseksikin jäi.
Tätiäni hoitanut lääkäri sanoi että ihmeitä tapahtuu,tässä yksi sellainen.
Tätini ja hänen miehensä kahdenkymmenen vuoden raastava suru ja yksinäisyys tuli päätökseen.
Tätini sanoi että Jumala armahti häntä,hän sai pojan joka oli vuosien toive....
Nykyään tätini jaksaa hyvin ja ja on pienen pojan ylpeä mummu ja pojastaan hän on ylpeä.
Hieno siitä pojasta on tullutkin.
t:näinkin voi käydä
ps:voimia teille lapsettomuudesta kärsiville,vain asian kokenut voi teitä ymmärtää.
lapsettomuus on ehkä yksi haavoittavimmista asioista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos tarinastasi! Tuommoisia on kiva lukea, mutta valitettavasti, minusta tuntuu että minä en lukeudu tuollaisten onnellisten joukkoon :( En usko että ihme minun kodallani tapatuisi.
Mutta onneksi on hoitomuotoja nykyään olemassa, jos niistä olisi apua.
Että koet äitiyden,ihmeen tai uusien hoitomuotejen avulla=)
Lapsettomuus on niin väärin....
t:tarinan kirjoittanut