Onko normaalia että yhtäkkiä kaikki valot alkavat ottaa silmiin, ja kaikki näyttää aavistuksen kellertävämmältä ja silmiä täytyy sirristellä koska kauas on vaikea katsoa? Onko kellään muulla samanlaista? Itselläni on tuota aika usein etenkin luokkatiloissa ym. Onkohan tuo neurologista vai näöstä johtuvaa?
Normaalia?
valot ottavat silmiin
3428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Keskusteltiin aiemmin. Otin oman vaivani (pimeässä ajaminen ja vastaantulijoiden valojen häikäisy) puheeksi silmälääkärillä. Näöstä, silmän väsymisestä kysymys. Minulla lisäksi hajataitto ja ikänäkö (43 v). Eilen sain uudet lasit, ja maailma näyttää erilaiselle! Jopa valot tuntuivat häikäisevän vähemmän.
Ja minullekin tuo vaiva tuli yhtäkkiä. Kerrankin sain kamalan migreenin pimeäajoa seuraavana päivänä. Lääkärille vaan sinäkin! Kallista, mutta kannattavaa.
...kävin joskus vuosi sitten eri syystä ja muistaakseni mm. tuostakin valitin, mutta näössä ei ollut silloin testien mukaan mitään vikaa, ei varmaan nytkään, minulla ei siis ole laseja. Mietin siis vain nyt että mistä mahtaa johtua kun ei silloin erityisesti tullut juuri tuosta kyseltyä
Värisevät valot (luokissa usein olevat loisteputkivalot) voivat häiritä silmiäsi. Tarkkaan ajatellen itsekin kärsin nuorempana vastaavasta. Onko sinulla taipumusta migreeniin? En usko kuitenkaan, että sitä vakavammasta neurologisesta ongelmasta olisi kyse. Olen joskus kuullut että tarpeeksi pitkään ja voimakkaasti väpättävä valo voi aiheuttaa epilepsiakohtauksen täysin terveellekin ihmiselle - eli ärsyttää. Toisia herkemmin ja toisia vaikeammin.
Mitään hoitoa tuohon vaivaan ei taida olla. Tietysti, jos oireet pahenevat, hakeudu aluksi vaikka tk-lääkärille, joka osaa tarvittaessa lähettää eteenpäin. Todennäköisesti kuitenkin vaaraton, mutta kiusallinen vaiva.