Nyt me ollaan lirissä... Meille tuli neljä päivää sitten koiranpentu kotiin, jolla on ikää 9 vko. Alkuun pentu oli hienosti hihnassa ja teki tarpeensa reippaasti ulos, mutta nyt ulkona käynnistä on tullut ongelma. Pentu ei tykkää olla ulkona yhtään se pyrkii väkisin sisälle, kieltäytyy liikkumasta hihnassa ja ilman hihnaa juoksee rappusille välittömästi. Alkuun pentu tuli kutsuttaessa hihnanlaitto paikalle, nyt lähtee karkuun eikä ole kuulevinaan kutsua.
Ollaan palkittu oikeasta käytökssestä kehuilla ja makupaloilla. Nyt on kehuille ja kielloille välinpitämätön kun olemme ulkona. Siis millä saada koira innostumaan ulkona olemisesta. Pentu ei ole säikähtänyt pihalla mitään, eikä panta ole ollut liian kireällä. Pennussamme on karhukoiraa ja dalmatialaista emon puolelta ja isä on austraalian karjakoira.
Ollaan palkittu oikeasta käytökssestä kehuilla ja makupaloilla. Nyt on kehuille ja kielloille välinpitämätön kun olemme ulkona. Siis millä saada koira innostumaan ulkona olemisesta. Pentu ei ole säikähtänyt pihalla mitään, eikä panta ole ollut liian kireällä. Pennussamme on karhukoiraa ja dalmatialaista emon puolelta ja isä on austraalian karjakoira.
Vastaukset 4
Vanhimmat
epämiellyttävän kokemuksen se on ulkona saanut,jos alkuun tuli ulos mielellään ja nyt ei vapaaehtoisesti ollenkaan.
Näillä keleillä pelkkä kylmyys ja märkyys voi monesta pennusta olla ihan riittävän kurjaa.
Tuo menee kyllä ajanmyötä itsestään ohi,kun siellä ulkona vaan käy sen pennun kanssa,eikä tee siitä ulkoilusta sen kummempaa numeroa. Pentu oppii kyllä nopeasti,että se kuuluu normaali rutiineihin ja ettei siinä ole mitään ihmeellistä.
Minunkin koiranpentu vinkui aina ulkona ollessaan...7 vko -> ja juoksi aina korvat ojossa kotiovelle. Pentu ei tuon ikäisenä koe vielä sitä ulko-ympäristöään turvalliseksi. Koti on noin pienelle se ainoa turva. Nyt mun pentu on 14 vkoa ja se ei millään haluaisi tulla sisälle. Kyllä se siitä :)
Tai sitten se vain pomputtaa teitä..on oppinut että kun menee portaille pääsee sisälle...
Ja ei tosiaan mitään suurta numeroa eikä hyysäämistä.Kyllä se siitä ja pentu huomaa pikkuhiljaa että ei tää niin kamalaa oo.Ja jos sitä kiinnostaa joku lelu niin ota mukaan ulos.Ite tein sillei et menin oman talon pihalle istumaan ja laskin koiran irti ja annoin sen haistella itse siinä.Aluks pyöri mun ympärillä,mut sit rupes tutkiskelemaan.