Tänään näin tässä meidän lähellä kaksi poikaa noin 7 vuotiaita.Toinen pojista talutti belgianpaimenkoiraa joka oli pentu,noin 6kk.Pentu veti hihnassa niin tämä poika suuttui ja löi monet kerrat sitä pentua nyrkillä naamaan ja koira itki ja yritti pakoon,tämäkään ei riittänyt pojalle vaan alkoi remmillä hakkamaan sitä monta kertaa naamaan!Laitoin takin päälle ja olin menossa pojan luokse ja olisin antanut sille kakaralle kyllä kunnon pöllytyksen mutta oli nopeempi kuin minä ja ehti häipyä!!Olin kyllä niin raivoissani että aivan varmasti olisin siltä kakaralta ottanut koiran pois!!!!!
vihaksi pisti!
24
1037
Vastaukset
Jos vielä joskus näet nää pojat niin meneppä pitään niille kunnon puhuttelu ja ota yhteys VANHEMPIIN! Etenkin kun kyseessä on suureksi kasvava palveluskoira, sillä siitä voi täysikasvuisena aikanaan tulla todellinen vaara. Pelkääviä belggareita on Suomessa jo ihan tarpeeksi.
Lapsi ei ehkä vielä tajua, miksi koiran lyöminen on niin vaarallista, eikä lapsi ehkä osaa ratkaista ongelmaa muulla tavoin kuin näin inhalla keinolla. Lapsia pitäisikin valistaa enemmän kun aikuiset eivät aina tunnu tajuavan, että ei ne lapsetkaan osaa kaikkea ilman opastusta. Taikka sitten näillä pojilla on kotona neuvottu pahoinpitelemään koiraa?- kuin sinne ..
kaikki kotona kohdallaan.Tai sitten koiran käyttö vuoro iski pahaan saumaan.Tai kaverille näytettiin koulutusta.Katsos kun alle 10 lapsi käyttää koiraa ulkona,ei aina kaikki suju taiteen sääntöjen mukaan.
Tällaisiin on toisinaan tosi paha puuttua,sitä kun voi sitten tulla paskaa omaan niskaan ämpäri kaupalla.
Ja paha on olla puuttumatta,kun tekee pahaa katsoa.Ja voihan sitä joskus tulla silityksiäkin.Riippuu niin lapsesta kuin vanhemmistakin.
Onnea matkaan toivotan. - Tuija
Ihan varmasti pistän ne vanhemmat puhutteluun jos satun näkemään ja kysyn että millälailla he ovat kakaransa opettaneet käsittelemään koiraa,tuli mieleen vaan että ehkä lyömällä koiranpentu ja lapsi niillä kasvatetaan!!Meillä ei milloinkaan ole lapsia eikä koiria lyömällä opetettu vaan jokainen on puheen uskonut aivan hyvin.Sanoinkin miehelleni että kyllä se belkkari käy vielä sen kakaran kimppuun tai jonkin muun ihmisen ja sitten tulee taas joku ilmoitus apulaan että annetaan koira pois "allergian takia"!!
- 11+1
kuin sinne .. kirjoitti:
kaikki kotona kohdallaan.Tai sitten koiran käyttö vuoro iski pahaan saumaan.Tai kaverille näytettiin koulutusta.Katsos kun alle 10 lapsi käyttää koiraa ulkona,ei aina kaikki suju taiteen sääntöjen mukaan.
Tällaisiin on toisinaan tosi paha puuttua,sitä kun voi sitten tulla paskaa omaan niskaan ämpäri kaupalla.
Ja paha on olla puuttumatta,kun tekee pahaa katsoa.Ja voihan sitä joskus tulla silityksiäkin.Riippuu niin lapsesta kuin vanhemmistakin.
Onnea matkaan toivotan.Oli lapsi vaikka 10 vuotias niin ei normaali lapsi hakkaa koiraa! Meille tuli koiran ku olin neljä vuotias, enkä mä hakannu sitä koskaan vaikka olin pelkästään tarhaiässä. Ja mun paras ystävä sai karhukoiran 10 vuotiaana ja me molemmat sitä lenkitettiin ilman mitään ongelmii, eikä sekään hakannu koiraasa. Se on lapsen päässä vikaa jos luulee että se koira tolla hakkaamisella paranee. Tai aikuisen päässä jos sille lapselle on opetettu että hakkaat vaan sitä koiraa jos se ei tottele.
- kouluttaa
tee näin:
Koirankoulutuslimi-
2 sipulia
1 kokonainen valkosipuli
3 chilinpalkoa.
1 dl kasviöljyä
Suolaa, valkopippuria ja kaapista löytyviä mausteita.
Sekoita tehosekottimella hienoksi, kisää tilkka vettä tarvittaessa. Valuta Koulutusliemi suihkepulloon.
Pennun käyttäytyessä huonosti, suihkauta Koulutuslientä pennun kirsulle ja silmille- Tuija
sulle kakaralle tommonen booli ja sille kakaralle joka koiraa löi!!!!
- kiinnostas kyl
toimiiko toi oikeesti meinaan järsii pentu meil sohvaa koko ajan...
- Tuo on hyvä
kiinnostas kyl kirjoitti:
toimiiko toi oikeesti meinaan järsii pentu meil sohvaa koko ajan...
konsti jolla saat koirasi pelokkaaksi ja sitä myöden jossain vaiheessa kun kasvaa myös päällekäyväksi. Nimenomaan tuo suihkepulloversio.
Jos haluat jotain todellista apua tuosta sörsselistä niin sivelet mömmön soffan marinadiksi. Tietysti niihin kaikkein todennäköisimpiin paikkoihin, eli kulmiin. Koko soffaa ei siis tarvi maustaa, vaan ainoastaan ne mistä pentu saa hampailla otteen. - Sicra
Elikkä toi öljy on tuossa siksi että se liemi jää karvoihi paremmin ja myös siihen kieleen eikä lähde heti esim vedellä jos pyrkii juomaan. Myös scili liukenee ärhäkämmin öljyyn kui veteen... Jotku käyttää ihan piimää.
- Pahalta tuntuu!!!
Sicra kirjoitti:
Elikkä toi öljy on tuossa siksi että se liemi jää karvoihi paremmin ja myös siihen kieleen eikä lähde heti esim vedellä jos pyrkii juomaan. Myös scili liukenee ärhäkämmin öljyyn kui veteen... Jotku käyttää ihan piimää.
Aivan sairasta kiduttamista kyllä!!!!
- Yue
Siis mitä ihmettä? Suihkutat chililientä koiran silmille?? Nyt järki käteen hyvä ihminen! Kokeilepa suihkauttaa sitä lientä omiin silmiin, kirvelee varmaan helvetisti!
- hirveetä
Ihan sairasta mitä ihmiset tekee eläimilleen ja vielä lapsi. Nyt muokin suututtaa niin paljon, että voisin käydä muutaman kerran läimäyttämässä sitä kakaraa sillä remmillä...
- Dude
koiria annetaan nykyään ihan skitsoille tyypeille.. Anteeks vaan nyt mutta kyllä pisti VIHAKS!! Tommosilta pitäis ottaa nuo koirat pois! >:(
- Sai nauraa taas
V-ttu mitä idiootteja olette. Rakit nyt ulisee, kun vähänkin läppäsee ja olisipa hauska nähdä miten te ulisette, kun poliisi hakee lapsen pahoinpitelijät ))
- mikku77
Kuka voi tälle asialle ylipäätänsä nauraa?!? Ilmeisesti semmoinen ihminen joka itse pahoinpitelisi koira "vähän läppäsemällä"....
- OLET RAKKI ITSE.....
ÄLÄ NYT 7 VUOTTA VANHAAN KETJUUN VASTAILE................................
- 2+9
Vittu miten sairas idiootti sä oot. Anna kun arvaan sä oot niitä jotka on ulissu tuolla yhessä aiheessa että urokselta pallien vienty on eläinrääkkäystä ja sitten täällä annat miinusta niille ihmisille joista koiran hakkaaminen on eläinrääkkäystä.
- mikku77
belggari ei sovi lapsen ulkoilutettavaksi pentuna eikä aikuisena muutenkaan. Lapset ja koirat pitävät ulkoilla aikuisen seurassa aina riippumatta rodusta.
Tämmöistä se on kun nykyajan kakarat saavat tehdä tismalleen mitä haluavat ilman minkäänlaisia rajoja!! - luomuhurtta
ottaisin selvää, mistä tulivat. tuskin 7 vuotiaskovin monta kilometriä laukkailee.Luultavasti viis lähintä taloa,ja siitävaan sisälle kyseleen, ku nökeen penskan ja koiran jälkiä pihassa. Minä menisin. hällä välä, miten vastattaiisin. (olen toiminutkin oilla seuduillani )
- LolleroLol
Hurmosmammat tulleet miinustamaan?
- Liisa
Jestas, aivan kamalaa!
Ne pojat on kyllä vietävä lopetettaviksi!
Onneksi täälläpäin ei ole poikia ja voin ulkoiluttaa
omaa bolivianpaimenkoiraseisojan pentua kaikessa rauhassa. Mene ja etsi kyseinen äpärä..
- Mene ja
etsi biologiset vanhempasi.
Aloitus provo lähetetty 15.11.2005 ))
- hgfhjghgkhk
Saattaa olla että kotonakin koiria hakataan ja poika ottaa siitä mallia. Eli ehkä vanhemmatkaan niin puhtosia..
Mutta kyllä 10vuotias ymmärtää hakkaamisen merkityksen joka tapauksessa :(
Yritä selvittää missä asuu ja onko muut koiran omistajat nähneet koiria.eläinsuojeluviranomiaselle sitten ilmoitus jotka tarkistaa.
Surullista. Eikä ainoa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354483- 553085
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut472981- 302773
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3412695Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82675- 382369
- 62140
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t542115Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461703