taistelevat kisut

Meillä on kohta viisi vuotta vanha leikattu tyttökissa ja neljä kuukautta vanha kissanpentu; tyttö sekin. Pentu on ollut meillä kolmisen viikkoa. Voi sitä rähinää!! Yhteistä säveltä ei tunnut löytyvän millään. Pentu haluaisi ystävystyä, mutta isompi kissa murisee ja läppää heti, kun pienempi tulee lähelle. Mikä neuvoksi? Onko tämä tällaista hamaan loppuun saakka? Kertokaa kokemuksista!!
3251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei teillä ole vielä mitään hätää! Itse kirjoittelin kesällä, kun meillä oli samanlainen ongelma, ehkä jopa vähän pahempi kun kyseessä oli kaksi aikuista kissaa eikä aikuinen ja pentu! Jouduin pitämään kisuja eri huoneissa varmaan kaksi kuukautta ja aina kun päästin katit yksiin niin karvat pöllys ja vertakin vuodatettiin vähän... Mutta nyt melkein puolen vuoden jälkeen on meillä rauha maassa ja kisut jopa nukkuu samassa sängyssä eli kärsivällisyyttä!!! :)

Äänestä

Kyllä se ajan kanssa. Kolme viikkoa ei ole näissä asioissa kauan. Jos eivät vuoden päästä tule toimeen niin sitten voi harkita luovuttamista.

Varsinkin kun toinen on pentu, niin hyviä tuloksia on odotettavissa jossain vaiheessa.

Äänestä
  • meillä on 2v narttu, ja sit tuotiin aikanaan taloon vuoden nuorempi kollipoika. rytyytys jatkuu edelleen, vaikka ovat jo olleet vuoden yhdessä. mutta ei se ole kovin väkivaltaista, nuorempi kissa vähän vaan koittaa kynsiään ja vanhempi osaa laittaa harkittuja, kohdistettuja iskuja kokelaalle aina kun on tarvis. koitteleehan ihmisetkin aina tuon tuosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kisuli kirjoitti:

Meillä on kohta viisi vuotta vanha leikattu tyttökissa ja neljä kuukautta vanha kissanpentu; tyttö sekin. Pentu on ollut meillä kolmisen viikkoa. Voi sitä rähinää!! Yhteistä säveltä ei tunnut löytyvän millään. Pentu haluaisi ystävystyä, mutta isompi kissa murisee ja läppää heti, kun pienempi tulee lähelle. Mikä neuvoksi? Onko tämä tällaista hamaan loppuun saakka? Kertokaa kokemuksista!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu