Olen käsittänyt buddhalaisen käsityksen minuudesta niin, että se syntyy tietyn viiden henkisen prosessin tullessa yhteen ja synnyttäessä harhan minuudesta. Olettaen että dissosiatiiviseen identiteettihäiriöön (Dissociative Identity Disorder=DID, aiemmin monipersoonahäiriö, Multiple Personality Disorder=MPD) kuuluvat sivupersoonat ovat todellisia, saattaisiko tämän ilmiön olemassaolo tukea ajatusta minuuden häilyvästä luonteesta ja synnystä prosesseista, joka mahdollisesti tapahtuu mielen fragmentoituessa ja muodostaessa erillisiä minuuksia? Ja samaan tapaan kuin sivupersoonien uskotaan syntyvän lapsen dissosioidessa itsensä traumaattisesta kokemuksesta sivupersoonan turviin, kenties myös uusi minuus syntyy jälleensyntymään tai sitä ajallisesti ympäröiviin tapahtumiin liittyvästä traumasta, samalla synnyttäen muistikatkon aiemman ja uuden persoonan välillä? Tähän tuntuisi liittyvän myös dissosiatiivinen pakkovaellus (Dissociative Fugue), jossa ihminen trauman koettuaan menettää muistinsa siitä kuka on, lähtee vaellukselle ja saattaa jopa omaksua aivan uuden identiteetin. "Sielunvaellus", yhden elämän yli ulottuvaa dukkhan aikaansaamaa dissosiaatiota? Tämä on omalla kohdalla lähinnä mielenkiintoista spekulaatiota, ilmiöstä, eli jälleensyntymästä, jonka olemassaolosta en ole varma, mutta jonka mahdollista todellisuutta yritän tälläkin tavalla lähestyä. Buddhalaisen näkemyksen sieluttomuuksineen koen joka tapauksessa kaikessa kiehtovassa paradoksaalisuudessaan jollain tapaa järkevimmäksi.
Käsittääkseni jälleensyntymän ymmärretään myös tarkoittavan vain muistojen ( karman) siirtymistä olennosta toiseen, uuden olennon samaistuessa niihin ja näin aiemman olennon jatkaessa elämäänsä uutena olentona, eli paradoksaalisesti vaikka mikään minuus ei jatka elämäänsä olennosta toiseen, eivätkä uuden olennon muistot ole sen "omia", käytännössä olento kuitenkin kokee näin tapahtuvan ja muistot ovat kuitenkin sen omia koska ne eivät kuitenkaan oikeasti kuulu millekään tietylle minuudelle, koska sitä ei ole alunperinkään olemassa, vaan uusi minuus syntyy ja kuolee joka hetki, ainoastaan yhden elämän aikana tai elämien välillä siirtyvien muistojen linkittäessä ne yhteen ja synnyttäessä harhan pysyvästä identiteetistä? Eh, osasinkohan nyt selittää yhtään ymmärrettävästi mitä uskoin käsittäneeni? Mutta siis tämä taas mahdollistaisi myös sen että useampi kuin yksi olento voi saada samat muistot, eli syntyy kokemus saman "sielun" syntymisestä useampana olentona samanaikaisesti.
Heikki
Käsittääkseni jälleensyntymän ymmärretään myös tarkoittavan vain muistojen ( karman) siirtymistä olennosta toiseen, uuden olennon samaistuessa niihin ja näin aiemman olennon jatkaessa elämäänsä uutena olentona, eli paradoksaalisesti vaikka mikään minuus ei jatka elämäänsä olennosta toiseen, eivätkä uuden olennon muistot ole sen "omia", käytännössä olento kuitenkin kokee näin tapahtuvan ja muistot ovat kuitenkin sen omia koska ne eivät kuitenkaan oikeasti kuulu millekään tietylle minuudelle, koska sitä ei ole alunperinkään olemassa, vaan uusi minuus syntyy ja kuolee joka hetki, ainoastaan yhden elämän aikana tai elämien välillä siirtyvien muistojen linkittäessä ne yhteen ja synnyttäessä harhan pysyvästä identiteetistä? Eh, osasinkohan nyt selittää yhtään ymmärrettävästi mitä uskoin käsittäneeni? Mutta siis tämä taas mahdollistaisi myös sen että useampi kuin yksi olento voi saada samat muistot, eli syntyy kokemus saman "sielun" syntymisestä useampana olentona samanaikaisesti.
Heikki
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen lukenut Pekka Ervastin kirjoista, että buddhalaisissa yhteisöissä yläluokka sai opetusta Maailmanhengestä kun muu väestönosa sai yksinkertaisempaa ainoastaan elämän ohjeeksi tarkoitettua opetusta ( polku ).
Vosiko ajatella, että olennot ovat Maailmanhengen kuvitelmia eli teskennelmiä ja yksilöllisyys olisi siten olemassa, että se lakkaa valaistumisessa, jossa Maailmanhenkeen kuvitelmat "yhtyvät".
Itse ajattelisin kyllä, että vaikka minuutta ei olekkaan niin jonkinlainen muistojen rata on olemasa ja sitä voisi kutsua minuudeksi, joka on harhaa minuutena, mutta todellisuutta sarjana yksilöllisyyskuvitelmia. Jokin erillisyys sitten Maailmanhenkeen yhdistymisen jälkeen kyllä olisi juuri muistoratana ja sen yksilöinä. Nämä muistoradan yksilötkin kyllä olisivat harhaa koska olivat kuvitelmia. Kuitenkin kuvitelluilla yksilöillä olisi se ominaisuus, että niillä on oma tahto;tämä olisi siis kuviteleman luonnontodellisuutta.
Se, että yksilöt elämänsä aikana tuntevat erilaisia tuntemuksia on kyllä niin ikään kuvitelman luonnontodellisuus, mutta yskilöllisyyskuvitelmsa on pelkkä luulo kaiken ollessa yhtä eli Maailmanhenkeä. Olemme olemassa nutta harhaa...helpompi ymmärtää jos ajattelee, että olemme olemassa vain tilapäisenä kuvitelmana määrätyillä luonnontodellisuuksien varustuksella ( oma tahto, tuntemukset ) ja siis lopulta harhaa.
Kysymyksesi ovat sen verran hyviä, että olisi parasta, jos menisit johonkin buddhalaiseen ryhmään, jossa joku osaa selkiyttää näkemyksesi. Menet vain enemmän sekaisin, jos yrität saada vastauksen tällaiselta palstalta. Mutta sanottakoon jotain.
Harha "itsestä" on vailla alkua, ja se jatkuu, kun samaistumme kehoomme, ajatuksiimme ja tunteisiimme - tai tarkemmin sanottuna - viiteen skandhaan, psykofyysiseen tekijään, joissa ei todellisuudessa ole mitään pysyvää. Tämä on hienovarainen prosessi, joka on käynnissä jatkuvasti (myös unessa, tajuttomuudessa sekä kuolemanjälkeisessä välitilassa). Karkeajakoisempi prosessi on käsitteellinen näkemys "itsestä": "minä" olen sellainen ja tällainen... Todellisuudessa "minuus" ei kuitenkaan synny, koska et voi löytää mistään "itseä", jos yrität sitä etsiä. Se on vain harhaa, mutta tuohon harhaan takertuminen johtaa kaikenlaisiin ongelmiin. DID- ja MPD-tapauksilla ongelmia on tupla-, triplamäärä...
Ihmisillä on vaikeuksia muistaa jopa sitä, mitä tapahtui viikko sitten, joten siinä ei ole mitään ihmeellistä, jos ei muista edellisiä elämiään. Jotkut kyllä kykenevät muistamaan. Kuolema ja jälleensyntyminen ovat kyllä hyvin traumaattisia kokemuksia suurimmalle osalle olennoista, ja niiden aikana yhteys aiemman elämän muistoihin yleensä katkeaa.
Karmaa, syyn ja seurauksen toimintaa, on äärimmäisen vaikea ymmärtää muuten kuin pääpiirteittäin. Prosessina se on verrattavissa muistamiseen. Muistoja, jotka sinänsä eivät ole todellisia, ei löydy fyysisesti mistään, mutta silti ne vaikuttavat meihin. Aivot edesauttavat muistamista, mutta muistikuvia ei löydy aivoista.
DF:n pohjalla on trauma ja se on hyvin tuskallinen tila. Hinayana-meditaatiossa ja -harjoituksessa totuttaudutaan sitä vastoin tietoisesti ja hallitusti dissosioitumaan omasta kehosta, tunteista ja ajatuksista, joissa joka tapauksessa ei ole mitään pysyvää. Tällä tavoin on mahdollista vapautua henkilökohtaisesta kärsimyksestä, mutta tällä tavoin ei saavuta buddhalaisuuden perimmäistä päämäärää - mielen/todellisuuden luonnon tunnistamista, joka on mahdollista vain mahayanan ja vajrayanan menetelmillä.
DID ja MPD ovat ilmeisesti häiriöitä, jotka voivat ilmaantua, jos suhde omaan kehoon on liian "löysä" ja kehoa pääsevät käyttämään hyväksi jotkin ulkoiset olennot (sorry, kuulostaa hullulta, ja voi olla, että olen väärässä). Näihin on ilmeisesti jokin karminen syy, jota on vaikea käydä arvailemaan.
Buddhalaisuuden näkökulmasta olet spekulaatioissasi kyllä jonkin verran oikeilla jäljillä, mutta asiat ovat yksinkertaisempia kuin ajattelet.
kehiin heittää vielä ajatuksen mahayanabuddhalaisuuden kuudesta maailmasta? Eli jos "jälleensyntymä" on jo tapahtunut, niin se maailma (lue=karminen mielentila) jossa sattuu sillä hetkellä taivaltamaan määrittelee paljon sen miten oma minuus käsitetään ja...tunnetaan todeksi?
..että paras tapa käsittää "jälleensyntyminen" on ymmärtää että 1. on vain yksi elämä 2. jossa on monia "elämiä/elämänvaiheita" 3. joihin vaikuttavat aiempien "elämien" päätökset.
Minkä näköiset olivat kasvosi ennen kuin synnyit? Tämä Zeniläisyyden koan tukee myöskin edellistä väitettä. Kysy jos et keksi että miksi. Se olkoot siis oppituntini tuplakoan sinulle. :)
oli Eclipse ennenkuin sol_niger syntyi?
mutta sinusta olen huomannut sen että totisesti olet kuten Lao-setä sanoi, ajattelet enemmin toista kuin itseäsi, jopa rikan suhteen minkä näet toisen silmässä. Vasta kun olet sen poistanut, voit poistaa malkan omasta silmästäsi.
kaikkien tarvitsisi vaivautua tässä Gallerian (!?) alku:
"sol_niger sanoo:
Prologi:
Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa,
13:25 ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät.
13:26 Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.
13:27 Ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmalta, maan äärestä hamaan taivaan ääreen. "
Että terveisiä vaan kaikille buddhalaisille!
Aurinko pimenee, tosiaan. sol_niger
Mitä sitten?
ei enää mitään sol_niger'stä.
Jätä tämä palsta rauhaan, niele kopeutesi ja lopeta kuvittelemasta että sinulla on jotain opetettavaa.
olla kuitenkaan niitä ihmisiä jotka uskovat että oppiminen lähtisi avoimesta, mutta nöyrästä mielestä?
De Deo Jing, luku 41, lue siitä ainakin ensimmäinen kappale.