Mä kirjotan tänne koska ois tosi helpottavaa kuulla samantapasia kokemuksia ja juttuja ku tää mun oma. Mä rupesin 15-vuotiaana seurustelemaan semmosen 16-vuotiaan pojan kanssa.. Olin muuttanu ite maalle helsingistä ja se poika oli asunu koko ikänsä siellä.. nyt oon 18 ja tää mun poikaystävä on 19 ja asutaan molemmat helsingissä.. Meillä oli semmonen kuukauden breikki vähän aikaa sitte ja koko sen ajan olin ihan hajalla. Sit tää mun poikaystävä halus kans palata takasin yhteen ku nyt se oli kuulemma varma että rakastaa mua enemmän ku mitään, ja mä en voinu muuta ku jatkaa seurustelua koska en osaa olla ilman tätä miestä. Sillon sanoin että se ei voi enää tehä mulle niin ku teki koska mä en enää kestä semmosta.. Luulin sit että kaikki on hyvin kunnes eilen se sano että siitä tuntuu että meijän välillä rakkaus ei enää riitä ku se tarttis omaa vapautta.. eli oikeestaan se sano että se ei jaksa sitä että joutuu luopumaan joskus joistain menoistaan mun takia niinku mäki sen takia.. Sit sain ylipuhuttua sen että me saadaan tää vielä toimimaan ja sitä mä todella tahdonki koska en vaan pysty enää rakastamaan ketään samalla lailla.. enkä edes halua.. tää mies on mun koko elämä!! tuntuu vaan että viikon päästä se sanoo taas että haluaa lopullisesti erota ja sit en voi enää mitää..pelottaa ja ahdistaa.. Miks se ei muka riitä että 2 ihmistä rakastaa toisiaan.. voiko tosissaan olla niin että mun poikaystävä alotti liian vakavan suhteen liian nuorena ja huomaa nyt että tarvii vielä sitä sinkkuilu aikaa.. siinä vaiheessa mulle vaan riittää koko elämä ku ei vaan enää kestä!!
Miks rakkaus on niin vaikeeta?
*****
4450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä alotin 15-vuotiaana seurustelemaan 19-vuotiaan miehen kanssa. Nyt on melkeen 1.5 vuotta takana ja odotan lasta - 16-vuotiaana miehelle, joka viikonloppuisin on totaalinen alkoholisti-narkkari. Tänään sain tarpeekseni hänestä, päätin ettei mun oo pakko kärsiä hänen takiaan, viettää yksin kaikki viikonloput kun mies ryyppää MINUN kavereideni kanssa ja tekee heistä samanlaisia juopponistejä. Synnytän lapsen kesällä ja nyt, alaikäisenä, minusta tulee yksinhuoltaja. Vain sen takia, että miehestä on todella hauskaa koheltaa.
Jätin miehen tänään ja olo tuntuu niin autuaan vapaalta ja onnelliselta.
..ongelmaa pukkaa..Jätkäni kanssa olemme seurustelleet yli vuoden ja välissä on ollut taukoja. Itse rakastan jätkääni yli kaiken ja olen valmis mihin vaan ja tekemään kaikkeni suhteemme eteen. Mutta jätkästäni en ota selvää, hän kyllä sanoo rakastavansa mutta on muuttunut etäiseksi ja muutenkin todella oudoksi. Sunnuntaina hän sanoi että ei ole onnellinen enää nykyään, ja minä vakuutin hänelle että yritän tehjdä hänestä onnellisen ja kyllä suhteemme kestää emme kait muuten olisi näin pitkälle päässeet. Kuin myös minä sain hänet ylipuhuttua ja pari seuraavaa päivää olivat suht koht normaaleja ja nyt viimeiset pari päivää hän on ollut etäinen ja aina kun olen hänen kanssaan hän on joko koneella tai nukkuu. Olen itse todella mustasukkainen mutta olen luvannut rajoittaa sitä vaikka se vaikeaa onkin. Hän kyllä uskoi sen mutta silti tuntuu että menee alamäkeen.. itse olen niin kiintynyt häneen ja rakastan häntä en vain tiedä mitä hän ajattelee... on myös sellainen juttu että saan melkein joka päivä kuulla "vittu sä oot paska vittu sä oot perseestä" ja kommenteja ohikävelevistä eukoista "panisin/maukas" yms..kait se rakkaus on sitten niin vaikeeta mut silti jaksan uskoa..
Mun OMA mielipide rakkaudesta on sellanen, että rakastaminen ei oo enään sellasta et ajattelee k.o ihmistä kokoaikaa, pystyy olla erossa jonkun aikaan... Noiden vastakohta on ihastuminen.
Rakkaus ei oo niin vahva tunne, paitsi jos tulee ero tai joku paha riita. Ihastuminen on rakkautta vahvempi tunne (tarkotan siis sitä, että sen "aistii" helpommin).
Mutta joo...rakkaus on vaikeeta.
Itselläni meni kesän lopulla 2,5 vuoden suhde aika saman jutun takia. Alotettiin 16-17-vuotiaina seurustelu ilman mitään vakavuutta mut sit lopulta siitä tuli tosi vakavaa. Jätkä sano aika suoraan sen, et se ei kestä olla aina "sidottuna" kiinni toiseen...Vaikka molemmat rakastettiin toisiamme niin ehkä se ei riittänyt. Taidan edelleenkin rakastaa, koska jos nään sen kattelevan muita niin tulee sellanen mustasukkanen olo. Kyllä joskus ne katseet osottuu muhunkin ja sillon sen silmiin tulee sellanen kaipaava katse... Mut pakko vaan unohtaa koska muuten tää ei toimi.
Ei aina se ihminen, jonka kans seurustelee monta vuotta, oo se kuka viettää eläkepäiviä vieressä. Se on ikävä asia... Mutta joo. Lopetan kirjottamisen ennen ku tirautan itkut. :D Onnea sulle ja koita pitää kiinni siitä pojasta
koska, jos rakkaus olisi helppoa, ei siinä olisi mitään tavoiteltavaa eikä se olisi niin ihanaa sitten kun kohdalle sattuu!!
Koitahan sinä nyt kuitenkin pitää kullastasi kiinni. Mutta muista, että jos juttu ei toimi, on parempi että eroaa kuin että molemmat on onnettomia..
Tai no eihän minulla ole kokemusta tuollaisesta, mutta tässä kuitenkin nyt mielipiteeni. :)