On vuosi 2007 ja Suomeenkin on saatu ns. puoskarilaki ja hypnoosin käyttö rajattiin vain terveydenhuollonammatti-ihmisten työkaluksi. Eli kaikki maallikkohypnotisoitsijat joutuivat työttömaksi. Lain myötä tämäkin keskustelupalsta lopetettiin, kun ei tänne tullut viestejä. Myös ihmiset saivat nukkuä yönsä paremmin, koska ei ollut pelkoa pahoista hypnologeista ja ennekaikkea potilaan oikeudet toteutuivat. Lain myötä hypnoosin tarjonta kuitenkin katosi lähes täysin Suomesta ja ihmiset joutuivat yhä enemmän turvautumaan lääkkeisiin, koska vaihtoehtoisia hoitomuotoja ei ollut. Myös urheiluvalmennus romahti, koska sitä henkistä valmennusta ei saanut. Eihän sairaanhoitajilla ollut aikaa valmentaa urheilijoita.
Mutta jostain kumman syystä kantautui tietoja, että joku puoskari oli käyttänyt hypnoosia ja siksi perustettiin maahan hypnoosipoliiseja, jotka turvasivat lain voimassaolon. Heti vain ilmoitus hypnoosipoliisille, jos tiesi tai näki laittoman hypnotisoinnin...
Huh..huh.. tämä olikin vain harhaunta...!
Mutta jostain kumman syystä kantautui tietoja, että joku puoskari oli käyttänyt hypnoosia ja siksi perustettiin maahan hypnoosipoliiseja, jotka turvasivat lain voimassaolon. Heti vain ilmoitus hypnoosipoliisille, jos tiesi tai näki laittoman hypnotisoinnin...
Huh..huh.. tämä olikin vain harhaunta...!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Suksi horo vittuun haaveines
Muistathan, että STM:n SAKARI LANKINEN kertoi syyskuussa ministeriön pohtivan nykylainsäädännön keinoja potilaiden oikeusturvaongelman ratkaisemiseksi, joka on todellinen pulma erilaisten termien alla tapahtuvassa luvattomassa terveydenhuollossa. Vastatuksessaan SAARA KARHULLE ministeri HYSSÄLÄ sittemmin vahvisti, että ministeriö on ottanut oikeusturvapuutteen vakavasti ja neuvottelut järjestöjen kanssa jatkuvat.
Maallikkohypnoosin ("hypnologiat", "suggestoterapiat") ja erilaisten vaihtoehtoishoitojen piirissä esiintyy runsaasti valvomattimia koulutuksia, kyseenalaista palvelumarkkinointia ja laillistamatonta terapiaa. Luvaton terveydenhuolto on kuitenkin vastoin lakia (rikoslain 44.l 3.§ sekä terveydenhuollon ammattihenkilö- ja potilaslait), muistutti sos- ja terv. ministeri Hyssälä vastauksessaan. Jokainen voi ilmoittaa epäilyn poliisille,
Ilmoita siis poliisille tai lääniin luvaton terveydenhuolto!
Laillistetulla tai nimikesuojatulla (mielen)terveysauttajalla on pakollinen potilasvakuutus, lääninhallituksen toimilupa ja työtä valvoo Terveydenhuollon oikeusturvakeskus. Terapeutin laillistuksen ja hänen saamansa mahdolliset huomautukset saat selville Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksesta: www.teo.fi. Laillinen ammattihenkilö ei saa käyttää humpuukimenetelmiä eikä harhauttaa potilasta keksityillä titteleillä. Sos.- ja terv. ministeri muistutti vastauksessaan myös, että laillistettujen terveysammattilaisten humpuukitouhuihinkin voidaan puuttua potilas- ja ammattihenkilölain perusteella.
Jos saamaasi hoitoon tai käytettyjen menetelmien pätevyyteen liittyy ongelmia ota yhteyttä poliisiin, lääninhallituksen terveydenhuolto-osastoon ja toimijan ammattiliittoon. Ja ennen kaikkea tiedota tilanteesta ja terapeutista potilas- ja mielenterveysjärjestöihin
- Suomen Mielenterveysseura www.mielenterveysseura.fi
- Mielenterveyden keskusliitto www.mtkl.fi
MTKL:n tietopalvelu Propelli: kuntoutusneuvojat puh. 0203 91920 (ma, ti ja to klo 9-14,ke klo 9-16). Heiltä saat myös oikeusneuvontaa.
potilaan oikeusturvaa:
http://www.aretalogia.com/kansakunta/reino.html
Voisit Leksa lopettaa jo tämän palstan pommittamisen miltei samoilla viesteillä äläkä jatkuvasti ohjaa omille nettisivuillesi. Se tosiaankin syö uskottavuuttasi. Alat vaikuttaa samoja asioita jatkuvasti jauhavalta uskonnolliselta kiihkoilijalta, joka haluaa panna pystyyn "oman yhteisön". Tai omaan napaan tuijottajalta, joka toistelee omia kokemuksiaan ja parantumisiaan. Keskustelu puoskarilaista ja potilaan oikeuksista koskee nyt paljon laajempia asioita.
Ei kai nyt urheiluvalmennukseen pitäisi liittyä potilaan oikeusturvaongelmia eikä luvatonta terveydenhuoltoa, eihän?
Etkös muista että Suomen Mielenterveysseuran kirjelmä lähti siitä, että eri hoitomuodoissa on potilaalla/asiakkaalla erilainen oikeusturva?
Kyse oli potilaan/asiakkaan yhdenvertaisesta asemasta ja kansalaisen suojelemisesta terveys- myös mielenterveyspalvelujen kuluttajana.
SMS:stä on myös kerrottu että heidän tietoonsa on tullut nimeenomaan viime vuosina yhä enemmän ongelmia luvattoman hoitamisen alalta. Iltiksessä 3.9. ja samassa kuussa Kotimaassa LAHTI kertoi, että nimenomaan hypnologioista on valitettu.
Lahti kertoo saaneensa parissa viikossa pelkästään hypnoosihoidoissa tapahtuneista väärinkäytöksistä lukuisia puheluita.
Hypnoosia käytetään urheilun henkisessä valmennuksessa ja jos laki tulee, pitäisi ollla sairaanhoitaja antamassa hypnoosia urheilijoille. Lakihan kieltää muiden hypnoosikäytön...
Ei liene mikään ongelma. Siispä riittävän terveydenhuollon koulutuksen käynyt tekemään ko. hommaa. Esim. psykologi. Ei kai urheilijat itsekään halua ketä tahansa.
Et oiken taida tuntea näitä piirejä...! Ota selvää...!
miten mikään laki pystyy estämään mitään hypnoosin käyttöä? Ja höpöt, sanon minä.
Hypnoottisia ilmiöitä kun esiintyy kaikkialla ihmisten elämässä ja ennen kaikkea aatteiden ja uskontojen piirissä.
Ja taitava hypnoosin käyttäjä pukee hypnoosin sellaiseen muotoon, etteivät ihmiset tiedä olevansa hypnoosissa eivätkä ulkopuolisetkaan huomaa mitään. Miten sinä sitten sitä lakiasi toteutat käytännössä? Et mitenkään.
Eli haaveilet paluuta noitavainojen aikaan.
Mut nyt laki tulee ja kukaan ei saa ketään hypnotisoida ilman lupaa. Täytyy olla vähintään TEO:n rekisterissä, ennenkuin voi hypnotisoida. Eikö olekkin kova laki tulossa Leksa. Varmaan tulee myös poliiseille vihjepuhelin...! "Ilmoita laiton hypnotisointi" Tätähän Leksa nämä vainoharhaiset ja tietämättömät täällä nyt vaahtovat, että oiken järki sumenee..hah..hah..haa..
.......Keväällä 1978 oli eräässä terveyskeskuksessa hoidettavana eräs nuori ms-potilas. Tämä 25-vuotias tyttö oli ollut sairaalahoidossa jo yli kolme vuotta, jona aikana hänen maailmankuvansa ja ajatusmaailmansa oli rajoittunut hyvin pieneen ympyrään. Harvoin kukaan kävi häntä enää tervehtimässä. Hänen Ruotsissa ollut poikakaverinsa oli hänet sairauden puhjettua hylännyt ja kaikki nämä kielteiset kokemukset olivat yhdessä vaikean sairauden kanssa muokanneet hänen mielialansa hyvin kielteiseksi ja sen myötä suhteet hoitajien ja muun sairaalahenkilökunnan kanssa olivat ymmärrettävästi usein hyvin kireitä.
Eräänä maaliskuisena päivänä kyseisellä vuonna sain sydämelleni kehotuksen mennä tätä onnetonta lähimmäistäni tervehtimään. Niin sitten pistin puseron päälleni ja käveleskelin sairaalaan hänen tykönsä: "Kuule, Mirja! (Nimi tekaistu). Saanko istua sinun vuoteesi vierellä?" "Saat istua", oli hänen vastauksensa ja tästä tapaamisesta alkoi useita kuukausia jatkunut yhteistyömme. Kävin vähintään kerran viikossa hänen luonaan. Viivyin tunnin, jopa kaksikin ja tänä aikana keskusteltiin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Pyrin määrätietoisesti avartamaan hänen maailmankuvaansa ja ajatusmaailmaansa ja samalla pyrin rakentamaan toivorikasta asennoitumista hänen sairauteensa. Siitäkin huolimatta, että lääketiede ei ole ms. taudin parantamiseen ratkaisua löytänyt.
Eräänä huhtikuun päivänä menin taas kerran häntä tervehtimään ja taas puhuttiin paranemisesta. Keskustellessamme Mirja tuumasi: "Voi että ko paranis edes tuo haava". (Hänellä oli ollut jo toista vuotta pahanlaatuinen makuuhaava, jota oli yritetty monissa eri paikoissa turhaan hoitaa). Siinä tilanteessa sain voimakkaan uskonrohkeuden ja vastasin: "Joo, mutta Mirja! Se haava paranee". "Mistä sinä sen tiedät"? "Kirjoitettu on: Niin kuin uskot, sinulle tapahtukoon. Nyt jos me yhdessä uskotaan, että se haava paranee, niin se myös paranee", oli vastaukseni.
Asiasta ei sen enempää puhuttu, mutta tapahtui, että jo parin päivän kuluttua hoitajat olivat panneet paranemisen oireet merkille: "No mutta. Tämähän on ruvennut paranemaan. Enintään kolme viikkoa niin tämä on täysin terve", olivat tuumanneet. Pari päivää myöhemmin häntä hoitanut lääkäri oli makuuhaavan nähtyään tuumannut: "No mutta. Tämähän paranee". Ja kahden viikon kuluttua tämä toista vuotta luuhun asti märkivänä ollut makuuhaava oli parantunut täysin terveeksi.
Tapaus oli ihme ystävälleni itselleen, ihme hoitajalle ja lienee ollut ihme myös hoitavalle lääkärille. .........
http://www.aretalogia.com/hyp/hypnoosi_7.html