Miten viimeksi autoit

Vien kaupasta tullessani melkein joka kerta jotain kolmen lapsen yh- äidille ja hänen lapsilleen.
Hän on työttömänä, niinkuin moni muukin tänä aikana.
Ja varmaan taloudellisesti lujilla.
Ostan vaatteita ja lainaan rahaakin jos tarvitsevat.
En minä tätä minään laupeuden työnä pidä, minulla ei ole hätää, rahani riittävät vaika eläke onkin pieni.

*repekka kirjoitti:

Vien kaupasta tullessani melkein joka kerta jotain kolmen lapsen yh- äidille ja hänen lapsilleen.
Hän on työttömänä, niinkuin moni muukin tänä aikana.
Ja varmaan taloudellisesti lujilla.
Ostan vaatteita ja lainaan rahaakin jos tarvitsevat.
En minä tätä minään laupeuden työnä pidä, minulla ei ole hätää, rahani riittävät vaika eläke onkin pieni.

Lue lisää

Sellaisessa talossa jossa joudun harva se päivä jotain naapuria auttelemaan.tulee itsellekin hyvä mieli kun voi autella.

muori67 kirjoitti:

Sellaisessa talossa jossa joudun harva se päivä jotain naapuria auttelemaan.tulee itsellekin hyvä mieli kun voi autella.

ostin tuttavani radioon kunnon antennin, kun valitti huonoa kuuluvuutta ja se antenni OLI huono. Ei ole kiitosta kuulunut.
- Kuskasin paria tuttavaani lentokentälle yhteensä 1300 km, kun oli kuulemma mukavampi matkustaa pikkuautossa kuin junassa. Mukavaa juttuseuraa oli ja ruokani kustansivat.
- Olin viikon ilmaisena renkinä 400 km:n päässä, ostin omasta pussistani toisille työkaluja, ruokia ja tankillisen bensaa. Sain syödä ja nukkua (yksin) hyvin. Seura oli kyllä mukavaa.
- Annoin tekemiäni pikkukanteleita soittamisesta kiinnostuneille tuttavilleni. Kehuivat hyviksi, mutta lopettivat kaiken kanssakäymisen kanssani.
Samoin kuin kaikki muutkin ylläolevat, joita autoin.

Mitä tästä kaikesta opin? Sen, että hädässä ystävä tutaan ja hädän jälkeen ystävä saa mennä niin kauas kuin pippuri kasvaa. Kai he uusia löytävät taas kun apua tarvitaan.
Yksi kannel olisi vielä jäljellä, mutta kenelle sen antaisin kun ei ole sellaisesta kiinnostunutta? Silläkin varmasti pääsisin jostakusta ystävästä eroon, mutta kun ei ole enää edes "ystäviä".

auttanut joskus oon... kirjoitti:

ostin tuttavani radioon kunnon antennin, kun valitti huonoa kuuluvuutta ja se antenni OLI huono. Ei ole kiitosta kuulunut.
- Kuskasin paria tuttavaani lentokentälle yhteensä 1300 km, kun oli kuulemma mukavampi matkustaa pikkuautossa kuin junassa. Mukavaa juttuseuraa oli ja ruokani kustansivat.
- Olin viikon ilmaisena renkinä 400 km:n päässä, ostin omasta pussistani toisille työkaluja, ruokia ja tankillisen bensaa. Sain syödä ja nukkua (yksin) hyvin. Seura oli kyllä mukavaa.
- Annoin tekemiäni pikkukanteleita soittamisesta kiinnostuneille tuttavilleni. Kehuivat hyviksi, mutta lopettivat kaiken kanssakäymisen kanssani.
Samoin kuin kaikki muutkin ylläolevat, joita autoin.

Mitä tästä kaikesta opin? Sen, että hädässä ystävä tutaan ja hädän jälkeen ystävä saa mennä niin kauas kuin pippuri kasvaa. Kai he uusia löytävät taas kun apua tarvitaan.
Yksi kannel olisi vielä jäljellä, mutta kenelle sen antaisin kun ei ole sellaisesta kiinnostunutta? Silläkin varmasti pääsisin jostakusta ystävästä eroon, mutta kun ei ole enää edes "ystäviä".

Lue lisää

Me olemme aina auttaneet tuttaviamme, heidän tuttaviaan, ystäviämme, naapureita, sukulaisia ja tietysti lapsiamme. Milloin on ollut apu tarpeen muutossa tai remontissa, toisinaan vain juttuseurana.
Ei koskaan ole moista käytöstä tullut vastaan. Olemme iloinneet yhteisistä hetkistä työn ja touhun merkeissä.
Joulun sen on huomannut, kortteja ja kahvipaketteja on tullut "tuutin täydeltä". Varakkaammat ovat muistaneet miestäni joskus jopa Alkon tuotteilla.
Mielestämme "hyvää" kannattaa jakaa. Vähän niin kuin hymy, ei maksa mitään, mutta saajalleen voi olla kullan arvoinen.
Koeta vaan jaksaa auttaa, kyllä se päivä pistaa vielä risukasaankin --- huomaa sinun auttamiahalusi.
Autellaan jatkossakin