Vaimo käytössä

vierailla

Pitkään haaveilemani fantasia oli toteutunut, kun olimme vaimoni Tuulan kanssa tuoneet eräänä kesä perjantai-iltana mukanamme toisen miehen sänkykamariimme ja vaimoni oli saanut kunnon kyytiä meiltä molemmilta. Tuula oli nauttinut kahden miehen käsittelyssä ja kokemus oli myös minulle ollut kiihottava. Tosin tunsin tapahtuman aikoihin lievää mustasukkaisuutta, mutta se väistyi silloin nopeasti.

Tapahtuneesta oli kulunut jo aikaa, mutta silti se jaksoi kiihottaa meitä sänkykamarissa uudestaan ja uudestaan. Tuula alkoi pikkuhiljaa kaipailemaan uutta kokemusta ja kyselinkin naureskellen, oliko minusta tulossa oikein todellinen aisankannattaja vai haluaisiko Tuula tehdä minusta sellaisen. Hän sanoi, että nautti tilanteesta ja tiesi, että minäkin nautin siitä, koska antaessaan toiselle, hän tunsi itsensä pikku portoksi. Kysyin sitten Tuulalta, haluaisiko hän useampaa vierasta samaan aikaan ja jos tehtäisiin homma vielä niin, että minä en mukamas olisi paikalla, mutta katsoisin tapahtumaa jossain muualla. Olisin vaikka yläkerrassa ja viritettäisiin videokamera makuuhuoneeseen piiloon, jolloin voisin katsella tapahtumaa livenä. Voisin sitten myöhemmin osallistua tai tulla nuolemaan kermapiirakan puhtaaksi miesten lähdettyä.

Tuula innostui ajatuksesta, mutta vaati, että minun pitää olla talossa, kun se tapahtuu, eivätkä miehet saa jäädä yöksi, vaan pamputettuaan häntä kunnolla, saavat poistua yön pimeyteen. Suunnitelmahan oli sinänsä hyvä, mutta ongelmana oli se, mistä saisimme luotettavat kaverit hoitamaan hommaa. Sanoin Tuulalle, että voimmehan olla yhteydessä Pasiin, joka niin miehekkäästä hoiti ensimmäisen kerran myös. Josko Pasilla olisi joku kaveri, joka voisi tulla mukaan hoitelemaan vaimoani. Sanoin Tuulalle, että soittaisi Pasille ja esittäisi asiansa. Hänen pitäisi myös sanoa tarkka aika ja voisi kertoa, että minä olen jossain ja tulen takaisin kotiin tiettyyn aikaan. Enkä minä tietenkään tiennyt asiasta mitään.

Järjestimme lapset hoitoon minä virittelin videokameran makuuhuoneen yläkaappiin piiloon ja viritin zoomaukset kohdilleen ja laittelin hommat kuntoon myös yläkerran piilopaikassani. Kaiken pitäisi olla kunnossa, kun nuo kaverukset saapuvat paikalle. Ajoin autonkin pois pihalta, jotta vaikutelma olisi oikea ja Tuula oli sopinut Pasin kanssa, että pojat saapuvat seitsemän aikoihin ja aikaa on muutama tunti. Katselin sivusta kun Tuula tälläsi itseänsä kuntoon. Tiesin hänen olevan tosi kiihottunut odotuksesta ja itsellänikin oli orastava erektio koko ajan. Tuulan meikatessa itseään puristelin hänen pakaroitansa ja oli myöskin pakko kokeilla hänen pilluaan joka oli litisevän märkä. Nännit olivat terhakkaasti törröllään. Saatuaan itsensä valmiiksi oli näky hemaiseva. Hieman pyöreä, naisellinen vaimoni oli melkoisen lumpun näköinen. Päällään hänellä oli melkein läpinäkyvä pitsipaita, lyhyt hame ja mustat korkokengät.

Viritin kameran kuntoon ja kytkin sen päälle ja varmistin, että kaikki varmasti toimii. Kuvan laatu oli hyvä, kunhan vaan valot olisivat makuuhuoneessa päällä ja tiesin, että Tuula haluaa naida valot päällä. Suikkasin pusun hänen poskelleen ja menin piilopaikkaani hyvissä ajoin. Kellon tullessa seitsemän kuulin auton kurvaavan pihallemme ja ovien paiskahdukset. Hetken kuluttua ovikello soi ja kuulin Tuulan menevän avaamaan oven. Alkoi kuulua puheen ääniä ja yritin kuunnella ääniä piilopaikastani. Tuula toivotti miehet tervetulleiksi ja tarjosi heille drinkit. Kuulin toisen miehistä esittäytyvän Kimmoksi, mutta en tietenkään nähnyt häntä ja odottelin kiihkeästi, että he siirtyvät makuuhuoneen puolelle. Olohuoneessa laitettiin musiikkia päälle ja arvelin siellä tanssittavan. Kuvassa ei näkynyt mitään, mikä todella sapetti minua ja ajattelin, että toivottavasti nainti ei tapahdu olohuoneessa, koska silloin minä jään täysin sivuun.

Katselin kuvaa silmät tapilla ja vihdoin alkoi tapahtua ja näin kuinka Tuula tuli makuuhuoneeseen jalassaan vain stringit, sukat ja korkokengät. Pasi ja Kimmo hyväilivät häntä ja molemmat olivat alasti, kyrvät tanassa. Pasinhan olin jo aiemmin nähnyt, mutta myös Kimmo oli lihaksikas ilmestys. Hänen kullinsa näytti kuvassa paksulta ja suonikkaalta. Tuula istui sängyn reunalla, ottaen molempien kalut käsiinsä ja otti miehiltä suihin vuorotellen. Toiminta oli kuin pornoelokuvasta ja sitähän minä itse asiassa katselin, kun video kuvaa ihmettelin. Pasi keplotteli Tuulan alushousuja jalasta ja otti myöskin korkokengät pois jättäen vain sukat Tuulan jalkaan. Tuula kellistyi sängylle ja Kimmo tuli polvilleen hänen naamansa eteen, jotta Tuula saattoi jatkaa imemistä. Pasi levitti vaimoni jalat levälleen ja alkoi hitaasti nuolemaan pillua. Olisin itse halunnut olla paikalla ohjaamassa aktia, koska kuvakulma ei ollut paras mahdollinen. Kuitenkin jouduin istua nököttämään ruudun ääressä katsomassa tapahtumia.

Tuula huohotti kiihottuneena Pasin nuollessa hänen pilluaan. Tuula imi Kimmon kullia posket lommollaan ja pyysi Pasia nuolemaan persettä ja laittamaan sormen sinne. Pasi nuoli ja nai vaimoani sormin anukseen. Sitten hän käänsi Tuulan eteensä kontilleen ja minä sain todistaa näkyä, jossa Pasi paukutti vaimoani takaapäin samalla kun hän otti Kimmolta suihin. Olin itse valtavan kiihottunut ja kuulin Tuulan huohotukset myös alakerrasta saakka. Oli rivoa katsella tuota aktia ja kuunnella kun vaimoni kannusti miehiä: -” nussikaa, pankaa, aah ihanat kyrvät”. Tuula alkoi olla valmista tavaraa, kun Pasi rynkytti kuin sonni. Kuulin Tuulan huudon aivan selvästi ja näin kuvassa kuinka Kimmo veti kalunsa vaimoni suusta ja runkkasi spermansa vaimoni avonaiseen suuhun. Pasi veti myös kullinsa ulos ja ruiskutti runsaan lastinsa vaimoni selälle ja pakaroille.

Tuula lysähti voipuneena sängylle, mutta miehet eivät olleet siitä moksiskaan. Pasi heilutteli spermaista kaluaan vaativasti vaimoni naaman edessä ja hän tarttui siihen vieläkin voimakkaasti huohottaen. Tuula veteli esinahkaa edestakaisin ja kalu alkoi vavahdellen nousta uudestaan. Nuoremmat miehet ovat tosiaan viriilejä verrattuna meihin nelikymppisiin. Oma kyrpäni sykki verkkareissa vaativasti ja vain vaivoin pystyin olemaan koskettamatta sitä. Kimmo makasi Tuulan vieressä sormeillen hänen pilluaan kiihtyvällä vauhdilla ja Tuula oli heti mukana juonessa uudestaan. Kimmo suuteli rintoja ,näykki nännejä himokkaasti ja samalla Tuula lypsi Pasin vaativaa kalua. Kimmo kierähti Tuulan päälle ja levitti jalat levälleen kohti kattoa. Hän otti vaimoni polvitaipeet puristuksiin ja upotti kullinsa vaimoni pilluun. Kimmo aloitti hurjan pumppaamisen ja samalla Pasi veteli hitaasti omaa kyrpäänsä edestakaisin. Katselin kuvasta kuinka vaimoani nussittiin sonnimaisella innolla ja vaimoni oli hommassa koko ajan mukana sopertaen rivouksia suustaan. Kimmon tahti kiihtyi ja huomasin myös Tuulan olevan lähellä tulemista. Kimmo karjahti ja laski liemensä vaimoni pilluun samalla kuin Tuulakin oli valmista tavaraa.

Kimmo vetäytyi pois ja saman tien Pasi hyppäsi pukille ja sama eläimellinen rynkytys jatkui nyt uuden kyrvän voimin. Tuula ilmeisesti sai koko ajan, sillä huuto oli melkoista. Pasi sanoi huohotuksen lomasta Kimmolle:-” Tää kiimapilluinen huorahan tulee koko ajan”, ”Anna palaa vaan”, totesi Kimmo vastaukseksi. Pallit läsähtelivät vaimoni pakaroita vasten ja pian Pasikin laski siemenensä Tuulan sisään ja jäi huohottaen makaamaan vaimoni viereen. Miehet olivat sängyllä Tuulan molemmin puolin ja hyväilivät häntä hiljalleen. Hetken aikaa levättyään Tuula kyseli, josko miehet olisivat halunneet jotain juotavaa. He nousivat kaikki sängyltä ja Tuula hymyili huomaamatta kameralle ja he poistuivat makuuhuoneesta. Hiivin hiljalleen oven rakoon yläkerrassa, jotta olisin kuullut mitä alhaalla tapahtuu.

Kuulin keskustelusta pätkiä ja Tuula kehui miehiä loistaviksi nussijoiksi. Kimmo kyseli myös minusta ja Tuula sanoi, että olen antanut hänelle luvan tähän, mutta että en kuitenkaan halunnut olla paikalla, vaan tulisin myöhemmin siivoamaan paikat. Pasi sanoi, että täytyy sitten jättää jotain siivottavaa. Sen jälkeen he menivät kauemmas, joten en kuullut enää puhetta, mutta näin videokuvasta, että he palasivat makuuhuoneeseen ja taas Pasilla ja Kimmolla täysi seisokki päällä. Ihmettelin kuinka se on edes mahdollista. Tuula oli myöskin täysin ilkosillaan eli sukatkin olivat jääneet matkan varrelle. He menivät kaikki kolme sängyn päälle ja Tuula makasi selällään levittäen jalkansa levälleen ja molemmat miehet hyväilivät hänen pilluaan ja Kimmo näykki rintoja vuorotellen. Yritin itse zoomata kameraa lähemmäksi, mutta en saanut kuvaa niin lähelle kuin olisin halunnut. Pasi pyöritteli sormeaan Tuulan pillussa ja näytti myöskin työntelevän sormeaan Tuulan perseeseen. Tuula runkkasi samalla Kimmoa ja käännähti ketterästi Kimmon päälle ja ohjasi hänen seisovan kullinsa sisäänsä.

Tuula aloitti hitaan ratsastuksen ja levitteli kaksin käsin pakaroitaan sanoen Pasille: -”Perseeseen myös”. Pasi meni vaimoni taakse ja levitti pakaroita lisää ja alkoi tunkemaan kaluaan Tuulan pyllyyn. Nikottelin katsoessani tuota lihakasaa omassa makuuhuoneessani. Vaimoni pyysi miehiä laskemaan satsinsa sisäänsä, kunhan sen aika tulee. He aloittivat hitaan naimisen, jonka tahti vain kiihtyi. Tuula kannusti miehiä naimaan häntä lujaa ja he tekivät työtä käskettyä. Pasi läpsi vaimoni pakaroita ja Tuula alkoi jo huutamaan suoraa huutoa. Tuota katsoessani, koskin omaan kaluuni verkkareiden läpi ja räjähdin housuihini. Spermaa tuli pöksyihini runsaasti ja verkkareiden etumus oli aivan märkä. Kuvassa vauhti vaan kiihtyi ja Pasi rynkytti vaimoni persettä kuin viimeistä päivää, kunnes tuli karjahtaen ja samalla myös Kimmo tuli murahtaen vaimoni pilluun.

Tuula oli tajunnan rajamailla useiden orgasmien jälkeen ja makasi raukeana sängyllä. Miehet muiskauttivat pusut poskelle ja häipyivät kuvasta. Tuula jäi makaamaan sängylle hymyillen raukeasti kameralle. Hetken kuluttua kuulin auton häipyvän pihasta ja menin alakertaan kohti makuuhuonetta. Huoneessa oli voimakas nussimisen haju ja Tuula makasi sängyllä jalat puoliksi levällään. Pillusta ja anuksesta valui vieläkin spermaa ja pillu oli punainen ja turvoksissa. Vaimoni huomasi märän etumukseni ja kysyi naureskellen oliko ollut hyvä ”leffa”. En saanut sanaa suustani vaan laskeuduin vaimoni jalkojen väliin siivouspuuhiin. Vieras sperma maistui karvaalta, mutta kiihotuin hommastani valtavasti. Nuolin Tuulan spermaista turpeata pillua ja persettä ja hän huokaili nautinnollisesti. Tuula oli tosi voipunut, mutta pyysi vielä minua naimaan häntä. Työnsin sykkivän elimeni sisään ja vain muutaman työnnön jälkeen purkauduin vaimoni pilluun.

Levättyämme hetken juttelimme vaimoni kanssa ja kyselin mitä he olivat jutelleet. Tuula kertoi, että miehet olivat olleet tosi innoissaan jutusta ja haluaisivat joskus uusiakin. Tuula oli kuitenkin sanonut, että hän haluaa, että minä olen mukana. Totesin siihen, että se käy kyllä, mutta voisin silti olla sivusta katsojana ja jos vaikka minut sidottaisiin tuoliin kiinni, jolloin en voisi tehdä mitään ja näkisin kuinka pikku vaimoani käytetään. Tuula sanoi, että jos niin haluan, niin varmasti järjestetään. Ajatus sai meidät vielä sen verran pauloihinsa, että jaksoimme hitaan rauhallisen rakastelun. Saatan sitten joskus kertoa, mitä tapahtui, kun minut sidottiin tuoliin seuramaan tapahtumia……….

6

21968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fantasiani

      Kerro ihmeessä jatko, kunnon aisuri meininkiä!

    • Nimismies

      Ei sitten muuta kuin toinenkin tarina peliin. Tämä oli jo aivan loistavaa.

    • pervoaviomies

      aivan loistavan kiihottava tarina, omasta kokemuksesta tideän kuinka kiimaisena voi vaimo käydä tollasessa porukassa !

      • Kerro

        Kerro vaan lisää. Mutta kerro ensikerralla (jos vain haluat) niin naisen näkö kulmasta :)


    • tyttö-84

      oli !!!

    • kooysi

      Olisi saanut olla vähän pidempi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      180
      8336
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4528
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      4098
    4. Tunniste

      Jonka vain sinä ja kaivattusi tietää. ⬇️
      Ikävä
      54
      3482
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      3116
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      50
      2860
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2556
    8. Haluan huomiota sulta

      nainen…tiedoksi. 😥❤️ -M-
      Ikävä
      31
      2159
    9. Anteeksi kun käyttäydyn

      niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv
      Ikävä
      38
      2013
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      2006
    Aihe