Kirjoittajien keski-ikä?

40+

Siis ihan oikeasti: minkä ikäisiä te tänne kirjoittavat olette?

En voi kuin ihmetellä naiiviuttanne ja sitä, kuinka simple minded olettekaan. BB on PELIÄ ja pelin henkeen kuuluu psykologiset käänteet eikä se, mikä kenties olisi oikein!

Sillä, että rangaistuksen jonkun tekemisistä saakin ihan muut ihmiset pyritään nimenomaan sekoittamaan soppaa ja vaikuttamaan sisäisiin suhteisiin sekä tietysti katsojiin. Suureen osaan BB:n viritelmät tuntuvatkin uppoavan kuin kuuma veitsi voihin.

Esim. tässä viimeisimmässä rangaistuksessa oli kyse vain ja ainoastaan taktisista kuvioista ja sen teki vielä piirun mielenkiintoisemmaksi se seikka, että Tiina itse sai valita kahdesta pahasta sen vähemmän pahan.

Kuka tahansa hiemankin järkeä omaava näkee pintaa syvemmälle ja pystyy myös ymmärtämään, että Tiinan valinta oli todella järkevä; yksi yö ulkona on silkkaa vaihtelua asukkaille ja tuolla valinnalla he eivät menettäneet paljon arvokkaampaa ylläripakettia.

Olettekin aivan naurettavia ja lisäksi täysin pihalla strategisista kuvioista vinkuessanne, että "muut kärsii Tiinan puolesta, kylläpä Tiina on itsekäs!"

Tässä taas näkee, että tällaiset ohjelmat ovat syvemmässä mielessä helmiä sioille, sillä suurin BB:tä seuraava ikäluokka ei selvästikään pysty käsittämään sen ideaa, juonenkäänteitä ja strategisia kuvioita ollenkaan!

8

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysymys...

      se on enemmän periaate ja moraalikysymys kuin mikä on järkevää. tiina ei nyt saanut ITSELLEEN minkäänlaista rangaistusta vaan hykerteli yksin tyytyväisen lämpimässä omassa rauhassa kun muut hytisivät pakkasessa TIINAN TAHALLISEN SÄÄNTÖRIKKOMUKSEN TAKIA.

    • se onkin

      ja tällä palstalla pelataan myös, vai voitko kieltää etteikö suurin osa Tiinan valinnasta kirjoittavat ole jonkun toisen kannattajia ja yrityksenä saada väkeä pois Tiinan takaa. Peliä se on täälläkin.
      Tiina teki mielestäni oikean valinnan vaikka en hänen kannattajansa olekkaa.

    • Joku vaan

      Mä olen kans seurannut keskusteluja bb:stä sekä täällä että subtv sivuilla ja ei voi kun ihmetellä. Teksteistä päätellen kirjoittajat ovat juuri jotain hädintuskin teini ikään ehtineitä marisoita. Mikään ei miellytä. Esimerkiksi Tiina ja Terhiä haukutaan kokoajan aivan syyttä. Tajutkaa että bb on peliä, jonka kaikki haluavat voittaa! Palkintona on kuitenkin ihan kelpo summa. Kyllä ainakin ite koittasin kaikintavoin saada itselleni tuon summan.

      Sitten toinen asia mitä myös ihmettelen. Mistä tämä Pertun valtava suosio? Jätkähän on tyhmä kuin saapas ja sen huumori on todella puuduttava. Se ei osaa suhtautua mihinkään vakavasti. En ymmärrä.

      • ...

        ja tiina kyllä teki aivan oikean ratkaisun. Muutkin kilpailijat sanoivat että hyvä että valitsi sen rangaistuksen kuin sen että yllätyspaketti lähtisi. Kaikki talossa ovat tyytyväisiä ratkaisuun mutta ei näköjään katsojat. Ei pahalla mutta bb:n katsojat tuntuvat olevan TODELLA lapsellisia ja tuntuvat ajattelevan asiat todella typerästi.


      • Perttu oli hauska aluksi ja keräsi heti sankat fani joukot.Koska suurin osa katsojista todellakin ovat näitä tosi nuoria, niin se suosio on niin suuri(vaikka en väitä etteikö sillä olisi vanhempienkin suosio).Nuoremmat fanit kun eivät voi myöntää olevansa väärässä henkilöstä,vaan fanittavat tätä loppu ajan,periaatteella me ei suosikkiamme hylkää.Tämä on todellakin peliä ja jos ohjelmaa katsoo puolueettomasti(niin kuin olen usein painottanut),kaikista ihmisistä tulee koko ajan uusia piirteitä esille.


      • eivät
        ... kirjoitti:

        ja tiina kyllä teki aivan oikean ratkaisun. Muutkin kilpailijat sanoivat että hyvä että valitsi sen rangaistuksen kuin sen että yllätyspaketti lähtisi. Kaikki talossa ovat tyytyväisiä ratkaisuun mutta ei näköjään katsojat. Ei pahalla mutta bb:n katsojat tuntuvat olevan TODELLA lapsellisia ja tuntuvat ajattelevan asiat todella typerästi.

        olleet tyytäväisä eivät vain tohtineet sanoa kuinka vittuuntuneita ovat.perttuakin varmasti vitutti ihan kybällä.


      • mitä sinä

        itse juuri teit, haukuit Perttua, et voi tietää onko hän tyhmä vai ei.


      • Pertusta

        Olen täysin samaa mieltä siitä että Perttu on tyhmä kuin saapas. Tällaisia kavereita löytyy mm.jokaisesta jääkiekkokatsomosta.(Tietenkään en tarkoita, että KAIKKI jääkiekosta pitävät olisivat tyhmiä). Tällaiset ihmiset samaistavat kuitenkin itsensä Perttuun ja kannattavat häntä fanaattisesti. Aivan niinkuin esim. Tapparan fanit. Olisi todella vahinko jos Perttu onnistuisi keplottelemaan itsensä voittajaksi. Se on nimittäin aivan mahdollista, jos Perttu on loppukolmikossa, josta yleisö sitten äänestää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      322
      644
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      556
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    Aihe