Onko teissä muissa "varhais-keski-ikäisissä" vielä niitä, jotka eivät halua mennä luonnollisen elämänkulun kaaressa: mennä naimisiin, tehdä lapsia ja ostaa omakotitalo?
Mulla itselläni nuo kliseet on aina ollut lähinnä pelotteita siitä, mitä en ainakaan itselleni halua.
Raivostuttavinta tässä omassa valinnassa on se, että on pakko altistua kuuntelemaan kavereiden ja sukulaisten ainaista leikkimielistä vihjailua siitä, että biologinen kello tikittää....hyvä juttu kerran kerrottuna, mutta useampia kymmeniä toistoja myöhemmin ei ole enään mitään lisättävää....
Rasittavin mainoslause lapsikoneilla yleensä onkin: lapsi pistää asiat tärkeysjärjestykseen ja antaa elämälle sisältöä. Kyllä varmasti, mutta kun nämä valaistumisen kokeneet vaan ymmärtäväisivät, että tuon suuren elämään herätyksen -hetken voi kokea myös ilman lasta.
Surullisinta on tietenkin huomata se, että nämä lähipiirin mammat eivät enään osaa keskustella muusta kuin lapsista. Ennen niin mukavat illan remut keskeytyy omalta ja mieheni osalta yleensä niin, että vaihdamme paikkaa, kun emme jaksa enään yhtään keskustelua lasten ripuleista ja tempuista.
Onneksi on olemassa vielä ydinperhe-ajattelusta vapaita ihmisiä, joiden luo on niin mukava mennä välillä hengähtämään!
Mulla itselläni nuo kliseet on aina ollut lähinnä pelotteita siitä, mitä en ainakaan itselleni halua.
Raivostuttavinta tässä omassa valinnassa on se, että on pakko altistua kuuntelemaan kavereiden ja sukulaisten ainaista leikkimielistä vihjailua siitä, että biologinen kello tikittää....hyvä juttu kerran kerrottuna, mutta useampia kymmeniä toistoja myöhemmin ei ole enään mitään lisättävää....
Rasittavin mainoslause lapsikoneilla yleensä onkin: lapsi pistää asiat tärkeysjärjestykseen ja antaa elämälle sisältöä. Kyllä varmasti, mutta kun nämä valaistumisen kokeneet vaan ymmärtäväisivät, että tuon suuren elämään herätyksen -hetken voi kokea myös ilman lasta.
Surullisinta on tietenkin huomata se, että nämä lähipiirin mammat eivät enään osaa keskustella muusta kuin lapsista. Ennen niin mukavat illan remut keskeytyy omalta ja mieheni osalta yleensä niin, että vaihdamme paikkaa, kun emme jaksa enään yhtään keskustelua lasten ripuleista ja tempuista.
Onneksi on olemassa vielä ydinperhe-ajattelusta vapaita ihmisiä, joiden luo on niin mukava mennä välillä hengähtämään!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ymmärrän sua.
Itsellänikin biologinen kello on tikittänyt jo hyvän aikaa..siinäpä tikittäköön, sillä minulla ei ole minkäänlaista vauvakuumetta ollut koskaan, eikä ole nytkään. Seurustelen onnellisesti, kihloista ja avioliitosta on puhuttu vakavasti, mutta en halua kiirehtiä tärkeitä asioita liikaa.
Ihmettelen, miten joillekin lapsensaaminen on elämän ainoa päämäärä. Kuten eräs hieman nuorempi ystäväni lohkaisi, että lapsi on hänen paras saavutuksensa, koulutuksesta viis..huh sanon minä:) Ahdistaa pelkkä ajatuskin lapsista.
Tuo tapa, että puhutaan lapsesta/lapsista saavutuksena. Niin kuin tuo nuorempi ystäväsikin lohkaisi. Milläköhän tavoin tuo lapsi on "hänen paras saavutuksensa"? Se, että lapsi ylipäätään on olemassa? Se, että lapsi syntyi hänestä, on hänen henkilökohtainen saavutuksensa, vai? Vai se, mitä lapsesta on tullut?
Erään viisaan miehen aforismi (en ikävä kyllä muista viisastelijan nimeä) kuuluu näin: "Kasvattajan työ on sinänsä lohdullista, ettei hän koskaan näe työnsä lopullista tulosta"...joten keskeneräinen se ystäväsikin "saavutus" on.
Tuntuisi ällöttävältä, jos omat vanhempani puhuisivat minusta saavutuksenaan. Ihan kuin se ei olisi ollut kaikki sattumaa, että juuri minä synnyin tähän maailmaan tällaisena kuin olen. Se, mitä minusta on tullut, on myös omaa ansiotani ja monen, monen tekijän summa vanhemmiltani saamieni geenien ja kasvatuksen ja huolenpidon lisäksi.
Muutenkin ottaa päähän ihmiset, jotka yrittävät päteä vanhemmuutensa tai lapsiensa (menestyksen) kautta.
Lapsi ei ole mikään saavutus vaan maailman luonnollisin asia. En halua tällä loukata heitä jotka eivät tuostavaan saa lapsia, enkä ketään muutakaan.
Mutta ei se herra isä ole mikään SAAVUTUS :)
Kaikkea sitä kuuleekin kun vanhaksi elää.
Jos lapsi on maailman luonnollisin asia niin miksi kaikki eivät ole oikeutettuja/mahdollisia saamaan sellaista?
... se ei nyt niin ihmeellistä ole jos joku saa lapsia, että pitäisi saavutuksena sanoa.
Onko sekin saavutus että osaa ajaa autoa? Tai että osaa tehdä hyvää viineripitkoa... ei
Ihanaa huomata, että teitä samoin ajatteleviakin on jossain päin Suomea, vaikkei tuttavapiirissäni heitä olekaan.
Olen 36 vuotta ja mitä enemmän ikää karttuu, sitä vapautuneemmaksi alan oloni tuntea. Myöskään minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta ja välillä se on tuonut ahdistuneisuutta ja syyllisyyttä siitä, että olen täysin epänormaali nainen.
Ehkä olen sitten todella huono ihminen, mutta minussa pienet vauvat eivät aiheuta minkäänlaisia hellyydenosoituksen tuntemuksia. Mielestäni vauvat eivät ole suloisia, enkä halua pidellä vauvoja sylissäni, ellei heitä väkisin syliini tuputeta. Mieluummin otan 10 koiranpentua kuin vauvan. Eikä tämä tarkoita sitä, että vihaisin tai inhoaisin lapsia. Vanhemmat lapset ovat ihan ok - sellaiset, jotka jo jotain ymmärtävät ja joiden kanssa voi keskustella.
ei haluakaan teidän lisääntyvän?...Oletteko sitä ajatelleet? Ehkä teidän tarkoitus onkin olla täällä se teidän suvunhaaran viimeinen ....johon loppuu sinun saamat geeniyhdistelmät.
Haloo, ketään kotona? Oletko itse ajattelut mitään viime aikoina? Älä vaan vahingossakaan mene lisääntymään, ettei tyhmyys leviä.
mutta kun mulle ei taas löydy sellaista kumppania, jonka kanssa voisin toteuttaa unelmani. Se vasta satuttaakin, kun sukulaiset utelee moisella asialla, kun tosissaan haluais oman lapsen. Ongelmat kullakin.
en minäkään vauvoista tai lapsista pitänyt,eivätkä ne minusta.Ystävän lapsien vahtina joskus olin,ja tuntui ne muutamat tunnit ikuisuudelta.
Kun kuulin lääkäriltä,etten lapsia luonnollisin keinoin saa,ei se masentanut lainkaan,päinvastoin,silloisen mieheni kanssa perheen perustaminen olisi ollut katastrofi,bileitä ja menoja riitti.
Tuli sitten ero,ja uusi mies.Mies,jolla oli kai supersiittiöt,koska huomasin olevani muutaman kuukauden seurustelun jälkeen raskaana.Mietin,haluanko lapsen vai en,kenenkään painostuksesta sitä en pitäisi.Mutta koska pidin lapsen sikiämistä sellaisena luonnonvastaisena ihmeenä,hän selvästikin kaikkia lääkärin lausuntoja vastaan taistellen halusi maailmaan,heittäydyin odottajien ihmeelliseen maailmaan. Ja loppu onkin sitten diipadaapa-juttuja..Rakastan lastani.Yli kaiken.
Mutta en vieläkään välitä muiden lapsista.Ei ne räkänokat niin ihania ole.Hiekkalaatikolla en viihdy,en keskustele lapsista lapsettomien kanssa.Itseasiassa kaikki tuo "sivutuote" äidiksi tulemisessa on ollut aika rasittavaa ja painostavaa.Eikä ne sukulaiset/tuttavat ole tyytyväisiä ikinä,kyllä niitä lapsia pitäisi olla enemmän kuin yksi,nyt siitä tulee lellitty ja kaikkee..
Minä pidän itseäni ennekaikkea ihmisenä,en äitinä enkä varsinkaan "lapsikoneena",kuten niin suloisesti asian ilmaisit. Ei kaikista ole vanhemmiksi,se on totta.Ei kaikista ole sairaanhoitajiksi,poliiseiksi tai insinööreiksi.Tai eivät halua näihin hommiin. Lapsi on minulle ihanuus,laittoi minun elämäni uusiksi hyvällä tavalla.Mutta se voi tehdä valmiiksi suunnitellusta elämästä kaaoksen.Pidä kiinni omista ajatuksistasi,haistata kukkaset painostajille.Mutta anna myös näiden vauva-ihmisten hymistellä onneaan,ilman lapsia ei täällä asu kohta yhtään suomalaista..
Lohdullista. Tämmöisellä pikkukylällä tuntuu siltä, että olen ainoa joka kulkee tämmöistä tietä. Pikkuhiljaa olen jäänyt sosiaalisten ympyröiden ulkopuolelle, en käy äiti-lapsi kerhoissa, enkä osaa puhua lapsista luontevasti. Olen 30. Kun ns. ystävät kääntävät puheen lapsiin ja äitiyden iloihin, niin minun mielipiteellä ei ole väliä. Annetaan ihan reilusti hymähtelemällä ymmärtää, että en tajua mistään mitään. Olen tehnyt kantaani lapsettomuuteen selväksi aina kun sitä on tultu "hyväntahtoisesti" utelemaan ja tyrkyttämään, silti on ihmisiä, jotka katsovat oudosti kun kerron kantani. Kyllä sen näkee kun toinen oivaltaa mielestään, että tämähän on jotenkin outo tyyppi. Äidit tuntuu elävän ihan toisissa sfääreissä kuin minä. Tuntuu, että he kuvittelevat olevansa jotain yli-ihmisiä. Totta on se, että muusta en ole heidän huomannut osaavan puhua kuin lapsistaan, surkeuttani lisää vielä se, että minulle maalaillaan kuvaa yksinäisestä vanhuudesta. Kotipalvelualalla työskentelevänä voin kyllä sanoa, ettei edes 10 lapsen äitiys tuo läheskään aina onnellista vanhuutta. Yksin ovat.
Joskus oloni on niin ahdistava, että tuntuu kuin kuolisin yksinäisyyteen. Minulla ei ole kunnon keskustelukavereita ja tuntuu, että älylliset lahjani menevät hukkaan. Ikävystyn ja olen pahan tuulinen. Olen kyllä naimisissa ja mieheni on ihana ja lisäksi on samoilla linjoilla kanssani! Meillä on koira (kavereideni mielestä se on harjoitusvauva voi jeesus, koirahan se on perkele vai onko kuulleet vauvaa vietävän lenkille tarpeilleen neljästi päivässä yhteensä noin 15 kilometriä) Joskus vain kaipaa aikuista seuraa muistakin kuin omasta perheestä. En rehellisesti tunne muita vapaaehtoislapsettomia kuin itseni.
ja on totta että keskustelut lapsettomien ystävien kanssa loppuivat jo ensimmäisen lapsemme saatuamme. Mutta ei pelkästään meidän takia. Onhan se selvää, ettei keskustelusta tule kovin rikasta, kun toiset puhuvat viikonlopun kulusta ravintolassa, ja toiset yöitkuista ja hampaidenteosta.. Ne ovat niin eri maailmat, että vaikka kuinka yritimme jatkaa yhteisiä tapaamisia, niistä oli entinen tunnelma mennyt. Ja tietysti, ihmiset vanhenevat. Olisihan toisaalta kauheaa jos sinkkuaikojen elämäntyyli jatkuisi aina vaan samanlaisena, eikä mitään muutosta tapahtuisi.
Lapsen saaminen on todella, niin elämää mullistava asia, ettei ole mitään mieltä verrata uutta ja entistä elämäänsä. Enkä itse kaipaakaan siihen takaisin. Mies sanoo samaa. Nuorena sai ajella ympyrää kaupungilla ihan kyllikseen, olisi jotenkin noloa, jos siellä pyörisi vielä nelikymppisenä. Ei kai siitä saisi enää mitään irti!
En tarkoittanut, että me pyörittäisiin kaupungilla ja ravintoloissa. Ei pyöritä, viimeksi kävin ravintolassa vuosi sitten, kun mukaan kutsuttiin. Keskustelun aiheita on monia. Ei liene kiinni äitiydestä, osaako keskustella esim. yhteiskunnallisista asioista, kulttuurista, maailman menosta, työstä tai vaikka talitiasten lisääntyneestä liikkumisesta ruokintapaikoilla ;-) vai mitä? Ehkä ihmisiä ei sitten kiinnosta muut aiheet kuin lapset ja arjen pyörittäminen heidän ehdoillaan... Kertakaikkiaan en suostu uskomaan, että lapset jakaisivat ihmiset nin totaalisesti eri leiriin, että mitään puhuttavaa ei enää ole, se olisi sääli. Pitäähän lapsellisenkin kehittää myös omaa ajatusmaailmaansa, ettei ihan pystyyn tylsisty, eiks jeh?
"Onhan se selvää, ettei keskustelusta tule kovin rikasta, kun toiset puhuvat viikonlopun kulusta ravintolassa, ja toiset yöitkuista ja hampaidenteosta.. Ne ovat niin eri maailmat, että vaikka kuinka yritimme jatkaa yhteisiä tapaamisia, niistä oli entinen tunnelma mennyt"
Joopa, mitenhän jos oisi toiselle rehellisesti sanonut että meidän maailmat ei nyt oikein kohtaa. Kumman mielstä ne muuten olivat eri maailmat?
Sinä olet joskus elänyt sen viikonlopun kulun, toinen ei niitä hampaantekoja. Oisiko voinut jotenkin johdatella kulun neutraalinpaan aiheeseen?
Mutta ikäväkseni olen todennut että kun jokaisessa sivulauseessa tulee aiheeksi se oma lapsi, sen tekemiset ja tekemättäjättämiset niin yhteydet loppuvat lyhyeen.
Kuten eräs kirjoittaja täällä sanoi olevansa ensisijaisesti ihminen jne, niin hatunnosto hänelle! Se taas millä kukin maailmansa ensisijaisesti täyttää on eri asia.
vauvakuumetta näkynyt, ainakaan vielä (30 vee). Vannomaan en mene, mutta todennäköistä on etten vauvarumbaan koskaan ala. Mutta suurinosa kevereistani ovat "lapsellisia", eikä se tuota ongelmaa. Onhan niillä kuitenkin Elämä. Siis muitakin jutun aiheita löytyy kuin lapset. Ja voihan niistä lapsistakin puhua, eihän se nyt niin outo asia ole, onhan jokainen itsekkin ollut..?
Onneksi siinä onnellisessa asemassa etteivät sukulaiset painosta, löytyy muitakin lapsettomia. Muutenkin tunuu että aika paljon törmännyt porukkaan jotka eivät halua tenavia eli ei meitä vauvakuumeettomia niin vähän ole.
Ihan kuin minun kynästäni. Totta on ettei monet (toki on poikkeuksia, siitä kiitos heille!) lapsiperheen varsinkaan äidit jaksa puhua mistään muusta kuin noista ripuleista ja korva kierteistään.
Ja se suvaitsemattomuus, kun ei saisi olla erilainen, huoh.
Ja jos tehdään miehen kanssa jotain kivaa, niin pian on nämä naiset valistamassa että helppohan teidän on huvitella kun ei ole lapsia! No niin onkin! Mitä tuohon pitäisi sanoa? Mitäs ovat sitten tehneet lapsia jos se niin kauheaa on, että on kuin pallo jalassa.
..mut älkää silloin myöskään kasvattako lapsia!
Minä olen vasta pieni, ja sinä olet minun maailmani .
Sinulta minä opin, kuinka tässä maailmassa toimitaan.
Sinuun minä turvaan.
Näytäthän, mikä elämässä on tärkeää. Suojele minua kaikelta pahalta.
Tien jonka minulle näytät, myös minä näytän joskus omille lapsilleni.
Sinä teit minut tähän maailmaan.
Samalla annoit lupauksen rakastaa minua ja pitää minusta huolen.
Ethän koskaan unohda, että lupasit?
**--***--***---***--***--***--***--***---***---***
Jag är ännu bara liten, och du är hela min värld.
Av dig lär jag mig hur man idenna värld agerar.
På dig förlitar jag mig
Du visar väl, vad som är viktigt i livet.
Skydde mig från allt det onda.
Den väg du visar mig, visar också jag någon gång åt mina barn.
Du födde mig till denna värld.
Samtidigt lovade du att älska mig dch att sköta om mig.
Du glömmer väl aldrig, att du lovade?
**--***--***---***--***--***--***--***---***---***
-
I am still, and you are my whole world.
From you I learn how to act in this world.
On you I rely.
Show me, what is important in life.
Protect me from all evil.
The path you show me, I will one day show to children of my own.
You brought me into this world.
At the same time you gave a promise to love me ar to take care of me.
You will never forget you promised, will you?
Hyvää joulua kuitenkin kaikille!