yksiössä

Muutin 160 neliön talosta yksiöön. Ei ahdistanut, se oli minun kotini. Tein sen omannäköiseksi, rakastin ahtautta ja röyhelöä.
Ei haitannut pakastin ainoassa huoneessa, vähän vaivaa aiheutti, kun liina päällä ja kippoa ja kappoa. Ei haitannut edes kaksilevyinen hella, sain silläkin tehtyä haluamani ruuat.
Vaihdoin kaksioon ja syy oli ainoastaan jokinäkymä, sama vuokra, maalle jossa katuvalot sammuu klo 22. Koti on siellä, missä viihtyy, neliöistä viis. t. onnellinen nyt, eronnut

vähemmän siivottavaa ja kaikki käden ulottuvilla;D

Kyllä kai se on asunnon suunnittelu ja koko tärkämpiä kuin huoneiden määrä. Itse asuin viimeksi 55 neliön yksiössä eikä takuulla tuntunut ahdistavalta. Exäni kanssa asuttiin joskus 39 neliön yksiössä, jonka pohjaratkaisu oli niin hyvä että tuntui kuin tilaa olisi ollut puolet enemmän.

Jotkut viihtyvät vapaaehtoisesti ja jotkut olosuhteiden pakottamana. Asia riippuu varmaan elämäntavoista ja tarpeista. Mieti itse kuinka monessa huoneessa aktiivisesti asut.

Vanhemmiten voisin hyvinkin kuvitella asuvani kohtuullisen pienessäkin huoneessa jossain palvelutalossa tai vastaavassa, jos olisi riittävästi yhteisiä väljiä tiloja käytettävissä ja mukavia naapureita niitä jakamassa.

Perheemme pieneni ja muutimme keskivertoa isommasta ok-talosta puolta pienempään rivariin. Ihanaa - tuntuu, että isossa talossa ihmiset eksyivät toisistaan!! Vaikka jokaisella lapsella esim. oli jo silloin omassa huoneessa tv, kaikkein parhaiten viihdyimme yhdessä kasassa telkkarihuoneen sohvalla taistelemassa kaukosäätimestä. Ihminen kaipaa toista ihmistä!
Noo - alkuperäiseen aiheeseen liittyen - ehkäpä yksiö, vaikka yksinkin eläisin, alkaisi ahdistaa!
Tai onhan niitä sadankin neliön yksiöitä...