Outo tilanne

Olemme epävirallisesti naimisissa. Pidimme pienimuotoiset häät ystävien läsnäollessa, koska halusimme juuri tietyn päivän hääpäiväksemme. Aikaa "kunnollisten" häiden järjestämiseen ei ollut. Vanhempani ovat uskovaisia, eivätkä olisi ymmärtäneet asiaa meidän perusteluillamme, joten sanoimme käyneemme maistraatissa vihillä (inhottavaa valehtelua, mutta en halunnut pahoittaa heidän mieltään). Nyt mummoni, jolta olen saamassa pienen perinnön, on sairaalassa erittäin huonossa kunnossa. Pitääkö äkkiä käväistä maistraatissa virallistamassa tämä epävirallinen liitto (mitään syytä olla tekemättä näin ei ole, ei vain olla saatu aikaiseksi) ja tehdä avioehto vai voinko vetkuttaa tilannetta ilman että vanhempani saavat tietää asiasta? Eli millasia tietoja perunkirjaan tulee? Näkyykö esim. puolison nimi ja onko mainintaa avioehdosta? Äitini luultavasti ottaa pesänhoitajan roolin, enkä haluaisi tämän surun keskellä saada sitä lisää aikaan. Vaikka itsepähän olen soppani keittänyt.
7792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Perukirjaan ei merkitä osakkaiden aviosuhdetta, vielä vähemmän osakkaiden puolisoiden tietoja tai osakkaan mahdollista avioehtoa. Mutta osakkaista otetaan perukirjan liitteeksi virkatodistus, ja siitä todennäköisesti ilmenee aviosuhde (naimaton/avioliitossa), vaikkei puolison henkilötietoja mainittaisikaan.

Kuolinpesän osakkaita ovat perillisten ohella ns. yleistestamentin saajat. Jos mummo testamenttaa sinulle määräosan jäämistöstään (esim. 1/5 osan), olet yleistestamentin saaja ja pesän osakas. Jos sen sijaan saat jonkin esineen tai tietyn rahamäärän, olet ns. erityistestamentin saaja etkä pesän osakas.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta.

    Äänestä

Siviilivihkiminen kestää max. viisi minuuttia, jotta en usko että voit perustella ajanpuutteella sitä, ettei teitä ole oikeasti vihitty...

Äänestä
  • Päätimme ottaa hääpäiväksemme 1.1. ja noin kahden viikon varoitusajalla. Juhliimme emme vihkijää halunneet mukaan ja se olisi maksanut eikä mahdollisesti uudenvuodenpäiväksi olisi edes ketään saanutkaan. Toiseksi avioliiton esteiden tutkintaankin menee jo viikon verran aikaa, joten melkoisen kiirettä olisi pidellyt.

    Äänestä

  • Orkidea kirjoitti:

    Päätimme ottaa hääpäiväksemme 1.1. ja noin kahden viikon varoitusajalla. Juhliimme emme vihkijää halunneet mukaan ja se olisi maksanut eikä mahdollisesti uudenvuodenpäiväksi olisi edes ketään saanutkaan. Toiseksi avioliiton esteiden tutkintaankin menee jo viikon verran aikaa, joten melkoisen kiirettä olisi pidellyt.

    Nyt eletään jo lokakuuta. Ei vieläkään ole ollut aikaa?

    Äänestä

  • hmmm kirjoitti:

    Nyt eletään jo lokakuuta. Ei vieläkään ole ollut aikaa?

    siis jopa marraskuuta :-D

    Äänestä

  • Orkidea kirjoitti:

    Päätimme ottaa hääpäiväksemme 1.1. ja noin kahden viikon varoitusajalla. Juhliimme emme vihkijää halunneet mukaan ja se olisi maksanut eikä mahdollisesti uudenvuodenpäiväksi olisi edes ketään saanutkaan. Toiseksi avioliiton esteiden tutkintaankin menee jo viikon verran aikaa, joten melkoisen kiirettä olisi pidellyt.

    näy virkatodistuksesta, joten aitisi saattaa hoksata väärän päivan. Ainakin se näkyy, jos et mummin kuyolinpäivänä ole naimisissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Orkidea kirjoitti:

Olemme epävirallisesti naimisissa. Pidimme pienimuotoiset häät ystävien läsnäollessa, koska halusimme juuri tietyn päivän hääpäiväksemme. Aikaa "kunnollisten" häiden järjestämiseen ei ollut. Vanhempani ovat uskovaisia, eivätkä olisi ymmärtäneet asiaa meidän perusteluillamme, joten sanoimme käyneemme maistraatissa vihillä (inhottavaa valehtelua, mutta en halunnut pahoittaa heidän mieltään). Nyt mummoni, jolta olen saamassa pienen perinnön, on sairaalassa erittäin huonossa kunnossa. Pitääkö äkkiä käväistä maistraatissa virallistamassa tämä epävirallinen liitto (mitään syytä olla tekemättä näin ei ole, ei vain olla saatu aikaiseksi) ja tehdä avioehto vai voinko vetkuttaa tilannetta ilman että vanhempani saavat tietää asiasta? Eli millasia tietoja perunkirjaan tulee? Näkyykö esim. puolison nimi ja onko mainintaa avioehdosta? Äitini luultavasti ottaa pesänhoitajan roolin, enkä haluaisi tämän surun keskellä saada sitä lisää aikaan. Vaikka itsepähän olen soppani keittänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu