Suuri sininen paska

Onko tällä palstalla kohtalotovereita IBM:n palkkalistoilla? Tätä firmaa kannattaa välttää kaikin mahdollisin keinoin.

Kankeaakin kankeampi organisaatio ja kaikki työkalut suoraan 90-luvun puolivälistä. Palkkaa ei edes nimeksi ja karmea kiire päällä koko ajan.

Parannusehdotuksia satelee työntekijöiltä tuon tuosta ja pomot sanoo "kattellaan". Isot pomot kun kerran vuodessa käyvät katsomassa ovat ihan pihalla kaikesta. PRKL.
42669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

täysin samaa mieltä. Itse jouduin liittymään metsäfirman tietohallinnon ulkoistamisen myötä IBM:n palkkalistoilla. Ja voi helvetti sitä byrokratiaa, sekä kiire paskaa. Reilun vuoden verran siinä kiikuttelen ja vaihdoin pois. Mikään ei enää toiminut kuin ennen, älytöntä touhua oli.

Äänestä
  • Jaahas, mä kun luulin että tarkoititte jenkkiläisten eläkeläisten omistamaa Nokiaa. Siellä kun on tasan sama meno.

    Se muuten että työkalut ovat about 5-10 vuotta vanhoja ei välttämättä mitenkään tee niistä huonoja tai tehottomia, mutta tuo kuvaamanne johtaminen...

    Tai siis sen suorittaminen 30-40 vuotta vanhoun metodein, ja mangerit (damagerit) jotka eivät tajua mistään mitää, saatikka että tajuaisivat edes olevansa pihalla - tämä on liiankin osuvaa muihinkin firmoihin.

    Incompetence, kädettömyys, osaamattomuus, kyvyttömyys edes tajuta että ei osaa, on se varsinainen ongelma.

    Äänestä

  • Sininen hohto kirjoitti:

    Jaahas, mä kun luulin että tarkoititte jenkkiläisten eläkeläisten omistamaa Nokiaa. Siellä kun on tasan sama meno.

    Se muuten että työkalut ovat about 5-10 vuotta vanhoja ei välttämättä mitenkään tee niistä huonoja tai tehottomia, mutta tuo kuvaamanne johtaminen...

    Tai siis sen suorittaminen 30-40 vuotta vanhoun metodein, ja mangerit (damagerit) jotka eivät tajua mistään mitää, saatikka että tajuaisivat edes olevansa pihalla - tämä on liiankin osuvaa muihinkin firmoihin.

    Incompetence, kädettömyys, osaamattomuus, kyvyttömyys edes tajuta että ei osaa, on se varsinainen ongelma.

    Eikä se todellakaan ole pitkässä juoksussa tehokas, eikä edes omistajille tuottoisa tapa johtaa yritystä. Vaikka luullan säästettävän esim. koulutuskustannuksissa, kun annetaan vanhoille kenkää ja palkataan uusia, joilla on juuri sen hetken tarpeen mukaista osaamista, menetetään koko henkilöstön työmotivaatiossa ja lojaaliudessa, ja vähitellen kyseenalaisen työnantajan maine leviää, ja osaamisesta joutuu maksamaan yhä enemmän.

    Äänestä

  • Eliah Neus kirjoitti:

    Juuri näinhän se on!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Graag kirjoitti:

Onko tällä palstalla kohtalotovereita IBM:n palkkalistoilla? Tätä firmaa kannattaa välttää kaikin mahdollisin keinoin.

Kankeaakin kankeampi organisaatio ja kaikki työkalut suoraan 90-luvun puolivälistä. Palkkaa ei edes nimeksi ja karmea kiire päällä koko ajan.

Parannusehdotuksia satelee työntekijöiltä tuon tuosta ja pomot sanoo "kattellaan". Isot pomot kun kerran vuodessa käyvät katsomassa ovat ihan pihalla kaikesta. PRKL.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu