Päiväraha

Nythän on tiedetty, että päivärahaa ei kauempanakaan olevalle metsäänsä hoitavalle voi kuluihin saada. Kun verovirastoissa on erilaisten virkailijoiden kanssa jutellut (olikohan ihan verohallituksessa), että jos käy normaalisti metsäpalstallaan jossa säilyttää työkaluja ja aikookin mennä kauemmaksi metsähoitoon ja tarvitsee hakea työkalut "päämetsäpaikasta", niin silloin voisi laskea itselleen päivärahat, jos palauttaa aina työkalut sinne takaisin.
Näinhän on työssäkävijöilläkin, että työpaikalta ei saa päivärahaa, mutta jos lähtee tilapäiseen työhön kauemmaksi, niin silloin saa päivärahaa.

Mitä mieltä tai onko kokemusta asiasta?
7868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On myös tiedetty että itselleen ei voi kyseisellä tavalla laskea päivärahoja.

Seuraavassa lyhyt perustelu edelliselle lausumalle.

Metsätalouden verotus tapahtuu tuloverolain mukaan ja puun myyntitulo on pääomatuloa. Omat päivärahat saadaan vähentää vain ansiotulosta. Verohallitus on katsonut, että oman asunnon ja metsätilan väliset matkat eivät oikeuta elinkeinokustannusten lisäyksen vähentämiseen niinsanottuina omina päivärahoina. Perusteena on se että metsätilaa pidetään varsinaisena työpaikkana eikä matkan luonnetta voida pitää tilaspäisenä työmatkana. Sama koskee myös erillisten metsätilojen välisiä matkoja.

Eli voit huoletta säilyttää työkalut kotona, "päämetsäpaikalla" tai "sivumetsäpaikalla", hakea ne ja palauttaa ne minne vain niistä kulloinkin haluat mutta omia päivärahoja et voi vähentää.

Äänestä
  • Vastauksesi oli oikea mutta perustelut väärät.

    Äänestä

  • metsänomistaja kirjoitti:

    Vastauksesi oli oikea mutta perustelut väärät.

    No jos perustelut ovat mielestäsi väärät niin valita korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Perustelut on heidän ennakkopäätöksestä.

    Äänestä

  • verovalistaja kirjoitti:

    No jos perustelut ovat mielestäsi väärät niin valita korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Perustelut on heidän ennakkopäätöksestä.

    Nyt annoit oikeat perustelun. Kyse on todellakin KHO:n päätöksestä, ei verohallituksen ohjeesta. Itse asiassa ennen KHO:n päätöstä verohallinto läpikatsoi vähennyksen teon. Päätöksen tultua ei enää.

    Nyt väärin on enää ohjeesi valittaa korkeimpaan. Voisitko korjata vielä sitä.

    Äänestä

  • metsänomistaja kirjoitti:

    Nyt annoit oikeat perustelun. Kyse on todellakin KHO:n päätöksestä, ei verohallituksen ohjeesta. Itse asiassa ennen KHO:n päätöstä verohallinto läpikatsoi vähennyksen teon. Päätöksen tultua ei enää.

    Nyt väärin on enää ohjeesi valittaa korkeimpaan. Voisitko korjata vielä sitä.

    Hienoa, saitko hyvänkin orgasmin kun pääsit viimein pätemään.

    Ps. Kokeile googlella jos löytäisit ohjeen valittaa.

    Äänestä

Jää kotia keinumaan , jos et ilman avustusta sel-
viä edes risukkojas raivaamaan .

Äänestä
  • Tietysti tarkoitit silmukkaa joka pannaan kaulaan ja toinen pää korkealle oksaan ja eikun kiikkumaan;(
    Savathan laisäätäjämmekin jos jonkinmoista etuutta(päivärahoja)? Vaikka vapaehtoisesti haluavat edustamaan ja työpaikka tiedetään?
    Ollaanko sitä samalla viivalla?
    Vai haluaako kaikki antaa toisille etumatkaa etenkin metsänsä hoitajat.
    Jos metsänomistajat vaihtaisi keskenään kohteita, niin silloinhan päivärahatkin olisi sallittuja:) vai?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mauno kirjoitti:

Nythän on tiedetty, että päivärahaa ei kauempanakaan olevalle metsäänsä hoitavalle voi kuluihin saada. Kun verovirastoissa on erilaisten virkailijoiden kanssa jutellut (olikohan ihan verohallituksessa), että jos käy normaalisti metsäpalstallaan jossa säilyttää työkaluja ja aikookin mennä kauemmaksi metsähoitoon ja tarvitsee hakea työkalut "päämetsäpaikasta", niin silloin voisi laskea itselleen päivärahat, jos palauttaa aina työkalut sinne takaisin.
Näinhän on työssäkävijöilläkin, että työpaikalta ei saa päivärahaa, mutta jos lähtee tilapäiseen työhön kauemmaksi, niin silloin saa päivärahaa.

Mitä mieltä tai onko kokemusta asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu