politiikkaa saksan maalta

hoksaako romaani

nykyään saksassa on laiton hallitus.

oikeuskäsityksen mukaan saksalaiset valitsivat vapaissa vaaleissa johtajan 30-luvulla, ja kolmannenvaltakunnan viimeisen laillisen hallituksen johtaja oli suuramiraali döniz

tämän dönitzin laillisen hallituksen kaatoivat miehitysvallan edustajat ja kaikki jälkeenpäin tulleet hallitukset ovat olleet nukkehallituksia.

tietenkään tämä ei ole poliittisesti realistista nykypäivänä, mutta tämä on kuitenkin totuus ja oikeus olisi että miehitysvallat poistuisivat saksasta.
eli tukikohdat pois ja jatkettaisiin laillisen perustuslain pohjalta mihin jäätiin 1945.

tämä vuoteen 1945 vallinnut hallitusmuoto on saksalaisten itse demokraattisesti valitsema ilman ulkopuolista painostusta ja ohjailuja.

nämä ovat vastaansanomattomia tosiasioita.

onko se nyt laitaa että pitää tehdä taas vallankumous että saadaan laillinen ja demokraattinen perustuslaki ja hallitus saksaan.

saksalaisia on sorsittu 60 vuotta, olisi aika niiten ottaa oikeus omiin käsiin omista asioista.

5

204

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • identiteettiin

      Oltiin eletty aikaa, jolloin lukuisat kansallisvaltiot syntyivät, valistiksen järjenkorostuksen ajan jälkeisessä reaktiossa, romantiikan aikana kansallisuusaate oli tuottanut suuren joukon nationalistisia pyrkimyksiä ja uusia knasallis historioita, 'meidän valtion eepoksia', kansalliseepoksia ym ym. Saksan 'maa' oli ollut tuhannen vuotta 4000 neljäntuhannen pikkuherttuakunnan muodostama epämääräinen hajanainen palapeli, jossa kaikki olivat jatkuvasti tapelleet kaikkia toisia pikkukunkkuja vastaan, ja oli veljeilty milloin minnekin, Burgundiin ja minne vain, Ranskaankin!. Kaikkia yhdistävä 'historia' saksalaisilta puuttui - se piti keksiä ja se keksittiin: 'arjalaisuus'. No, sitten siinä tapahtui mitä tapahtui, ja Saksa, oli edelleen hajaannuksen tilassa ja nöyryytettynä.

      Se, että kansan enemmistö muka valitsi natsismin, on kyllä ihan trikki. Sitä se ei tehnyt, se johdateltiin siihen. Muuallakin oli diktatoorisuutta vallalla, toki kansalaiset tovioivat että tulisi järjestys jne. Eivät tavalliset ihmiset tajunneet mihin sellainen höyryäminen johtaa. 56% prosenttia äänestäjistä äänesti natseja vastaan, 1933!! Mutta se nyt vain meni niin kuin meni. Natsien toimintaidea oli, että 'liity roistoihin' (meihin hyviin ihmisiin siis), tai muuten sinut hakataan. Ja niin myös tehtiin.

      Tämä oli romanien kannalta hyvin huono asia.

      Hitler olisi voitu pysäyttää!

      (The Coming of the Third Reich - 641 sivua, Allen Lane, Richard J. Evans, 2003. Tara Pepperin artikkelista Newsweekissä 1. tammikuuta 2003)

      Niin, voisi kysyä, että miten ne rotuhygienia-aatteet olivat ennen Saksan lopullisen ratkaisun yritystä toimineet? Spartassa! Tuossa maineikkaassa sotaissa ja järjestyksessä pidetyssä valtiossa, hylättiin heikot, kampurajalat ja muuten vain rumemmat ja hintelät lapset kuolemaan sen enempiä tunteilematta. Se vasta oli rotuhygieniaa! Mutta, yksi kysymys: Missäs ne spartalaiset nyt ovat??

      • arjalaisuushaaveisiin

        ja kauhisteli kaikkialle leviäviä 'tummia ihmisiä', Suomessa jo steriloitiin 'pikkuhupsuja, mielevikaisia, kaatuvatautisia, ja seksuaalisuutta osoittavia sopeutmattomia naisia ja miehiä, asunnottomia ja kiertelevää elämää viettäviä impesilleja', Perttulassa mm (yksityinen nainen ja hänen miehensä, omin luvin toimittivat), Niin ja Kätilöopistolla ja naisteklinikalla, 'kansamme parhaan' nimissä, rotuhygienian vuoksi', epämääräisiä miehiäkin kuohittiin, ei kysytty edes lupaa, keneltäkään. Niin että ei se Hitler varsinaisesti mitään uutta keksinyt, se vain oli opportunisti käytti hyväkseen kansalaisten tietämättömyytta ja oikeita ja kuviteltuja pelkoja ja ennakkoluuloja. Mitä uutta? Vai että saksan maalla on nyt niin huonosti, että ei kannata isänmaasta kantaa huolta


      • vuosiluku
        arjalaisuushaaveisiin kirjoitti:

        ja kauhisteli kaikkialle leviäviä 'tummia ihmisiä', Suomessa jo steriloitiin 'pikkuhupsuja, mielevikaisia, kaatuvatautisia, ja seksuaalisuutta osoittavia sopeutmattomia naisia ja miehiä, asunnottomia ja kiertelevää elämää viettäviä impesilleja', Perttulassa mm (yksityinen nainen ja hänen miehensä, omin luvin toimittivat), Niin ja Kätilöopistolla ja naisteklinikalla, 'kansamme parhaan' nimissä, rotuhygienian vuoksi', epämääräisiä miehiäkin kuohittiin, ei kysytty edes lupaa, keneltäkään. Niin että ei se Hitler varsinaisesti mitään uutta keksinyt, se vain oli opportunisti käytti hyväkseen kansalaisten tietämättömyytta ja oikeita ja kuviteltuja pelkoja ja ennakkoluuloja. Mitä uutta? Vai että saksan maalla on nyt niin huonosti, että ei kannata isänmaasta kantaa huolta

        ei muuta


      • tiedät ihan

        hyvin, että, asia jota edustat, ei koske suinkaan vain romaneita, vaan ihmisiä yleensä. Sanon vain, ihan ystävllisesti. En voi ymmärtää miksi täällä jaksat tuota juttuasi esitellä! Niin, tää kirjoitus on avauksen tekijääle.


      • 20-30-luvulla
        tiedät ihan kirjoitti:

        hyvin, että, asia jota edustat, ei koske suinkaan vain romaneita, vaan ihmisiä yleensä. Sanon vain, ihan ystävllisesti. En voi ymmärtää miksi täällä jaksat tuota juttuasi esitellä! Niin, tää kirjoitus on avauksen tekijääle.

        aivan tosissaan esitettiin ajatuksia, että invalideja ja vaivaisia ja epämääräisiä ihmisiä pitäisi voida ottaa hengiltä, koska heistä on vain kuluja, ehdotettiin samallaisia lakeja kuin saksassa aikanaan, omistaanhan he aloittivat kansansa elvyttämisen ja järjestyksen luomisen, ettei tulisi niin kalliiksi, niin piti säätää lakeja, että lait ei ole voimassa jne

        Näin se oli, oikeuskäsitykisä on niin monenlaisia. seriffi kiltti, älä poista tätä avausta, tää on ihan hyvä juttu, laitetaan kissa pöydälle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe