huomenta

Voiko ihanammin aamun enää alkaa. Yöllä heräsin mukaviin ääniin, kun vanhempi koira oksenteli makkarin matolle kaikki syömänsä ruohot ja kokonaisena nielaistut nappulat. En jaksanut nousta, joten siivoushomma odotti aamulla.
Tossa seitsemän aikaan herätys ja molemmat koirat päästin pihalle. Nuorempi paineli vauhdikkaasti pihan perälle kakkimaan, mutta eihän se torttu suostunut irtoomaan, vaan jäi roikkumaan karvoihin. No hauva siitä pelästyneenä raahasi pyllyään pitkin pihanurmea ja sai kauniin valkoisen turkkinsa pintaan uuden suklaanruskean värin. Huokasin ja taisinpa päästellä suustani parit ärräpäätkin. Siispä piski kainaloon ja suihkuun jossa vedet silmissä yökkien pesin sonnat pois. Sitten aamukahvit nopeasti ja käärimään makkarin matot rullalle ja koneeseen. Apua, hajookohan pesukone? Luutusin vielä lattialta loput ruohonjämät ja kiroilin mielessäni miljoonannen kerran koirien hankkimista.
Lähetin tyttären kouluun, tulin keittiöön jossa odotti sekunttia aiemmin tehty pissalätäkkö. Tyynesti siivosin senkin, menin terassille tupakalle, laskin kymmeneen.
Että tämmöinen aamu meillä. Tossa ne nyt tuhisee unten mailla niin söpöinä ja viattomina, saakelin paskapyssyt.
Tää on sitä koiranomistajan arkea, ajattelin. Silitin pienemmän koiran vielä kosteata turkkia, se nosti unisen katseensa minuun ja kellahti oitis selälleen. Ole siinä sitten vihainen.
Taidanpa vetästä vielä toisen tupakan ja kolme kuppia kahvia.
2752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se tupakointi!!!!!!

Äänestä

...kyllä niin tutulta =) Vaikka koiria ei vielä olekaan kuin yksi niin joutuu sitä välillä kymmeneen laskemaan ja hermosavuja vetämään. Itsekin tänään heräsin siihen kun tuo oksensi olohuoneen matolle =P

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


uninen mutsi kirjoitti:

Voiko ihanammin aamun enää alkaa. Yöllä heräsin mukaviin ääniin, kun vanhempi koira oksenteli makkarin matolle kaikki syömänsä ruohot ja kokonaisena nielaistut nappulat. En jaksanut nousta, joten siivoushomma odotti aamulla.
Tossa seitsemän aikaan herätys ja molemmat koirat päästin pihalle. Nuorempi paineli vauhdikkaasti pihan perälle kakkimaan, mutta eihän se torttu suostunut irtoomaan, vaan jäi roikkumaan karvoihin. No hauva siitä pelästyneenä raahasi pyllyään pitkin pihanurmea ja sai kauniin valkoisen turkkinsa pintaan uuden suklaanruskean värin. Huokasin ja taisinpa päästellä suustani parit ärräpäätkin. Siispä piski kainaloon ja suihkuun jossa vedet silmissä yökkien pesin sonnat pois. Sitten aamukahvit nopeasti ja käärimään makkarin matot rullalle ja koneeseen. Apua, hajookohan pesukone? Luutusin vielä lattialta loput ruohonjämät ja kiroilin mielessäni miljoonannen kerran koirien hankkimista.
Lähetin tyttären kouluun, tulin keittiöön jossa odotti sekunttia aiemmin tehty pissalätäkkö. Tyynesti siivosin senkin, menin terassille tupakalle, laskin kymmeneen.
Että tämmöinen aamu meillä. Tossa ne nyt tuhisee unten mailla niin söpöinä ja viattomina, saakelin paskapyssyt.
Tää on sitä koiranomistajan arkea, ajattelin. Silitin pienemmän koiran vielä kosteata turkkia, se nosti unisen katseensa minuun ja kellahti oitis selälleen. Ole siinä sitten vihainen.
Taidanpa vetästä vielä toisen tupakan ja kolme kuppia kahvia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu