Tänään televisiosta.
TV1 kello. 17.10 Viinan Vammauttamat.
Kertoo alkoholistiäitien vammauttamista lapsista, varmaan kannattaa katsoa myös bio-äitien.
TV1 kello. 17.10 Viinan Vammauttamat.
Kertoo alkoholistiäitien vammauttamista lapsista, varmaan kannattaa katsoa myös bio-äitien.
Vastaukset 18
Vanhimmat
eihän biologiset isät voi vaikuttaa näihin viinan aiheuttamiin vammojen syntymisiin.
Nämä viinan aiheuttamat vammat tulevat lisääntymään hyvin kaaosmaisesti koska nuoret tytöt/naiset juivat jo humalahakuisesti ja moni jo jäänyt viinan koukkuun eikä pääse siitä irti noin vaan ei edes raskaus anna sitä voimaa lopettaa.
Kukahan niitä lapsia jaksaa hoitaa kun sijaisvanhemmat loppuvat kovan työtaakan vuoksi. Ei kait tulevaisuuden hyvätkäänvanhemmat jotka voisivat kelvata tutkimusten jälkeen sijaisperheeksi ota sitä suurta työmäärää noin vaan 350 €/kk palkkiolla.
...kun hoidamme näitä alkoholin uhreja, pieniä taapertajia.
tee sitä virhettä jonka lasten biologinenäiti on tehnyt ja sitten antaa vaan pois lapsi rievun taapertelemaan ja riepoteltavaksi edestakaisin.
Voin sanoa että vaikka en saisi pennin pyörylää meidän pienestä fas-tytöstä, niin hänet rakkaudella edelleen hoitaisin, enkä pois antaisi. Saattaisinpa ottaa toisenkin. Kurjaahan se on kun ryypätään, vaikka raskaana ollaan, mutta kuten sanottu, turha itkeä jos on paskat jo housussa. Koitetaan vaan jaksaa olla iloisia kaikesta huolimatta, vaikka meitä täälä aina niin mollataan.
Miksi noin nekatiivinen asenne?
Minä hoitaisin vaikka ilman palkkaa! Syyttely ei auta ketään... Hoidetaan, autetaan ja tuetaan. Yhdessä ollaan vahvempia!
...tai ainakin jonkinmoinen korvaus, ei pelkällä "sädekehällä" ketään elätetä, kouluteta ym.....jos meen sijaislapset menee minne tahansa, joka paikassa tarvitaan rahaa, jos haluat viikonlopuksi lapsesi jonnekkin, ei sitä ilmaiseksi kukaan ota, jollei sukulaiset.
Kyllähän meilläkin on "uloskasvanut" josta emme saa enää mitään, mutta ei tulisi mieleenkään pyytää häneltä rahaa, tehkööt joskus jotain työtä esimerkiksi, hänkin kuten muutkin ovat näitä alkoholin vaurioittamia, eli elämäänsä tyytyväisiä, kaikesta huolimatta.
Onneksi minulla on senverran hurja luonto, ettei heitä ainakaan hyväksi käytetä, vaikka joskus tuntuu, että aina saat olla jotain puolustamassa.
Sitä varten meitä sijaisäitejä onkin.
sijaisvanhemmista ja tutkittuja sijsisvanhempia ei juurikaan lisäänny. Että minua jo kovasti huolestuttaa nämä lapset jotka tarvitsevat niin paljon rakkautta huolenpitoa ja eheyttä eläämäänsä.
meillä on hyvin vaikea Fas-lapsi emmekä antaisi hänen jatkaa kiertelyä perheestä toiseen kuten on tehnyt koko pienen ikänsä.
jo syynätä odottavat äidit tarkempaan ja pyritäan puuttumaan ajoissa. Olen päihteetön bioäiti, jonka lapsi on huostassa, muttei kai se haittaa ottaa keskusteluun osaa. Ulospäin naamarinsa säilyttäviä kaappijuoppoja on virkanaisissa paljon, olen omin silmin nähnyt. Eräskin rouva istui itse sosiaalilautakunnassa, tipotteli odotusaikansa ja paiskoi vauvaansa. Suku hyssytteli, paha siihen on vieraan sotkeutua näiden parempien ihmisten perhe-elämään. Ei olisi sossu uskonut, turha kannella sellaisista. Saa vihat omaan niskaansa. Sainkin vihat niskaani myöhemmin kun jäin yh:ksi enkä ottanut alkoa. Täällä meillä ei siedetty minua muualta muuttanutta, kun olin äidillinen ja hoidin lapseni. Sossulla oli ottolapset. Huostaanotolle ei ole mitään järkevää perustetta.
...ennemmin tai myöhemmin, ainakin sijaisäitinä voin sanoa näin.
Neuvolat panostaa, mutta eivät ne kaikki äidit odotusaikana edes neuvolaa käytäkkään, joten vaikea siihen on silloin puuttua.
Juoppoja on kaikissa yhteiskuntaluokkaan kuuluvissa kansalaisissa, mutta en tiedä sanoa, pystyykö heistä kuitenkin osa lopettamaan siksi aikaa, kun lapsi syntyy, kukas toisen asiat tietää, ei kukaan.
Minusta turhaa huostaanottoa ei olekkaan, jos olisi niin äitinä hakisin kyllä purkua sille.
Hyvää jatkoa sinulle!
päihteidenkäyttö ja sieltä saa apua. Myös parisuhteen laatu kysellään. Ainakin Espoossa.
tutkittu juttu. Ja kuinka ne turhat huostaanotot masentavat vanhemmat. Esim. Karpolla on asiaa alku syksystä kertoi muutamasta turhasta huostaanotosta.
Hyvää jatkoa sinullekkin. Toivon, että avartaisit vähän maailmankuvaasi, etkä pidättäytyisi vain omissa asenteissasi. Joulukin on ovella. Että joulumieltä.
mutta moniko myöntää käyttävänsä alkoholia raskausaikana?
Alkoholistilla on muutenkin usein taipumus peittää ongelmansa ja kieltää jopa itseltään se, että käyttää liikaa - puhumattakaan silloin, kun tietää alkoholinkäytön olevan väärin ja haitallista lapselle, mutta ei pysty/halua lopettaa.
Aikanaan äitiysneuvolassa minultakin tuota kysyttiin kerran: "Käytätkö alkoholia?". Sen jälkeen asiasta ei sen enempää puhuttu. En toki käyttänytkään alkoholia ollenkaan raskausaikana, mutta yhtä hyvin olisin voinut tehdä niin eikä sitä neuvolan täti olisi huomannut, ellen olisi tullut paikalle kunnon huppelissa tai pahalle haisevana.
Mielestäni neuvolassa pitäisi jakaa tietoa alkoholin vaikutuksista sikiöön KAIKILLE odottaville äideille, ei pelkästään niille jotka myöntävät alkoholinkäyttönsä! Oikeasti, monikohan asioihin perehtymätön tietää näistä asioista. Eihän näistä asioista yleisesti puhuta.
Kyllähän näistä puhutaan. Joskus 2000-luvun alussa oli joko Punaisessa langassa tai Inhimillisessä tekijässä pariskunta, joiden tyttö oli kuollut huumeisiin eli ihan ensimmäisiä kertoja käytänyt ja äiti sanoi, ettei näistä huumeista ole puhuttu yleisesti. Niinpä niin! Missä ne silmät ja korvat on?
kuin puhuttiin silloin kun turvavyön käyttö tuli pakolliseksi sen kuulemista/näkemistä medissa sekä siittä jos ajat kolarin niin silloin, haittavaikutuksista ei kukaan varmaan jäänyt epäselväksi
Näin selvää tiedotusta ei FAS/FAE lasten syntymis riskeistä ole vielä ainakaan nähty tai kuultu.
tahallinen sellainen biovanhemmista juuri sen vuolsi ettei heidän kieroutensa paljastuisi.Myös tarkoituksellinen bioperheen häpäisy,etteivät uskaltaisi puhua mitään.
nimet julkisuuteen. Levitetään netissä joka kaupunkiin, ja myös sossujen nimet, niin eiköhän vähän laannu tämä "pelastetaan lapset yhteiskunnan tuilla kunnon lasten henkistä väkivaltaa ja alistamista" harrastaviin sijaisperheisiin.
Silloin ehkä näähdään se LASTEN ETU!
kun toden näköisesti moitteiden ja kaunan takana on todellisuudessa sairasihminen, joka ei omalta navaltaan kykene näkemään muuta kuin oman totuutensa. ja sen johdosta syyttää ongelmistaan aina jotain muuta, ulkopuolista. ei koskaan itseään. niin saanko laittaa samoin perustein hänen ja hänen kaltaistensa nimet nettiin?
joko silloin loppuisi muiden syyttäminen ja saisivat ex-puoliso, anoppi, naapurit, ex-ystävät, työtoverit, sossut ja sijaisvanhemmat heille kuuvan ihmisarvon ja rauhan?
ja kenen taholta varamasti saa. Kyllä lukija osaa päätellä, jos on oikeudenmukainen, henkilön arvon tai arvottomuuden.
Kun on kysymys lapsista, niin siitä vaan.
Sen voin sanoa omalta kohdaltani, että jotkut sossut painavat pään alas kun kohtaavat minut ja lapseni eivät ole sijaisvanhempien kanssa tekemisisä eivätkä halua.