Olen synnynnäinen onnistuja, teen oikein kaiken mihin ryhdyn, uskokaa tai älkää!
1) haistoin oikein 90-luvun laman ja myin JUURI oikeaan aikaan!
2) haistoin oikein ja ostin uuden kämpän laman jälkeen JUURI silloin kun hinnat olivat markalleen alimmillaan. Seuraavana päivänä ostopäivästäni alkoi hintojen nousu.
3) olen - tottakai - onnistunut löytämään sen pääkaupunkiseudun ainoan vuokranantajan, joka suostuu vuokraamaan lääväänsä minulle huomattavasti alle markkinatason, järjettömän halvalla, tehden itse tappiota. Maksan vain kolmasosan asunnon yhtiövastikkeesta eli vuokrani on 90 euroa kuussa.
4) Saan vuokrista ja muista kuluista huolimatta säästettyä ihan älyttömiä määriä kuukaudessa. Laitan sivuun valehtelematta yli 2.000 euroa kuussa noin 2.500 euron palkastani eli vuodessa saan säästettyä 20-30.000 euroa!
5) Osaan aina sijoittaa valtavat säästöni juuri oikeisiin osakkeisiin; pörssi on minulle varma paikka rikastua eikä riskiä tappioista kertakaikkiaan ole.
vuokra halpa
Kyllä elämä on ihanaa, tuhnuttelen vaan 10snt/sek ja rikastun ihan simona! Hitto että osaan.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Sanojen helinää...
Taivaassa perseet tervataan!
Tuntuu pelko olevan aika raastava kun palstan jutut noin ahdistaa. Olet siis ostanut ylihintaisen asunnon ja yrität nyt pönkittää omaa valintaasi. No, jokainen tavallaan.
nielee purematta kaiken.
No anna viiltäva analyysi aloittajan kirjoitksesta, oi Soros!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000011956631
Tästä kehittyy vielä legenda, pidän siitä huolen
Jos vielä jatkat kirjoittelua niin sinusta tulee palstan legenda. Kopioimasi juttu ei todellakaan ollut legenda ainesta. Paljon hyviä legendoja palstalla kyllä liikkuu.
On totta, että palstalla liikkuu paljon hyviä legendoja, mutta tässä viitattu on ehdottomasti yksi niistä, nauroin ääneen luettuani.
Tästä lähtien kukaan ei voi - ilman pilkkaa - siteerata itseään asiantuntijaksi.
Totta tuokin. On täällä ollut kyllä ennenkin aika vaarallista käyttää itsestään "asiantuntija" nimikettä...:-)
Ei käy kateeksi, vaikutat henkisesti tyhjältä ihmiseltä ja elämänarvosi näyttävät olevan vähän niin sun näin. Olet varmaan aika yksinäinen ja onneton ihminen. Toivon kuitenkin sinulle että joskus havahdut näkemään oman tilasi.
80-luvun alussa 5000mk. Jonka arvo on tänäpäivänä kasvanut sijoitusten vaihtuessa ajanmittaan 2105010 €. Tosin päivän kurssia en vielä ole katsonut. Liekö noussut tai laskenut. Eipä tuolla ole niin väliä.
kolme (3) euroa ja eilen sijoitukseni arvo oli jo lähes Suomen budjetin kokoinen, tosin tänään en ole tarkistanut. Eipä tuon ole niin väliäkään.