Lapsella olisi viikonlopputapaaminen nyt huomenna pitäisi lähteä matkaan. Mutta bioäiti ei ole soittanut eikä vastaa tekstiviesteihin eikä vastaa puhelimeen. Nyt on tänään laittanut puhelimen pois päältä. Joulu on tulossa ja oli suunnitteilla lapsen ja äidin yhteinen joulu mutta miten voimme suunnitella kun äit näi tekee lastaan ja meitä sijaisvanhempia kohtaa. Tämä on aivan surkeaa katseltavaa miten lapsi siitä kärsii. Kenen on syy jos nyt sanomme että tapaamisissa pidetään puolenvuoden tauko ja katsotaan sitten. Lapsi pitää saada rauhan omaan elämänarkeen eikä odottaa ja odottaa kuten nyt on ollut pari kuukautta sitä samaa junnaamista.
Te bioäidit kun tiedätte miten odottaisitte että tällaisessa tilanteessa toimisimme sossujen kanssa.
Te bioäidit kun tiedätte miten odottaisitte että tällaisessa tilanteessa toimisimme sossujen kanssa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
tällähetkellä ole kunnossa ja ei nyt pysty tapaamaan lastaan...ota yhteys sosiaalitoimistoon ja kysy neuvoa sieltä.
on kysymys, vaikea vastata.
Minkä ikäinen lapsi on? Kauanko on ollut huostassa?
Sitten, onko vanhemmat taloudellisessa ahdingossa?
Tuetaanko tapaamista mitenkään?
Millainen tilanne bioäidin elämässä on (tai oli viime tapaamisen aikaan)?
Onko bioäidillä apunaan sukulaisia?
Onko bioäidillä paikkaa, missä viettäisi joulua yhdessä lapsensa kanssa?
Onko hänellä mitään mahdollisuuksia järjestää lapselleen joulua?
Yksi mahdollisuus on, että hän pelkää joulun puheeksi tulemista, jos hänellä ei ole mahdollisuuksia joulun järjestämiseen. Silloin hän häpeää ja on epätoivoinen. Hän tietää, että teidän luonanne lapselle olisi katto, lämpöä, ruokaa ja joulukuusi. Ehkä joku hänen sukulaisensa on tehnyt hänelle oharit joulun suhteen. Ehkä hän on itse esim. alkoholistiperheen lapsi ja joulumuistot aiheuttavat vain ison palan kurkkuun. Ehkä hän tietää, että isovanhemmat tai joku muu sukulainen on jouluna kaatokännissä, eikä häpeältään kehtaa antaa lapsensa ymmärtää tätä asiaa.
Eihän siinä muuta kuin kerrot lapselle tilanteen: "Äidillä on sellainen rairaus (alkoholismi, oletan), ettei hän aina mahda itselleen mitään ja sen vuoksi hänen lupauksiinsa ei aina voi luottaa. Menet äitisi luo, jos hän on siinä kunnossa, että pystyy sinun kanssasi olemaan. Ja jos ei pysty, niin ei mitään hätään, olet täällä meidän kanssamme ja vietämme hyvän viikonlopun/joulun. Kaikki järjestyy. Menet sitten äidin luokse uudelleen, kun hän siihen pystyy." Tai jotain vastaavaa. Kyllä lapsi sen ymmärtää ja hyväksyy, kun vain tietää, että te olette hänen kanssaan tarvittaessa.
Laita viestivälitytiedot päälle, jotta tiedät varmasti onko viesti mennyt perille. Jos viestistä on tullut perille menotieto, niin äiti on tietoinen viestistä ja pitäisi vastata siihen. Jos vastausta ei kuitenkaan kuulu, niin äiti ei liene kunnossa ottamaan lasta vastaan.
Lapselle kerrot, että et saa äitiä kiinni ja sen takia et voi laittaa lasta matkaan, kun et tiedä onko äiti edes paikkakunnalla vastaanottamassa lasta.
Lapsi on hyvinkin tietoinen miksi äiti ei vastaa puhelimeen tai kännykkäviesteihin. Viestivälitystiedottus on päällä ja saanut viestit sekä puhelin oli päällä mutta sulki sen sitten kun häiritsimme kait liikaa lapsi, sossut, isä ja me. Mutta se valtava tunnepurkaus joka yrityksen jälkeen joka lasta kohtaa ja jos me sanomme jotakin niin se on vaan kuin ärsyke.
Meille sijoitettu on 14 vuotias ja ollut neljä vuotta.
Huostaanotettu jo 10 vuotta sitten.
Koskaan koko huostaanotto/sijoitusaikana ei tapaamiset ole toimineet läheskään suunnitelmien mukaisesti.
Kieltämättä äidillä myös alkoholistiäiti, nykyään raitis alkoholisti. Koko tämä vuosi on ollut täydellistä kaaosta äiti tehnyt rikoksia ja joutunut lusimaan niistä.
Nyt sain kuulla tänään että bioäiti on ilman asuntoa, sai häädön välittömästi. Se selvitti jo asiaa paljon. Mutta miten tästä eteenpäin on sitten arvoitus.
Annammeko lapsen olla tällaisessa ristitulessa ja taantua aina katkeruuksissaan aivan kuusivuotiaan tasolle. Ehkä me olemme tehdeet sossun kanssa suuren virheen että olemme yrittäneet pitää tapaamisia kuin jotenkin erikoisen tärkeinä ja se tunne sitten on myös lapsella ja jos näitä pettymyksiä tulee niin hän ei enään jaksa tunteittensa kanssa taistella ja toivoa mitään parannusta.
Soitin nyt aamulla bioäidille ja hän yllätys, yllätys vastasi puhelimeen. Tässä aamulla olin puhunut sossun kanssa ja sovittu että jos mahdollista niin he kustantavat matkan meille. On päivän lapsen kanssa ja saa itse kertoa lapselleen miksi asiat ovat kuten ovat. Me emme ole koskaan kertoneet lapselle että äiti on saanut aina häädön asunnoistaan ja on joutunut muuttamaan. Siis 5 kertaa neljän vuoden aikana
Äiti tulee meille jos tulee lupasi kyllä mutta houkutuksia kun on matkanvarrella. Tästä lapsi ei vielä tiedä mitään koska on koulussa, mutta kerron jos siitä tulee jotakin. Saantiedon kännykkäviestin koska joudun hakemaan äidin bussilta.
Äiti on sekakäyttäjä kelpaa mitä vaan on tarjolla.
Siis yritämme kaikkemme mutta kuka siitä maksaa ja minkä hinnan? Eihän vaan lapsi?
Me aikuisetkin otamme kovasti itseemme näistä pettymyksistä joita lapsi on joutunut kohtaamaan niin että tiedoksi vaan lukijoille, se koskee ja kipeää.
Ette ole tehneet väärin siinä, että olette tukeneet lapsen ja bioäidin kontakteja. Toivon teidän tekevän tulevaisuudessakin niin.
Murrosikä on kauhean vaikea ikä. Silloin sitä alkoi jokainen meistä miettimään sitä, kuka on, mistä tulee ja minne on menossa. Olen itsekin ns. rikkinäisestä perheestä joten olen kokenut saman. En päässyt lapsena enkä nuorena puhumaan asioista kenenkään kanssa, vaan se (terapia) piti käydä läpi aikuisena.
Kannustan teitä ensinnäkin kertomaan enemmän bioäidin asioista lapselle. 14-vuotias ymmärtää maailmanmenosta jo paljon ja kuulee esim. koulussa toisten perheiden ongelmista. Ei häädöt eikä sekakäyttökään ole niin mielettömiä ongelmia, että niistä tulisi lasta suojella asiat salaamalla. Mitä ette kerro, sen lapsi arvaa ja kuvittelee. Jos lapsi suostuu, niin saattaisi olla hyvä, että hänellä olisi jonkinlainen kuuntelija, terapeutti tai tukihenkilö.
Mielestäni on tärkeää, että kaikesta huolimatta puhutte lapselle äidistään positiivisessa sävyssä. Äidillä on ilmeisesti itselläänkin rankka lapsuus ja sairashan hän on nytkin. Äiti tulee aina olemaan osa lasta itseään. Sen takia lapsen on saatava kuulla asiat sekä pystyttävä itse muodostamaan mielikuva äidistään.
Onko lapselle yritetty järjestää jotain yhteydenpitoa muihin sukulaisiin, esimerkiksi tähän raitistuneeseen mummoon? Se voisi tehdä hyvää lapsen identiteetin etsimiselle.
vielä: Minulla on kokemusta siitä kuinka isä on hylännyt poikansa. Minä äiti olin ristitulessa, kun poika kävi läpi tuntojaan. Minä olin huono ja kamala pojan mielestä, kun isää hän ei halunnut syyllistää saatikka puhua hänestä. Itsekseen vain suri.
Aikansa lapsi kiukutteli, masentui ja oli allapäin. Psykiatriltakin apua haimme, kun psykologeista ei ollut mihinkään. Tässä tapauksessa aika, läheiset ja pojan isovanhemmat isän puolelta ovat olleet avainasemassa pojan tasaantumiseen. Nk. terapia-apua emme saaneet ajallaan, kun jonot on niin kamalat.
Olette oikeassa, kun ette mollaa äitiä. Silti pitää kertoa myös totuus siloittelematta ja kauhistelematta. Näin lapselle tulee realistinen kuva todellisuudesta ja silti jää äitikin vielä olemaan vaikkakin jossain... kuka tietää.
asiallisia kannustuksia ja neuvoja. Näin sen huomaa kun ei tule heti mollatuksi jos toivoo saavansa edes hiukan apua ja ymmärtämystä näin tekstinvälityksellä.
Niin tapaaminen oli sitten loppujenlopuksi perjantai illasta sunnuntai iltapäivään. Hyvin vaisunoloinen bioäiti tuli ja ei siinä paljoa ollut sellaista hauskuutta mitä lapsi oli odottanut. Mutta oli kuitenkin se aika olla yhdessä ja kokea sitä mikä on varmaan vaikeaa mutta tärkeää. En tiedä oliko äitinsä puhunut siitä että oli saanut asunnostaan häädön. Me emme ole saaneet lupaa koskaan kertoa lapselle mitään häätö ja muita juttuja koska bioäiti haluaa ne kertoa itse omalla tavallaan. Häädöt ovat sitten aina olleet muiden syy mutta ei bioäidin. Sen lapsi on tajunnut että se ei voi olla niin ja hän sitten kysyy meiltä no olemme sanoneet että luimme lehdestä ainakin yhden häädön joka oli niin ja niin, lapsi sai luke sen jutun myös itse. Emmekä todellakaan tiedä mitään tarkkoja syitä häätöihin ja silloin on vaikea niistä kertoa täydellistä totuutta. Mitä nyt tiedämme niin siitä lehtijutusta ei lapsi ole sanallakaan sanonut äidilleen mitään, ei kuulemme uskalla. TV:n katselua ja sängyssä makaamista oli koko viikonloppu. Bioäidin jatkuvasti kännykkään puhumista se ärsytti lasta ja siitä riita syntyi kun lapsi pani puhelimen pois päältä.
Kun bioäiti lähti niin lapsi on kuin onnellinen että saa olla rauhassa ja oma itsensä. Nyt haluaa halata koko ajan sekä auttaa kotiaskareissa enempi kuin muuten on tavallista.
Me olemme saaneet terapiaa melkein alustalähtien kun lapsi meille sijoitettiin, bioäiti ollut myös mukana parikertaa tapaamisissa. Nykyään lapsella terapiaa kerran viikossa ja meillä sijaisvanhemmilla kerran kuukaudessa. Bioäitidin halusimme myös että hän tulee seuraavaan terapiatapaamiseen joka oli sovittu jo terapeutti tiimin kanssa jos saamme yhteyden bioäitiin niin pyydämme hänet myös mukaan, silloin on mukana myös lapsi. Bioäiti suostui ainakin näin ensialkuun ja tulee "oman" sossun kanssa.
Mutta se luottamuksen puute on ja tulee pysymään. Tiedämme että bioäiti tekee sen mihin juuri sillähetkellä kykenee. On hyvin työlästä elää epätietoudessa jossa ei voi koskaan ajatella että nyt teemme sitä tai tätä koska useammiten suunnittelut päättyvät epätoivoon/pettymykseen joka ei ole toistuvasti kenellekkään suotavaa.
Lapsen biosukuun on yhteydet joiden luona hän vierailee 3-4 kertaa vuodessa. Ovat työelämässä ja epäsäännölliset työajat joten on sen vuoksi hiukan hankalaa saada tapaamisia sopimaan useammin. Bioisään ja -sukuun ei minkäänlaista yhteydenpitoa ole ollut koskaan. Sisarpuolia on isänpuolelta seitsemän useamman eri naisen kanssa. Tällaisetkin asiat ovat hyvin vaikeita ja hankalia kun ei tiedetä sanoa mitään vastauksia lapsen tekemiin kysymyksiin eikä bioäiti niistä sen enempää tiedä. Lapsi haluaisi tavata bioisän mutta bioäiti haluaa estää sen yhteyden oton. Me teemme työtä sen asian eteen joka tuntuu hyvin vaikealta. (ei tiedä minkä "veneenalla" hän asuu vai onko Thailandissa)
Miten muut bioäidit tai sijaisvanhemmat ovat tehneet olisi mukava saada käytännönideoita.
Joulu on edelleen hyvin epäselvä, mitä se tuo tullessaan on ehkä ensimmäinen joulu meidän sijaisperheen kanssa jota lapsi itse on halunnut ja toivonut jo kahtena jouluna.
Lopeta syyttely ja käytä järkeäsi, jos sitä sinulla edes on!
Toin esille vaan sen totuuden joka ei ehkä sinua sattunut miellyttämään.
Etkö sinä saa olla mukana lapsesi asioissa jotka koskettavat omaa lastasi vai etkö halua sitä totuutta kuulla joka auttamatta sesim. tulee esille terapiatapaamisissa ja muutenkin kun puhutaan biolapsesta joka on muualla huostaanotettuna.
Olikohan tuo sinulta maanantaiaamun mielentilan purkua huonosta pyhänajasta. Tuli vaan mieleeni.
vaan sinun mollaamisestasi. Asiallinen ihminen ei levittele asioita moin asenteellisesti kuin sinä teet!
kun on kielteisiäkin mielipiteitä.
Kuten aikaisemmin viimeviikolla kerroin että on hyvin epävarmaa tuleeko lapsen bioäiti tapaamisiin. No tietenki oli todella mahtavaa kun kaikki jälleem emi kuten olimme suunnitelleet.
Kun lapsi tuli koulusta niin hän sai tietää että menemme hakemaan äitiä bussiasemalta ja ovat sitten meillä koko pyhänajan. Mikä riemu siitä syntyi.
No meillä oli niin hauskaa saunottiin ja juotiin oluttakin väkevämpää niin kyllä se vaan juttu luistaa kun suu on kosteana ja aivot pehmeänä. Lähdimme sitten vielä yhdessä diskoon ja mikä mahtava ilta ei siitä meinannut tulla loppua ollenkaan. Mithän nyt bioäiti torkahti vessanlattialla. Me katsoimme videofilmiä kylläkin lapsilta kielletty mutta onhan tuo jo niin aikuista että ja hyvinhän se meni otti muutamat kaljat niin ei niinkään haitannut mitä näki. Ei meistä sitten kenestäkään ollut kuskiksi viemään bioäitiä bussiasemalle jota komeasti vaan taksilla 40 kilometriä pantiin bioäiti kotimatkalle. Onhan sitä millä mällätä kun sossu maksaa kaiken.
Seuraava treffi onkin sitten siellä tympeässä terapiassa joten kait me sinne luumme vedämme bioäiti tulee sitten varmasti vaikka me ei sinne mentäiskään.
Lapsi kun pakotetaan siihen terapiaan että mitähän seki olevinaan antaa noin ongelmattomalla lapselle.
aivan oikeasti bioäiti ei voi meidän pärstää sietää mutta kyllä se menee kun on tuutetrissa jo tullessaan että on nähtävä elämä positeiivisesti vaikka me hänen lastaan komennammekin.
Eli tämä tyylikö olisi enempi sitä ei mollaamista.
En ole asiallinen sen kyllä voin tunnustaakkin. enkä leviittele asioita totean vaan sen mitä tapahtui tapaamisissa. Mutta paljon asioita olisi joita en kerro edes unissani. Mutta ei nekään olisi mollaamista vaan totuuksia.
mikä oli se asenne joka sinuun koskettaa?
Asenne on sinulla juuri se mollaus...