Elikkäs kokemuksia, tietoa ym ym. kyseisestä rodusta :) hankinnassa luultavasti lähiaikoina. Toinen vaihtoehto olisi labradorinnoutaja. Kumpi parempi nuorehkolle parille. Näyttely ja metsästys tarkoitusta ehkäpä...
Bouvier
lentotähti
1241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lapukasta ei ole omakohtaista kokemusta, mutta bouvierista on yhden koiran verran. Itse olen kokenut, että bouvier on luonteeltaan juuri minun rotuni, luotettava "perusjuntti". Kotioloissa erittäin rauhallinen, kunhan vain saa tarpeeksi tekemistä päivittäisen liikunnan ohessa, mutta sohvakoiraksi siitä ei ole. Varsinkin urokset saattavat olla erittäin itsetietoisia, eikä niillä ole samanlaista miellyttämisenhalua kuin esim. saksanpaimenkoiralla, koulutus vaatii ohjaajalta suunnattomasti mielikuvitusta ja jonkin verran oveluutta. Mutta se minkä bouvier on kerran oppinut, ei kovin helposti sen päästä katoa. Jos metsästyskoiraa etsitte, silloin bouvier ei teille sovi, mutta kaikkeen muuhun harrastukseen se sitten käykin, palveluskoira- ja pelastuskoiratoiminta, toko, agility, miksei vesipelastuskin ovat omiaan antamaan buvvelle juuri sen kaipaamaa työtä.
Näyttelykoirana bouvier on melko työläs, mutta jos turkinhoito vähääkään kiinnostaa, niin suosittelen rotua lämpimästi.