Kun ns. hevimetallifestivaalit tarjoavat lavalla sadomasokismia ja suuseksinäytöksiä puolitoistatuhantiselle yleisölle josta suuri osa oli alaikäisiä ,nuorimmat alle kymmenvuotiaita, niin mitä tästä on sanottava?
Sodoman ja Gomorran synti rehottaa ja Jumalan tuomio lähestyy parannuksentekemätöntä kansaa.
Sodoman ja Gomorran synti rehottaa ja Jumalan tuomio lähestyy parannuksentekemätöntä kansaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
kyseinen akti ei kuulunut esitykseen. ja suurin osa katsojista ei ollut alaikäisiä, keikka oli kyllä ikärajaton. paskalehdistö on taas purrut.
Mulle tulee väkisinkin näistä saatananpalvojista mieleen liimalla tai butaanilla nuppinsa sekaisin saaneet identiteettiongelmaiset infantiilit, joiden rahkeet eivät riittäneet paikalliseen urheiluseuraan tai edes kirjallisuuspiiriin. Piti sitten värjätä tukka mustaksi ja heittäytyä saatananpalvojaksi, paremman puutteessa menettelee ja laantunee sitten kun järki ylittää puberteetin runtelemat tunteet ja oma lärvi peilissä alkaa lähinnä naurattaa. Se, että muutama näistä tapauksista on reilusti päälle kaksikymppisiä kertoo vaan omaa surullista tarinaansa siitä, että joillakin aikuistuminen kestää hieman pidempään.
Ai ei ollu mitenkään tekemisissä artistin kanssa? Ennen tuota iltapäivälehden lööppiä, kyseisen bändin äijät vastaili nettisivujensa vieraskirjassa melkoisen välinpitämättömästi saamiinsa palautteisiinsa seksiaktista. Ainakaan mitään sellaista asennetta ei vastauksissa ollut, että olisivat pitäneet asiaa mitenkään paheksuttavana. Sitten kyllä kun isot lehdet kirjoitteli asiasta, oli kyseiset artistit lähestulkoon ihmeissään että mites meijän keikalla nyt tuommosia suihinottajia oikein oli. Tuskinpa olisivat sekstailijoita lavalle päästäneet, elleivät olisi niitä itse sinne tilanneet. Ja vieläpä muutenkin bändin ukot on hillunu itekki munat paljaana ainakin bändin saaman palautteen mukaan useammalla keikalla, joten siinä on nyt sitten sitä faktaa. Kai se on sitten niin että kun soittaa paskaa musiikkia niin pitää sitten yrittää saada myyntiä lisättyä kaikenmaailman mauttomuuksilla. Minunkin mielestä huomiota herättävät ulkomusiikilliset kikat ovat tietyissä määrin ihan ok juttu, mutta tuossa mentiin kyllä jo raakasti liian pitkälle.
Jos keikalla on katsomassa yhtään alaikäistä, ei ole mitenkään suotavaa että lavalla ihmiset ottaa toisiltaan suihin.
Voihan sen noinkin ajatella.
Kuka välittää?
Nimenomaan, kuten itsekin totesin, jokainen bändiin tutustunut (tai edes vieraskirjaa lukenut) tietää Turmion Kätilöiden keikkameiningin ja siten sen, etteivät keikat todellakaan sovi alaikäisille.
Ei perkele jos tarvii raavaiden miesten alkaa vetämään eri show lastentarhaikäisille ja oikealle yleisölle festareilla.
Ja bändihän ei, kuten ehkä jo itsekin tiedät, ollut tietoinen bonusesityksestä.
Jos kyseessä on Turmion Kätilöt, voi lavalla odottaa paljon muutakin alaikäisille sopimatonta. Jokainen asiaan perehtynyt tietää sen. Järjestäjän vastuulla on se, että otetaan selvää bändistä ennen kutsumista, varsinkin jos pitää festarinsa ikärajattomana.
Kuten edelliseen viestiisikin kommentoin, Turmion Kätilöt tuskin alkaa vetämään erikseen lastatarhaikäisten show'ta teidän perkeleen siveyden sipuleiden takia.
Uskokoon ken tahtoo siihen että bändi ei mukamas ollut tietoinen bonusesityksestä. Vahingossahan sinne lavalle varmaan meni joku imemään munaa. Aika useastihan semmoista sattuu ;) Ja jos väität että järjestäjä ainoastaan on vastuussa siitä mitä ohjelma pitää sisällään, olet väärässä. Tuskin olisivat kyseistä bändiä ottaneet jos tietäisivät että lavalla harrastetaan suoraa seksiä. Sanomattakinhan se nyt on selvää. Eli kyllä artistillakin taitaa asiassa vähän vastuu painaa. Siveyden sipuli en suinkaan ole, mutta kyllä nyt jokin roti pitää olla siinäkin ettei kakaroille tarvi kaikkea paskaa näyttää.
Et tajua näköjään sitä, että monella bändillä on _täysin ulkopuolisia_ viihdyttäjiä soittonsa aikana. Ei ainoastaan Turmion Kätilöillä. Ja koska tämä ulkopuolinen ryhmä vaihtuu usein ei jokaisen kanssa voi ehtiä erikseen sopimaan esityksen sisällöstä. Mitä pitäisi ohjeistaa? "Älkää nyt ainakaan suihin ottako.". Eiköhän kuitenkin bändi oleta, ettei sellaista tapahtuisi eikä sitä erikseen kiellä. Samoin pitäisi kai luetella, ettei saa tunkea kissaa esityksen aikana mikroon, raiskata lampaita, purra lepakoilta päitä irti...
Eli siis mielestäsi Turmion Kätilöiden normaali lavashow sopii lasten silmille, kunhan lavalla ei oteta suihin? Spellgoth (bändin toinen solisti, jos et tiedä) on jokaisella käymälläni keikalla tähän asti hyppinyt korkeintaan teippiä peniksessään, yleensä ei sitäkään. Miksei siitä ole noussut kohua, vaikka silloinkin tapahtumat ovat olleet ikärajattomia ja lapsia on ollut yleisössä? Kyllä järjestäjän pitää tietää, mitä bändi yleensä tekee. Ja bändi on tässä tapauksessa vastuunsa kantanut, eivät he siellä lavalla keneltäkään suihin ottaneet vaan vetivät ihan normaalin keikan, mistä ei tähän asti ole ollut mitään sanottavaa kukkahattutädeilläkään.
Kyllä, mielestäni lavashow sopii paremmin lapsille silloin kun lavalla ei harrasteta oraaliseksiä. Ja edelleenkin olen sitä mieltä, että myös orkesterilla on vastuu asiasta. Ei turmion kätilöt kuitenkaan niin suuri bändi ole, etteivätkö he ulkopuolisten esiintyjien kanssa ehtisi käydä läpi niitä asioita mitä lavalla tehdään. Oli ne asiat vaikkapa sitten niitä lampaanraiskauksia tai kissan tunkemisia mikroon. Ja mistäs minä tiedän miksei sillon ole noussut kohua jos toinen kätilöistä on esiintynyt munat teipattuina. Varmaankin sen takia että muna on ollut niin pieni ettei se ole ylittänyt uutiskynnystä. Tai jos se on ollut niinkin pieni etteivät lapset ole yksinkertaisesti sitä teipin seasta hahmottaneet. Vaikea sanoa kun en oo nähnyt niitä spellgothin vehkeitä.
Heh. Kun luet viestisi itsekin muutamaan kertaan huomaat ehkä itsekin myöntäneesi juuri, ettei sinulla ole bändistä tarvittavia tietoja tällaisen asian käsittelyyn.
Sinä ja sun syntis, netistä ne lapset niitä "syntejä" löytää, ja tuo turmion kätilöt ei ole metallia nähnytkään, ollen jotain tolkutonta PASKAA!
Outoa ja muuten ilmeisesti mitäänsanonomatonta täytyy sellaisen musiikin olla, jota on ryyditettävä alapään näytöillä ja suuseksiakteilla. Raamattuakin sen tuomitsemiseen voidaan meillä Suomessa hyvin käyttää, kristinusko kun sattuu olemaan meillä virallinen valtion uskonto.
ei muuta niin ainakin hyvät naurut saa tästä viestiketjusta... :D
En viitti edes lähteä kommentoimaan sen ihmeemmin...
Kuvitelkaa mitä lystäätte...
Olokoot mikkä festarit tahansa mutta Turmion Kätilöt on kaukana Heavy Metallista.
Turmion Kätilöistäkö tuo aloittaja metelöi?
Mikähän siinä on että aina tällaisiin tapauksiin ehdotetaan liittyväksi saatananpalvontaa/satanismia, mutta kun pappi hakkaa vaimonsa siniseksi tai muutenvaan raiskaa tyttöjä (näitäkin tapauksia ollut tänä vuonna molempia) niin silloin ei koskaan lehdessä lue että:
tapaukseen liittyy JUMALANPALVONTAA?