1/2 vuotta sitten muutimme uudelle paikkakunnalle.Teetimme remonttia yhdenmiehen firmalla.Päätyö sovittiin urakkana, mutta muut työt tuntityönä.
No niinhän siinä kävi, että viimeinen lasku oli lähes 10x suurempi, mitä sen olisi pitänyt olla.Tämä viimeinen lasku oli muutamista viimeistelytöistä. Arviolta niihin kului aikaa 1,5 tuntia. Lasku oli lähes 20:stä tunnista. Siitä teimme kuluttajavirastoon valituksen, joka on nyt 1/2 ollut käsittelyssä.
Olemme 6 kertaa tehneet pyynnön asianomaiselta, että hän selvittää yksityiskohtaisesti mistä nämä 20:ntä tuntia koostuu mistä hän veloittaa.
Asianomainen ei ole kuluttajavirastolle selvittänyt vielä minuuttiakaan veloittamastaan työstä, eikä ainoatakaan kuittia ole esittänyt ostamistaan materiaaleista.
Sensijaan hän on perehtynyt selvittämään virastolle, kuinka huonoja ihmisiä olemme ja levittää täysin hävyttömiä perättömiä juttuja aina virastolle saakka, ja kaikenhuipuksi haukkuu meitä vielä juoppohulluiksi selvityksessään.
Katsoimme asian olevan kunnianloukkaus ja teimme rikosilmoituksen.
Rikosilmoitus ei mennyt edes tutkintaan saakka, vaan syyttäjä oli katsonut sen olevan niin lievä juttu, että syyttämättä jätettiin asianomaista.
Elikkä nyt tuli tunne, että yksityisyrittäjät saavat veloittaa ihan oman mielivaltansa mukaan asiakasta, ja jos kuluttaja vaatii selvitystä mistä joutuu maksamaan, niin tulee päälle haukut ja herjaukset kuinka hirveän epäluotettava juoppohullu on. Sitä kyllä jaksetaan kahden sivun verran selvittää.
Herää kysymys, että täytyykö meidän tässä ns.oikeusvaltiossa vaan tyytyä laskun selvityksen sijaan , nielemään kaikki hävyttömät perättömät jutut ja loukkaukset& herjaukset?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin se käy kun huonoja/tyhmiä sopimuksia tekee!
Toki voit jatkaa oikeusprosessia itse kunnianloukkauksen osalta siinä missä syyttäjäkin olisi voinut. Ei ole yhteiskunnan intressin mukaista pyörittää täysillä oikeuskoneistoa valtion kustannuksella joka kerta, kun joku nimittelee toista. Yhteiskunnalle tulisi maksamaan aika paljon, jos jokainen, joka on sanonut minulle rumasti elinaikanani, saatettaisiin oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.
Ikävä juttu joka tapauksessa tuo remontti.
Kiitos vastauksesta.Vielä tulevaisuudessa aioinkin jatkaa sitä itse, mutta en ihan vielä.
Odotan tämän kuluttajaviraston päätöksen ensin, ja tällähetkellä seuraavaa kirjettä, joka on varmaankin kahta kauheampi tekstiltään kuin tämä edellinen.
Nythän tyypillä on poliisin lähettämä kirje, missä todetaan että asia ei ollut riittävä kunnianloukkaus syytteeksi.
Sehän varmaankin innostaa kirjoittamaan ns.selvitystä työstä, joka on samaa henkilökohtaisuuksiin menemistä kuin aikaisempikin.
Hänen on vaikea selvittää, että yhden ruuvin kääntämiseen meni 3,5h. Montaa ruuvia tuohon 20 tuntiin ei mahdu mistä on veloittanut.
Ei kukaan usko sellaista.
Kun ei pysty selvittämään laskutustaan, niin sitten ruvetaan herjaamaan ja keksimään juttuja, jotka ei alkuunkaan pidä paikkaansa.
Koirakin hermostuu ja rupeaa haukkumaan, kun ei tajua mitä pitäis tehdä.
Uskon, että seuraava teksti on jo sellaista, minkä poliisikin jo noteeraa .Seitsemättä selvitystä työstä odotetaan ja selvitys on ainoastaan juoppohulluiksi haukkumista.Vieläkun tyyppi tietää ettei kahteen vuoteen olla maistettukkaan alkoholia.
Kuitenkin olemme päättäneet, että helpolla tyyppi ei selviä, koska 2 aikaisempaa laskua oli 70% liikaa veloitettu myös.
Tosin ne maksettiin mukisematta,kun sattuneista syistä remontti oli saatava valmiiksi nopeasti, ja ajattelimme että työ on noin kallista.
Ammattimiehet arvioivat niiden parin laskun työt ja totesivat että niissäkin jo oli 70% liikaa veloitettu.
Viimeisessä laskussa sitten mentiin näin pitkälle, että muutamaan ruuviin menee lähes 20 tuntia veloituksensa mukaan. Hurjaa touhua yksityisyrittäjältä.Katsotaan mitä tuleman pitää.
Kai olette kuulleet, ettei perusteetonta laskua tarvitse maksaa. Oikeusvaltiossa lähdetään siitä, että laskuttaja todistaa, mitä teki ja tuomio tulee sen mukaan.
Näin myös kuluttajavalituslautakunnassa asia etenee.
Itse maksaisin hyvän ammattimiehen palkan suhteessa tunteihin mitä ammattimiehellä tuollaisessa kuluu ja vähän hyvää päälle. Loput jättäisin maksamatta ja odettelisin kuuluuko mitään. Itse olen näin tehnyt eikä koskaan ole loppujenperään kyselty.