neulakinnasneula

Kysymykseni liittyy lähinnä metallin työstöön, mutta tämä palsta lienee lähinnä aihetta..

Löytyykö jonkun nurkista neulaa, jota käytetään neulakintaan tekemiseen?
Useimmin ovat olleet itsetehtyjä n. 10-senttisiä tai pitempiä isoja tylppiä neuloja (kintaiden valmistajat ovat entisaikoina olleet enimmäkseen muuten miehiä!).
Olisin itse tekemässä tällaista neulaa, mutta askarruttaa mistä metallista ne ovat yleisimmin olleet, mahtaako löytyä tietoa? Kun en viitsisi valita sellaistakaan materiaalia joka on helppo työstää muttei kestä käytössä.
7986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Elämäntyöni pääosin metaali ja konepajateollisuudessa työskennellenä neuvoisin neulamateriaaliksi valitsemaan " hopeateräksen ", tai vakka jousiteräksen.

Nevoisin kääntymään paikallisen vaikkapa asesepän jutuille ja kerrot toiveesi, niin hänellä on todennäköisesti jopa karkaisutaito tuolle aineelle.
Karkaisutaidon uskoisin löytyvän myös puukkosepältä.

Pystykö kertomaan tarkemmin tuon neulan nimen, tai kuvailemaan sen muotoa ja mittoja tarkemmin, tai vaikka hankkimaan jostain kuvan sellaisesta, niin katsotaan pystymmekö auttamaan.
Ettet vain tarkoita naskalia, purasinta, äimää tai puusepän piirtopiikkiä.

Yksinkertaisimmillaan neulan valmistus voisi tapahtua jopa viilaamalla sopivasta ruuvimeisselistä.

asutko oulun seudulla.....kerro.

Äänestä

Itse olen tehnyt neulakintaita puisilla neuloilla. En toki väitä, että niitä ei metallisina voisi olla, mutta itse neulat ja kuvat neuloista ovat olleet puusta tehtyjä. Neulakinnastekniikkahan on jo viikinkiajoilta lähtöisin, olisikohan silloin vielä pystytty metallia käsittelemään siten, että ko. neulan teko olisi onnistunut (alkuperää pohdiskelen).

Äänestä
  • Piti etsiä jotain tietoja neuloista.
    Niitä on valmistettu metallista, puusta, luusta tai muovista

    Äänestä

Tarkoitus siis on itse valmistaa opiskelun ohella pienenä koulutyönä ko. kinnasneula, pohdiskelin vain esim. raudan ja kuparin eroja sitten käytännössä, eli mm. kumpaa on mukavempi myös käyttää ja onko kupari liian pehmeää?
Neulojahan on tosiaan tehty luusta, puusta, eri metalleista (jopa hopeasta on kuulemma tehty) jne, mutta se metallinen kinnasneula, mikähän materiaali nyt sitten lienee paras..

Äänestä
  • Kuparimetallista en suosittelisi työvälineitä valmistettavan, juuri mainitsemasi pehmeyden vuoksi ja loppujenlopuksi melko inhottavaa työstää.


    Kysy rautakauppiaalta , hopeaterästä, ( pienimäärä, ei kallista ) , jousiterästä tai pianoteräslankaa.

    Hätätilassa voit suht pystyvän neulan valmistaan vaikka kiviseinänaulasta.... kova ja jäykkä.

    Käytetystä ruuvimeisselistäkin taitas tulla ja olis kahvakin valmiina.

    paikallisessa suutariliikkeessä käynti voisi avittaa asiaasi mukavasti,,, näkisit ao. työvälineen ammattimiehen käsissä.

    lykka til..

    Äänestä

  • Yksi vaihto ehto onpyörän pinnat. Kovaa ja jäykkää.
    Tarviiko olla neulan silmä? Vähän kuumentaa päätä punahehkuun ja lyö vasaralla päätä lytyyn, anna jäähtyä ja koeta porata pienellä terällä reikää. Jos ei pora pure, uudelleen kuumennus ja juuri hehkun kadottua kasta lämpimään veteen. ja koeta porata uudestaan.

    Äänestä

  • metalli mies kirjoitti:

    Yksi vaihto ehto onpyörän pinnat. Kovaa ja jäykkää.
    Tarviiko olla neulan silmä? Vähän kuumentaa päätä punahehkuun ja lyö vasaralla päätä lytyyn, anna jäähtyä ja koeta porata pienellä terällä reikää. Jos ei pora pure, uudelleen kuumennus ja juuri hehkun kadottua kasta lämpimään veteen. ja koeta porata uudestaan.

    Ootteko muuten ikinä nähneet neulakinnasneulaa, te jotka neuvotte kahvallisesta ruuvarista sitä tekemään?
    Minä ihmettelen mistä sellaisen saisi valmiina ostaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liisa kirjoitti:

Kysymykseni liittyy lähinnä metallin työstöön, mutta tämä palsta lienee lähinnä aihetta..

Löytyykö jonkun nurkista neulaa, jota käytetään neulakintaan tekemiseen?
Useimmin ovat olleet itsetehtyjä n. 10-senttisiä tai pitempiä isoja tylppiä neuloja (kintaiden valmistajat ovat entisaikoina olleet enimmäkseen muuten miehiä!).
Olisin itse tekemässä tällaista neulaa, mutta askarruttaa mistä metallista ne ovat yleisimmin olleet, mahtaako löytyä tietoa? Kun en viitsisi valita sellaistakaan materiaalia joka on helppo työstää muttei kestä käytössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu