niittokoneen säksätys oli aika kiva
kun kaksi hevosta veti konetta ja
isä istui ajamassa ja latit menivät
edestakaisin, korret värähtivät ja
kaatuivat
ukonilman murina ei ollut kiva
kun kaksi hevosta veti konetta ja
isä istui ajamassa ja latit menivät
edestakaisin, korret värähtivät ja
kaatuivat
ukonilman murina ei ollut kiva
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on lapsuuden ajalta vaikka minkälaisia muistikuvia eri äänistä. Kehtaa nyt ihan mahdotonta luetteloa tähän latoa, mutta jotain.
Varhaisimpia ovat äänet joita syntyi karjanhoidosta, kun äiti oli navetalla: lehmien ammunta ja vasikoiden mölinä karsinassa. Lypsyastioiden kalina sekä rouskutus kun lehmät söivät heinää.
Tuvassa separaattorista lähti myös omaperäinen ääni. Se kuuluikin monesti juuri ensimmäiseksi korviini, kun heräsin aamulla.
Kesällä heinäpellolla isän liipatessa viikatetta, kuului aika inhottava metallinen ääni. (.. ja myös kun viikate osui kiveen.. silloin myös isäkin äänsi "rumasti")
Mieleeni on myös jäänyt se rutina, joka kuului päreistä kun isä teki tuvassa "puhdetöinä" pärevasuja ja -koppia. Niitä käytettiin esim. perunan kylvön ja noston yhteydessä. Matalareunaisissa idätettiin perunansiemenet. Korkeareunaisella "töntelillä" äiti kantoi vasikoille heiniä. Ja tietysti oli pyykkikorina omatekoinen pärevasu eikä kaupasta ostettu.
Sitten myöhemmin, kun muutettiin omakotitaloon, jokapäiväisiä ääniä olivat junaradalta kuuluvat äänet. Dieselveturin jyrinä ja junien vislaus, kiskojen kolke.
Onhan niitä lapsuusajan ääniä, kun oikein muistelemaan alkaa. Usein käy myös silviisiin, kun vaikka lehdessä näkee jonkin tutun oloisen kuvan, niin ääniä ja tuoksuja palautuu mieleen.
veden liplatus veneen kokassa
petromaxin pumpppaus ja sitten
suhina kun se paloi
kanojen ja kukon äänet
sian äänet kun se tonki ja röhki karsinassa
puimakoneen ääni ( vähän pelotti kun se voimistui, kun kone lähti käyntiin)
silppukoneen ääni
pärehöylän ääni
Juohtui tuosta petromaxista mieleen vai onko se sama lamppu kun meillä kotona sanottiin tilley? Niin siitä juuri lähti se sellainen kohina kun se paloi ja (oli muuten kirkas valo.) Mutta voi voi sentään kuinka pelkäsin, jos lampun sukka oli rikki tai mitä häikkää siinä liekin aina välillä ollut, kun kuului sellaista korinaa ja tulen lieskat taisi lyödä siitä rikkinäisestä lampun sukasta. Pelkäsin myös että se räjähtää kun veljet tietysti pikkusiskoa aina sillä peloittelivat.
me käytiin aina tuulastamassa tilleyn eli petromaxin kanssa, se oli kokassa kepin
päässä, joskus rantapuista ripsahti vettä
tilleyn päälle, se oli vähän pelottavaa,
mehiläisten pörräys kukissa oli kivaa
pääskysten vitvitys langalla kertoi kesästä
oli voipaperin rapina, kun äiti laittoi sitä
palasten väliin
piirakoiden ääni, kun äiti otti niitä uunista
leipälaudalla
talvella kuului maaseudulla vielä 50-luvulla. Paikkakunnalla oli silloin vielä Hevosmies Virtanen, joka hankki elantonsa hevosmiehenä. Aina talvella kilisi kulkunen "mainosmerkkinä" tässä ajopelissä. Tapanina kilisivät kulkuset rekiajeluilla: tätä joulunviettotapaa harrastettiin enemmänkin maalla 50-luvulla. Reessä oli vällyt ja lapsilla punaiset posket. Kirkonmäellä oli hevosille "omat pysäköintipaikat". Samoin kaupan edessä. Hevosen lantaa kerättiin noilta pysäköintipaikoilta puutarhaan lannoitteeksi. Hevosen haju tuntuu vieläkin nenässä ja kulkusten kilinä muistuu mieleen elävästi...
Mozartin rekiretki-sävellystä kuunnellessani pääsen lapsuuteni rekiretkitunnelmiin. Olohuoneen seínällä on muistona lehmänkello, jonka kalina melkein avaa ikkunan aidan takaiseen metsään ja sinne Mielikin, Lemmikin ja Kirjon.
Lehmänkellojen kilkatuksen olin jo aivan unohtanut. Nyt ne muistuivat elävästi mieleen ihan apilan tuoksujen parfymoimina. - Muistuivat mieleen myös seinäkellot ja niiden lyöntiäänet. Lapsuudessani haettiin maitoa maalaistalosta. Tuvan seinällä oli valkoinen suuri käkikello, jonka kukuntaa ihastelin. Kello oli koristeltu ja siinä oli pitkät käpypunnukset. Edelleenkin se on mielessäni kaunein näkemäni kello. Lapsuuden kodissani on vieläkin äidin ja isän lahjaksi saama seinäkello vuodelta 1926. Se toimii edelleen hämmästyttävällä tarkkuudella: soittoääni on kuitenkin epäkunnossa. Ehkä sen voisi korjata vielä. Kummitätini seinäkellon soittoääni oli mielestäni pehmeän kaunis: siitä on onnellisia muistoja vierailuista kummitätini luona. Radiokuunnelmista muistuu mieleen "Könnin Kello" - yksi mieleenpainuvimmista. Kukahan sen muuten kirjoitti ja löytyisiköhän sitä vielä tallenteena? . "Juurakon Huldan" löysin kirjastosta tallenteena ja sen äsken kuuntelin hyvillä mielin.