pituuden kasvusta!

tuleeko pituus perimien mukaan..?ajattelin kun vauvamme on aika pitkä,vaikka me itse vanhemmat emme ole erityisen pitkiä.mitkä tekijät vaikuttaa vauvan pituuden kasvuun?
2529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lapset kasvavat eri tahtiin. Meillä on alle 1 vuotias tyttö, joka vetelee kasvukäyrien ylärajoilla pituuden puolesta, mutta paino kulkee aina alle keskiarvon. Neuvolassa jaksetaan joka kerta muistuttaa asiasta, mutta ne kommentit jätämme omaan arvoonsa. Niin kauan kuin on terve ja pirteä, niin ei ole mitään hätää.

Äänestä

huitelevat ohi vanhemmistaan paremman terveyden ja ravinnon vuoksi..myös hyvä raskausajan terveydenhuolto vaikuttaa. Minä olen 160cm ja pojan isä 178cm, mutta poika näyttäisi käyrien mukaan venyvän 190cm vähintään. On nyt 4v ja 117cm pitkä. Hurjaa vauhtia kasvaa, mutta mitään vikaa ei ole, syntymäpituuskin oli 55cm. Meillä on kyllä minun isän puolella suvussa paljon pikiäkin, että saattaa olla siltä puolen eksynyt jotain pituusgeeniä, vaikka itse nysäksi jäinkin:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti kirjoitti:

tuleeko pituus perimien mukaan..?ajattelin kun vauvamme on aika pitkä,vaikka me itse vanhemmat emme ole erityisen pitkiä.mitkä tekijät vaikuttaa vauvan pituuden kasvuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu