Suuri suru, kun monivuotinen ystävä jouduttiin lopettamaan. Olen itkenyt silmät tomaateiksi ja päätä särkee. Joka tapauksessa surutyö on tehtävä, ei siinä mikään auta. Sain olla koko ajan mukana, kun el.lääkäri suoritti ko. toimenpiteen. Ikävä on valtava, eikä sitä ymmärrä kukaan muu kuin sellainen, joka on kokenut samaa. Mistä näitä kyyneleitä riittäkin, ne on kuin ehtymätön puro! Meillä on myös toinen koira, nuorempi, joka etsii mihin ystävä on hävinnyt. Eläin on perheenjäsen ja sitä suree kuin ketä tahansa menettämäänsä ystävää. Itku helpottaa, mutta päätä alkaa särkemään. Vaikka suru ei koskaan häviä, se onneksi muuttuu kestettävämmäksi ajan kanssa. Mutta nyt vielä on itkunaika.
Ystävän
menettänyt
6361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Otan osaa suruusi.
Muistoissane hän elää ikuisesti!
Surusi ja pelkään jo etukäteen seuraavaa!Siksipä osoitan hänelle rakkautta nyt.Mene lenkille toisen koiran kanssa hän ainakin piristyy.Silloin kenties sinäkin.Minulla on 2 koiraa ja kissa haudattuna samalle alueelle.Muisto kivinä on vuolukivet.Tuntuu mukavalta hoitaa hautoja.Ensimmäinen oli lapsuuteni kaveri aikaa on kulunut n.20v.Siellä minä jutustelen ja laitan kukkia kesällä.
Tuttu tilanne vähän päälle 3 vuoden takaa. Vaikka koira ei ollut itselleni pennusta saakka tuttu (5,5 vuotias kun tutustuttiin), niin jopa iski hirveän tyhjä ja epätodellinen olo. Aivan sanoinkuvaamaton..
Ei maistunut ruoka, kyyneleet valui kaiken aikaa, mihinkään ei oikein osannut keskittyä, katseltiin vain valokuvia uudestaan ja uudestaan.
Olinpa niinkin höpsö (?), että laitoin ison karvatupon tulitikkulaatikkoon talteen..
Monessa monessa arjen tilanteessa tuli koira mieleen..ja koiran tavarat !?!!:(
Eikä enää ulos tiettyyn kellonaikaan. Ja varsinkin yhtäkkinen hiljaisuus! Kuin huopatossutehtaalla..
Toki se oli koiralle helpotus. Sitä vain kíeltäytyi uskomasta, että aika on täysi, eikä mitään ole tehtävissä. Lääkärille vein, saatiin kipulääkettä, ja halusin uskoa "ihmeeseen"..
Koiran kuolemaan liittyy myös eräs biisi, Timo Rautiainen & trio niskalaukauksen elegia..aina itkettää kun sen kuulee.
Oltiin 3 viikkoa ilman koiraa. Sitten saatiin pikku sakemannipoika, enemmän kuin toivottu!!
Siinä olikin sitten hommaa kerrakseen, eli sai ajatuksia toisaalle.
Ajatuskin on kauhea, miten taas selvitään sitten kun nykyinen poika sitten joskus... -onneksi siihen on vielä, iän puolesta ainakin, aikaa..
Kannattaa surra niin kauan kuin siltä tuntuu. Muistella kaikkia hyviä yhteisiä asioita ja tilanteita. Ota aspirinia tai jotain päänsärkyysi. Muista syödä, ja juo tarpeeksi. Nauti toisesta koiraystävästäsi. Kävelkää raikkaassa ulkoilmassa pitkiä lenkkejä..
Kaikki eivät tosiaankaan ymmärrä alkuunkaan, että koiraa voi surra ihan hirveästi, ja saattavat sanoa jotain tosi tökeröäkin!! (koettu on!) Parempi ettei yritäkään saada empatiaa heiltä, joille se on tuntematon käsite.. (tai siis eivät niin koiraihmisiä tai eläinrakkaita ainakaan)
Ajan mittaan suru hellittää ja muuttaa muotoaan. Aivan varmasti! Meilläkin se on nykyään ajoittaista haikeutta ja muisteloa.
Zemppiä ja jaksamista sinne !!
:)
On haikeaa kun koiraystävästä aika jättää.Itseltäni kuoli koira 10 v. sitten ja vieläkin suren joskus ja tottakai sitä toivoo,että nykyinen koirani ei kuolisi koskaan,mutta se on mahdotonta.Pitää kuitenkin olla enemmän kuin kiitollinen ihanista hetkistä ja muistoista karvaisten ystäviemme kanssa.Sieltä ne häntä heiluen pilven reunalta meitä katselee.
Et ollut höpsö! Minä otin myös tupsun karvoja ja aion laittaa ne kuvan kanssa kehyksiin ja seinälle. Kiitos teille kaikille ihanille eläinten ystäville, olette olleet niin sympaattisia ja ymmärtäväisä!
koirani, irlanninsetteri, jouduttiin lopettamaan 13-vuotiaana 4 vuotta sitten ja vieläkin tulee välillä itku, kun sitä on ikävä. Enkä ole vieläkään pystynyt heittämään sen talutinta ja kaulapantaa pois, tunneihminen kun olen.
Me haudattiin se käärittynä samaan ruusutäkkiin, jossa se aina loikoili kesäpäivinä vieressäni ja haudalla kukoistaa ruusu; istukas pensaasta, jossa se kesäisin vilvoitteli.