Opiskeluaikana

Varmaankin se kun viikonloppuisin pääsi käymään porukoiden luona eteläsuomessa. Junamatkat oli mukavia kun tutustui uusiin ihmisiin ja matka meni rattoisasti. Perillä äiskä oli laittanut ihania kotiruokiaan ja muita herkkuja.

Osasta niistä vuosia on jopa häiritsevän todellisia havaintoja, tai ainakin yhä minulle on uskoteltu niin. Matkatessani opintojen tiellä sielua raastava haitarimusiikki oli kaikkialla, tosin en ollut useinkaan varma mihin se oli paikallistettavissa, kuitenkin todennäköisemmin lähitulevaisuuteen joka tosin oli täysin omassa ylhäisyydessään. En vieläkään ole kyennyt samastumaan siihen siinämäärin, että voisin ymmärtää sen perimmäisen viestin joka siten jäi usvaan. Mutta nuo hetket olivat yllätänänkin todellisena läsnä aika-ajoissa synnyttäen sekä itsen, että toisen välille vastavuoroisen konstellaation täyttäen siten välittömän primitiivisimmän tyydytyksen tarpeen. Tässä en kuitenkaan tyydytyksellä viittaa seksuaaliseen tyydytykseen vaan eroksesta erilliseen kuolemanviettiin joka alati läsnä olevana pelaa meitä aikaamme vastaan kysyen tyyneydeltämme osansa.

Tätä pohdittuani tovin päätin silloin siirtyä astetta lähemmäs pääsemättä kuitenkaan sinne. Toki keskusteltuani kämppiksenäni olleen matematiikan opiskelijan kanssa tulin siihen tulokseen että hän on menettänyt järkensä. Kuinka muka voisi olla numero joka on niin iso ettei se ole laisinkaan numero, huhuh oli varmaan pää mennyt häneltä puhki. Tästä pelästyneenä päätin kuitenkin siirtyä takaisin kehälleni ja tarkastella asetelmaa uudelleen. Tämä pohdinta on kuitenkin jäänyt kovin salatuksi itseltänikin enkä siihen enää palannut.