Terhi pese tukka!

Oulun neito -82

Jäljellä on 5 kilpailijaa, joista suosikkini on Perttu. Perttu osaa ottaa rennosti, on komea ja kertoo mukavia juttuja. Perttu myös tekee ammatikseen oikeaa ruumiillista työtä, mikä on tosi iso plussa! Huumori on elämän suola, ja sitä riittää niin kauan kuin tuo komistus oleilee talossa.

Jos kävisi niin hassusti, että Perttu tippuisi, toivoisin Mikan tai Antin voittavan. Terhiä en äänestäisi voittoon, sillä mielestäni hän on liian kaksinaamainen. Hän ei myöskään ole televisiossa kovinkaan edustava näky. Mielestäni hiusten pesu riittävän usein on kohteliasta pelkästään jo muita talossa olijoita ja tv:n katsojia kohtaan. Lisäksi epämääräinen peittojen raahailu ympäri taloa alushoususillaan on huvittavaa.

Tiina onkin jo vaikeampi tapaus. Nukkemainen olemus tekee hänen prinsessamaisen, toisaalta käyttäytyminen on hiukan ihmeellistä itkuineen ja temppuiluineen. Mielestäni Terhi ja Tiina ajattelevat asioita liian monimutkaisesti. Pienessäkin asiassa pitää aina miettiä, että "toisaalta, jos tämän tekisi tällä tavalla...mutta taas toisaalta...." tai sitten: "minä olettaisin, että..., mutta toisaalta jos.." Herätkää naiset, eläkää siellä talossa elkääkä ihmetelkö!!!!

Saman kehoituksen voisin antaa myöskin Antille, bb-talon "kolmannelle naiskilpailijalle" =) Ainakin käytöksen perusteella saisi rueta osoittamaan jo niitä miehisiäkin piirteitä.

t. Oulun neitonen

4

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaksinaamaista....

      Tiina mielestäni joutaa pois.On Terhin kanssa aina korostanut rehellisyyttä, ja minkä teki nyt. Salaa laittoi Timon (jota ovat haukkuneet epärehelliseksi)
      mukana viestin poikaystävälleen, vastoin sääntöjä.Siis epärehellisesti. Ja kun siitä pyydettiin selitystä, laittoi syyn häntä auttaneen Timon harteille,voi sinä valehteleva ja kiertelevä letukka, ja toiset vielä saivat kärsiä rangaistuksesi. Ei siinä itkun tikistys auta. Tosi törkeä teko.....POIS POIS VAAN!!!!!

    • ei perttu ainakaan

      miten ne ei löytänyt yhtään kivannäköistä naista tuohon ohjelmaan, hirveitä flädöjä, oliko anu saagim sittenkin oikeassa.

      • Oulun neito -82

        Niinpä! Olis voinu ottaa jonkun kauniin tytön sinne kilpailemaan, tai mieluummin vaikka useammankin. Kivempi olisi seurata kun olis nättejä ja tavallisen näköisiä sekaisin, tulis vähän kuhinaa muurahaispesään!


    • Perttu4ever

      Perttu opiskelee Forssassa ammattikorkeakoulussa tietotekniikkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe