Asiapuhetta

Alla on useissa viestiketjuissa uhkailtu murhilla ja vastaavilla niitä jotka eivät miellytä jotakuta hypnoosin harjoittajaa. Kohteena ovat olleet alan säätelyn puolesta puhuneet, ja kielteisistä kokemuksistaan kertoneet uhrit.

Jatkakaa keskustelua. Uliseminen ei ole vakuuttavaa, ja palstalla mahdollisesti omista väärinkohtelun kokemuksistaan kertoneet kirjoittajat ovat tärkeä tietolahde muille. Yhtä lailla on tietysti tärkeää kertoa siitä hyvästä, mitä hypnoosilla on saatu ja saadaan aikaan.

Kirjoituksia kehiin. Rikolliset kirjoitukset voidaan poliisin luvalla jäljittää, muut ovat nimettömiä.
8419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aika säälittävää uhkailua noissa viesteissä on...

Onneksi kukaan rikollinen ei tämän palstan viesteistä kuitenkaan pysty kirjoittajaa selvittämään. IP-osoitetiedot ovat teletunnistetietoja, joita tuskin luovutetaan muille kuin viranomaisille.

Pelkällä IP-osoitetiedolla ei muutenkaan paljoa selvitetä ilman viranomaisvaltuuksia.

Mikäli kyseessä on dynaaminen IP (kuten yleensä on), ainoastaan teleoperaattori tietää, kenelle se kuuluu. Poliisikaan ei saa sen haltijaa selville muuten kuin oikeuden päätöksellä. Ja silloin on oltava erittäin vankka rikosepäily taustalla.

Voitte siis levollisin mielin ilmaista omia mielipiteitänne täällä palstalla niin kauan, kuin ne eivät loukkaa ketään henkilökohtaisesti tai muuten täytä laissa säädetyn rikoksen tunnusmerkkejä.

Kaiken maailman nikkelimyrkytyksillä uhkaajat yms.eivät keskustelijoiden tietoja saa selville.

Äänestä
  • Kenen asia tästä uhrien vaientamisen yrityksestä on ilmoittaa poliisille? Mikä on operaattorin vastuu? Kai sellainenkin on?

    Äänestä

  • herra huu kirjoitti:

    Kenen asia tästä uhrien vaientamisen yrityksestä on ilmoittaa poliisille? Mikä on operaattorin vastuu? Kai sellainenkin on?

    Laiton uhkaus on asianomistajarikos, joten vain uhatut itse voivat tehdä tutkintapyynnön.

    Laittoman uhkauksen tunnusmerkit täyttyvät vain silloin, jos henkilöllä on konkreettista syytä tuntea henkensä uhatuksi (esim. osoitetaan asella tms). Laittomasta uhkauksesta tuomitaan sakkoihin tai enintään 2 vuodeksi vankeuteen.

    Useat tällä foorumilla olleet viestit täyttänevät kuitenkin kunnianloukkauksen kriteerit. Myös kunnianloukkaus on asianomistajarikos. Julkisen keskustelupalstan välityksellä tehty kunnianloukkaus katsotaan AINA törkeäksi. Törkeästä kunnianloukkausesta on säädetty sama rangaistus, eli sakkoja tai max. 2 vuotta vankeutta.

    Jos henkilölle tulee kotiin uhkailuja esim. kirjeiden, tekstiviestien tai puheluiden muodossa, laittoman uhkauksen kriteerit eivät välttämättä täyty, mutta kyseessä on kotirauhan rikkominen, josta on säädetty rangaistukseksi sakkoja tai max. 6 kuukautta vankeutta. Jos kotirauhan rikkomiseen liittyy perusteltu syy pelätä turvallisuutensa puolesta, on rikos törkeä ja rangaistuksena sakkoja tai max. 2 vuotta vankeutta.

    Äänestä

  • Asioista tietävä kirjoitti:

    Kiitos näistä tiedoista. Tätä palstaa lukiessa onkin jo alkanut miettiä myös juridisia kysymyksiä...

    Yllä: "Laittoman uhkauksen tunnusmerkit täyttyvät vain silloin, jos henkilöllä on konkreettista syytä tuntea henkensä uhatuksi (esim. osoitetaan asella tms)".

    Tämä on valitettavan yleinen väärinkäsitys. Hengenriistolla uhkaaminen sinänsä riittää laittoman uhkauksen tunnusmerkiksi, jos uhrille aiheutetaan uhan tunne, joka on yleisen elämänkokemuksen perusteella ymmärrettävä.

    Muutoinhan tappotuomioita voisi suullisesti jaella seuraamuksitta missä vain.

    Äänestä

  • Asioitsija kirjoitti:

    Hyvä juttu, että palstalla on lain tuntijoitakin vaikka alunperin on kyse hypnoosista.
    Kertonee jostain sinänsä jo tämäkin, että tällaista keskustelua ylipäätään täytyy hypnoosipalstalla käydä.

    Äänestä

  • Asioitsija kirjoitti:

    Yllä: "Laittoman uhkauksen tunnusmerkit täyttyvät vain silloin, jos henkilöllä on konkreettista syytä tuntea henkensä uhatuksi (esim. osoitetaan asella tms)".

    Tämä on valitettavan yleinen väärinkäsitys. Hengenriistolla uhkaaminen sinänsä riittää laittoman uhkauksen tunnusmerkiksi, jos uhrille aiheutetaan uhan tunne, joka on yleisen elämänkokemuksen perusteella ymmärrettävä.

    Muutoinhan tappotuomioita voisi suullisesti jaella seuraamuksitta missä vain.

    "Hengenriistolla uhkaaminen sinänsä riittää laittoman uhkauksen tunnusmerkiksi, jos uhrille aiheutetaan uhan tunne, joka on yleisen elämänkokemuksen perusteella ymmärrettävä."

    Kävin vielä lukemassa lakioppaasta tarkemmin, ja huomasin, että olet oikeassa.

    Äänestä

Samaa mieltä. Uhkaajan tarkoituksena lienee saada asiallinen keskustelu vaiennettua eikä uhkausten edessä pidä antaa periksi. Useita viestejä näkyy jo poistetun, mutta ne lukeneille ehti jo esimerkeistä käydä selväksi, että valvonta hypnoosia harjoittavien "palveluntarjoajien" keskuudessa on tosiaankin paikallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jatkettakoon! kirjoitti:

Alla on useissa viestiketjuissa uhkailtu murhilla ja vastaavilla niitä jotka eivät miellytä jotakuta hypnoosin harjoittajaa. Kohteena ovat olleet alan säätelyn puolesta puhuneet, ja kielteisistä kokemuksistaan kertoneet uhrit.

Jatkakaa keskustelua. Uliseminen ei ole vakuuttavaa, ja palstalla mahdollisesti omista väärinkohtelun kokemuksistaan kertoneet kirjoittajat ovat tärkeä tietolahde muille. Yhtä lailla on tietysti tärkeää kertoa siitä hyvästä, mitä hypnoosilla on saatu ja saadaan aikaan.

Kirjoituksia kehiin. Rikolliset kirjoitukset voidaan poliisin luvalla jäljittää, muut ovat nimettömiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu